Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2019.

#kässähamsterihaaste2019

Aloitin tämän vuoden siivoilemalla työhuoneeni. Siivotessa ja tavaroita järjestellessäni havahduin siihen, että kaapit ja hyllyt ovat kyllä melko täynnä monenlaista materiaalia erilaisiin käsitöihin. Lisäksi kaapeista vie tilaa käsityölehdet ja -kirjat, monenlaiset työkalut ja -välineet. Harvoin ostan kankaita tai lankoja ilman suunnitelmaa niiden käytöstä. Silti kaapissa on jokunen aloittamaton lankakerä ja jonkun verran ihan uusia kankaita. Kirjontalankoja ostin jossain vaiheessa ajatuksena kirjoa kaikenlaista. Toteutus jäi. Siksi niitäkin löytyy siis aika monessa värissä. Kaikkien näiden uusien materiaalien lisäksi kaapeissa on isompia ja pienempiä kangastilkkuja, korjattavia vaatteita, monenkokoisia lankakeriä, vanhoja vaatteita ja muuta kierrätymateriaalia. Tähän tarvikemäärään kun yhdistää sen, että uusien käsitöiden tekoon ei ole aikaa kovinkaan suuria tuntimääriä, lopputuloksena on se, että vuosien myötä materiaalimäärä kaapeissa kasvaa entisestään.




Tämä tilanne on tuttu muil…

Käsityön teemavuosi 2019- lempiväri

Käsityöblogeissa (käsityöbloggaajien ryhmä, joka löytyy facebookista) vuosi aloitetaan uudella idealla. Käsityön teemavuoden aikana joka kuukausi on oma aiheensa, jonka mukaan toteutetaan joku käsityö ja postataan siitä. Tammikuussa teemana on lempiväri. Villa Nannan blogista löytyy ohjeet ja tarkemmat tiedot sekä vuoden kaikki teemat. 
Minun lempivärini on jo useamman vuoden ajan ollut turkoosi. Jostain syystä vaan tykkään siitä. Se on raikas ja pirteä, toisaalta myös herkkä ja kaunis. Turkoosista löytyy paljon erilaisia sävyjä. Joskus väri on lähempänä petroolia ja joskus melkein sinistä. Koska turkoosi on mieluinen väri, minun tulee siis myös tehtyä turkooseja käsitöitä. Alkuun kuvakooste viime vuosien turkooseista käsitöistäni. 









Lisäksi olen ommellut yhden turkoosin mekon ja tehnyt turkoosit lankakeräkorvakorut.

Havahduin tähän tammikuun teemaan vähän viime tipassa, kun tammikuu on ihan kohta jo ohi. Sen vuoksi lempiväreistä toteutettu, ihan uusi käsityö on vasta aluillaan. Kuvan…

Makramee-työ eteisen seinälle

Innostuin makramee-solmeilusta muutama vuosi sitten. Silloin makramee-töitä näkyi useissa blogeissa ja sisustuslehdissä. Teimme ystäväni kanssa solmuilla amppelit ja muutamat pienet kaulakorut. Solmeilu tuntui kivalta ja innostavalta. Täältä löytyy ohjeita solmujen tekoon, jos innostut kokeilemaan itsekin. Myös youtubesta löytyy useita videoita solmujen teosta.  

Meidän eteisen seinällä oli aikaisemmin ollut peili, joka siirrettiin vähän tilavampaan paikkaan. Seinään jäi ruuvi ja tyhjää seinää. Tähän aloitin tekemään helpoilla perussolmuilla makramee-seinätekstiiliä, kun amppelin teosta oli jäänyt sopivaa lankaakin. Minulla oli myös tallessa kuiva oksa, jonka olin kuorinut jo aikaisemmin. Sahasin sen kahteen osaan ja ryhdyin solmimaan.


