Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Kissan kynsimän nojatuolin siistiminen

Olen useammassakin yhteydessä kertonut, että meillä on kaksi sisäkissaa. Kissat ovat jo yli 10-vuotiaita ja tykkäävät nykään usein pötkötellä milloin missäkin. Kissoillamme ei ole lupaa olla sohvallamme eikä sängyissä, mutta nojatuolit ovat kissojen käytössä. Kynsiä silloin tällöin käytetään ja nojatuolien kangas onkin paikoin huonona. Yläkuvassa näkyy ongelma eli kankaan langat ovat useasta kohdasta katkailleet. Tämä kuva on nojatuolin yläosasta. Samaa pulmaa oli monessa kohdassa. Päätin kokeilla tuolien siistimistä. Otin ohuen virkkuukoukun, jonka työnsin pujotellen kankaan sisään. Koukulla koukkasin langanpään kankaan sisään.  Joissakin kohdassa vedin langan vain kankaan sisälle, enkä pujotellut sitä mitenkään.  Lopputulos on siisti ja kaikki langanpätkät on piilossa. Siististä nojatuolista voi nauttia jonkun aikaa, kunnes samanlaisen käsittelyn voi tehdä taas uudestaan.  Ihanaa, alkavaa viikkoa!

Neuletakki itselle

  Joulun alla, kiireisten työviikkojen jälkeen kaipasin sopivaa neuletyötä pään nollaamiseksi. Olin bongannut 11-12/2020 Suuri Käsityö-lehdestä ohjeen, joka vaikutti oikein hyvältä. Malli oli jotenkin sopivan perus, lankana oli edullinen, helposti saatavilla oleva Novitan Nordic Wool. Niinpä hain työmatkalla lähimarketista langat. Valitsin mielestäni parhaan värin eli joulun punaisen, sopivan pirteän ja moniin omiin vaatteisiini sopivan värin. Ohje oli selkeä ja ymmärrettävä. Työ eteni sujuvasti ja oli juuri sopivaa neulottavaa sarjojen katselun lomaan. Pintaneuleena on pidennettyä helmineuletta.  Neuletakin neulominen aloitettiin niskasta ja se neulottiin yhtenä kappaleena, ilman saumoja. Hihasilmukat jätettiin odottamaan ja hihat neulottiin lopuksi. Sovittaminen onnistui matkan varrella helposti eikä saumoja tarvinnut ommella. Neuloin s-koon mukaan, sovittelin välillä ja sopiva tuli.  Neuloin neuletakin 4 mm pyöröpuikoilla. Hihoja yritin ensin loopata, mutta palasin hyväksi havaitsem