Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.

Kirjoneuletakki jämälangoista

Vihdoinkin tämä Seitsemän veljestä- sukkalangoista neulomani kirjoneuletakki on valmis, valokuvattu ja kohta postattukin. Olipas aikamoinen urakka. Homma lähti liikkeelle Craft Candidate- blogin Teresan ja minun aloittamasta Kässähamsterihaasteesta, jonka aikana oli tarkoitus tehdä käsitöitä omista kaapeista löytyvistä materiaaleista. Huhtikuussa 2019 kaivelin kaapeistani 900g sukkalangan loppuja. Muutama kerä taisi olla ihan täysinäinenkin, mutta mitään lankaa ei ollut yhtä kerää enempää. Ajattelin niiden riittävän yhteen kirjoneuletakkiin. Postaukseni neuletakin aloituksesta löytyy täältä. Löysin kivan kirjoneulepaidan ohjeen Novitan lehdestä 3/2016. Villapaidat jäävät minulla selvästi vähemmälle käytölle kuin villatakit, joten päätin neuloa muutaman nurjan silmukan paidan keskelle etukappaleeseen. Ajatuksena oli kokeilla ensimmäistä kertaa steekkausta. Neulomisessa vierähtikin tovi, melkein kaksi vuotta. Välillä vain kyllästyin työhön ja välillä tuli kesä ja lämpimät päivät. Päänva