Työ keskeytyi useaan kertaan johtuen aktiivisista lemmikeistämme. Kissat jahtasivat solmeillessani roikkuvia lankoja ja estivät työn etenemisen. Tästä johtuen keskeneräinen makramee-työ unohtui seinälle melko pitkäksi aikaa langat roikkuen nipussa oksa…

Työhuoneeni

Vuodenvaihteen tienoilla tuli siivottua kotia. Kodissamme oleva lapsemme entinen pieni huone toimii tällä hetkellä minun askartelu/ompelu/työhuoneenani. Tykkään työhuoneestani kovasti ja nautin siitä, että käsityöt voi jättää kesken ja laittaa oven perässään kiinni. Usein työhuone kyllä näyttääkin siltä, että hommat ovat jääneet vähän vaiheeseen. Joululomalla oli siis syytä selättää myös työhuoneen kaaos. Siististä huoneesta saattoi ottaa kuviakin ja sen vuoksi esittelen työhuoneeni nyt myös teille.

Työhuoneessani on pitkä työtaso, jossa on äitini vanha saumuri ja säilytettävää tavaraa. Työtaso on kasattu itse maalatusta liimalevystä ja metallisista jaloista. Tykkään asetella hyvää mieltä tuovia esineitä myös näkyville. Työhuoneessani on paljon vanhoja tavaroita, jotka ovat minulle tärkeitä ja joilla on joku tarina. 


Työhuoneessani on kaksi korkeaa kaappia tavaroiden säilytystä varten. Kaapin oveen olen kerännyt kivoja ja inspiroivia kuvia tai postikortteja. Joukossa on myös muutaman…

Villasukkapostaus

Näin uuden vuoden alkajaisiksi on aina hyvä vähän siivoilla elämäänsä. Minä siivoilin tietokonettani joululomalla ja löysin kuvia neulomistani villasukista, joista piti kirjoittaa postaus jo syksyllä. Villasukat sopivat kyllä jokaiseen vuodenaikaan, joten vaikka kuvat ovat hieman syksyisiä, villasukat on jalassa aina.

Villasukat ovat sellaisia perusneuleita, joita teen aina ajoittain enkä aina niitä edes kuvaile. Sukat teen aina tarpeeseen, joten ne menevät heti käyttöön, eikä niistä tule siksi blogattuakaan. Tämän postauksen sukilla on kuitenkin tarinansa. Aloitin neulomaan monivärisiä sukkia itselleni 2015-2016 talvena. Lanka on muistaakseni Langin Jawoll Magic. Ensimmäinen sukka valmistui keväällä 2017. Siitä kirjoitin blogiinkin, postaus täällä. Viime keväänä kaipasin ohuita, kivanvärisiä villasukkia itselleni ja päätin neuloa parin yksinäiselle sukalleni. Kuinkas siinä sitten kävikään? Samoilla puikoilla ja silmukkamäärillä myöhemmin neulottusta sukasta tuli pienempi. Käsialani …

Oslo-pipo ja muut neulelahjat

Uusi vuosi on alkanut ja olen lomaillut oikein kunnolla. Olen ottanut rennosti ja viettänyt aikaa perheen kanssa kotoillen. Hämmästyksekseni olen katsonut jopa muutaman elokuvan ilman neuletta käsissäni. Poikkeuksellista minulle, mutta tauko tekee hyvää, mukavasta harrastuksestakin. Loppulomasta sain siivottua työhuoneeni ja tehtyä pari pitkään keskeneräisenä ollutta käsityötä loppuun. Joten voin aloittaa tämän vuoden melkein puhtaalta pöydältä.

Tässä postauksessa kuitenkin vielä viime vuoden neulomuksiani, nimittäin joululahjaneuleet. Minä harvemmin innostun mistään hitti-asiasta. Tai olen vähän mattimyöhänen ja toteutan idean vasta sitten, kun se ei enää ole hitti. Viime syksynä Oslo-pipoja valmistui monen bloggarin toimesta ja niitä vilahteli Insta-tileillä usein. Kiinnostuin piposta sen yksinkertaisuuden vuoksi. Päätin neuloa kummipojalleni sellaisen joulupakettiin, koska arvelin alakouluikäisen käyttävän sellaista. Kummitäti kun ei ole ehkä muuten aallonharjalla nykymuodin suhte…