Siirry pääsisältöön

Levite-rasian uusi elämä

Tämän postauksen valmistelu on aloitettu jo huhtikuussa. Mikään työvaihe ei todellakaan ole kestänyt kovin kauan, mutta joskus asioiden suunnittelu vie aikaa ja toisinaan pienetkään työvaiheet eivät edisty. Mutta nyt voin esitellä teille uuden, kierrätetyn säilytysrasiani. 

kierrätysaskartelu

Tarina alkaa siitä, kun olin keväällä Blogisisarten (joukko ihania, eri aiheista bloggaavia naisia) tapaamisessa Helsingissä. Kävimme Ateneumissa ihastelemassa taidetta ja Lushissa tutustumassa käsin tehtyihin, osittain tuoreista raaka-aineista valmistettuihin kosmetiikkatuotteisiin. Tuoksu jo liikkeeseen saapuessa oli huumaava. Lushissa meille esiteltiin tuotteita.  Täältä löydät lisää informaatiota, jos tuotteet kiinnostavat. Saimme vielä lähtiessämme kotiin muutamia tuotteita tutustuttavaksi, mm. hauskan kylpypallon. Ihastuin esittelyssä paladeodoranttiin ja ostinkin sellaisen mukaani. Kotona uudenlaisen tuotteen käytöstä aiheutui pikkuruinen pulma. Missä säilytän deodoranttiani, joka ei sovellukaan entiseen säilytysastiaan vanhan roll-onin paikalle? Sitä ei voi oikein laatikon pohjallakaan sellaisenaan pitää. Aloin pohtimaan asiaa ja etsimään jotain sopivaa kierrätettävää, jotka sopisivat tähän tarkoitukseen. 

Ratkaisu löytyi ruokapöydästä. Katselin Flora-rasiaa ja uumoilin sen olevan juuri sopivan kokoinen paladeodorantilleni. Kun levite loppui, pesin rasian huolellisesti. Leikkasin yläreunasta muutaman sentin saksilla pois. Maalasin autotallista löytyneellä, valkoisella spray-maalilla rasian ehkä kolmeen kertaan.


Kun maali oli kuivunut, rei'itin yläreunan nahkarei'ittimellä virkkausta varten. Virkkasin puuvillalangalla reikiin kiinteän silmukan ja reikien väliin sopivan määrän ketjusilmukoita. Toisella kerroksella tein puolipylvään, 2-3 pylvästä ja taas puolipylvään ketjusilmukkalenkkiin. Virkkasin kiinteät silmukat edellisen kerroksen kiinteiden silmukoiden kohdalle.

säilytysrasia

askartelu

Lankojen päättelyjen jälkeen säilytysrasia oli valmis säilyttämään deodoranttiani. Samanlainen sopisi myös palashamppoon tai -saippuan säilyttämiseen kylpyhuoneeseen. Siinä tapauksessa pohjaan kannattaisi tehdä muutama reikä, joista ylimääräinen vesi valuisi pois.

Paladeodorantti on minulle uusi tuttavuus, mutta on osoittanut toimivuutensa jo muutaman päivän aikana. Ehdottoman tärkeää on, että se on alumiiniton, alkoholiton ja säilöntäaineeton. Suosittelen.

diy

Muovirasioita voi käyttää hyvin myös betoniaskarteluihin, joista löydät vinkkejä täältä. Kesäisellä kauppareissulla voi siis tuttuja tuotteita katsella uusin silmin, kun miettii, mihin rasiaa voi myöhemmin käyttää.

Mukavaa keskiviikkopäivää! 



Kommentit

  1. Tulipa rasiasta kivan näköinen. Onko toi hyvä deodorantti ?
    Mä oon kyllä nähnyt, mutten koskaan käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rasiasta tuli kyllä just hyvä. Deodorantti on ollut nyt viikon verran käytössä ja se on kyllä toiminut. Viikkoon on mahtunut normipäiviä ja pientä pyöräilyä ja ainakin näissä tilanteissa deodorantti on ollut ihan hyvä.

      Poista
  2. Tämä on kyllä huikean kekseliäs idea!

    VastaaPoista
  3. Hmm, täytyypä tsekata tämä paladeodorantti. Tää oli siis Lushilta? Oon kokeillut joskus niitä alumiinittomia dödöjä, mutta ne ei oo pitänyt hienhajua pois yhtään ja oon luovuttanut. Täähän ois oikein loistava, jos toimis niin!
    Rasia on kyllä kans kiva! Ite säilytän saippuan kipossa, jossa on ulkomailta kerättyjä nättejä kiviä, että se vesi valuu sitten niiden kivien läpi pohjalle eikä saippua jää lillumaan siihen. Toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea nuo kivet rasian pohjalla. Joo, paladeodorantti on Lushilta. Tässäkään ei ole alumiinia. Deodorantti toimii minulla ainakin sellaisina päivinä, kun ei ole hirveän kuuma. Mutta hellekeleillä hiki kyllä tulee läpi. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen vasta muutaman viikon käyttänyt tätä deodoranttia. Lushin sivuilla oli suositeltu tämän rinnalle jotain toista deodoranttia yhdessä käytettäväksi, jolloin teho lisääntyy. Itsekin vähän haen sopivaa vaihtoehtoa, kun en halua käyttää alumiinia ja mieluiten käyttäisin luonnon kosmetiikkaa, jos vain hyvä deodorantti löytyy.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h