sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Nostalgiset tuikkulyhdyt

Rakastan vanhoja valokuvia ja niiden selailua. Olen saanut isovanhempieni vanhat albumit sähköisessä muodossa itselleni. Ihana sukulaiseni on tallentanut ne aarteiksi meille jälkipolville. Kuvien yhteyteen on tallennettu myös tietoa kuvien henkilöistä ja kuvauspaikasta.

Tänä viikonloppuna vietimme perhepiirissä tuplasyntymäpäiviä. Sankarit eivät halunneet mitään lahjaksi, joten ajattelin ilahduttaa heitä nostalgialla, johon ei ole juuri euroja käytetty. Päätin tehdä juhlapaikalle koristeeksi vanhoilla valokuvilla koristellut tuikkulyhdyt. Juhlan jälkeen päivänsankarit saivat viedä ne kotiinsa. Idean sain selaamalla ystäväni jouluaskartelulehteä. Sieltä mieleen jäi vanhojen rakennusten ja maisemien silhuetit, joista oli tehty kauniit lyhdyt. Toteutin lyhdyt kyllä ihan omalla ajatuksella, nimittäin lehdessä kuvat oli kiinnitetty lyhtyihin vain väliaikaisesti.


Löysin Fidan kirpputorilta muutaman sylinterin muotoisen tuikkulasin. Niihin aloin etsimään sopivia valokuvia. Etsin kuvia lähinnä päivänsankareiden lapsuuden kodista.


Tulostin kuvat mustavalkoisena ihan tavalliselle kopiopaperille. Koska tekniset asiat eivät ole vahvuuksiani, jouduin tulostamaan kuvia useampaan kertaan ennen kuin niistä tuli sopivan kokoisia. Leikkasin rakennukset ja maisemat irti niin, että yksinkertaisesti poistin kuvasta taivaan. Sovittelin kuvaa lasin päälle ja leikkasin alaosasta paperia hieman koveraksi, että sain paperin siististi taipumaan sylinterin muotoon. Ihan täydellisesti se ei kuitenkaan onnistunut, mutta armahdin itseäni ja ajattelin, että tässä työssä ajatus on tärkein.

kuvansiirto lasille

En halunnut siirtää kuvia lasiin kuvansiirtotekniikalla, koska silloin rakennuksista olisi tullut peilikuvia. Tein Eri Keeperistä ja vedestä seoksen, johon käytin suunnilleen saman verran kumpaakin. Levitin liimaseosta siveltimellä lasin pintaan ja painoin kuvan kiinni lasiin. Sivelin liimaseosta vielä kuvan päälle. Annoin työn kuivua. Kahteen lasiin levitin vielä toisenkin kerroksen liimaseosta, koska kuva ei näyttänyt mielestäni tarpeeksi kiiltävältä.


valokuvalyhty

Yhteen lasiin valitsin kuvan, jossa on sisarukset kuvattuna joskus 50-luvulla. Tämä kuva oli kooltaan pienin ja siksi helpoin kiinnittää. Isoimmat meinasivat kostuessaan hieman rypistyä.


Kuivuneet työt viimeistelin kostuttamalla vanupuikolla valokuvan reunoissa olevia liimajälkiä ja pyyhkimällä ne talouspaperilla.


Näiden lyhtyjen valo tuo ihanasti mieleen muistoja menneestä.



tiistai 19. tammikuuta 2016

Pitkästä aikaa onnistunut villapaita

Olen neulonut elämäni aikana ehkä alle kymmenen villapaitaa. Villapaidan neulominen on minulle jotenkin haasteellinen, koska sen pitäisi olla päällä sopivan kokoinen. Nämä kokojutut taitavat olla minulle niitä hankalia asioita neulomisessa. Muutaman kerran on nimittäin käynyt niinkin, että paita on jäänyt kokonaan käyttämättä väärän koon vuoksi. Opeteltavaa siis riittää.

Joululomalla päätin aloittaa kauan muhineen ajatuksen turkoosista neuleesta. Malli oli Suuri Käsityö-lehdessä 1/2013 ja silloin jo päätin neuloa kyseisen neuleen. Ostin langat (Novitan Rose) tarjouksesta, nekin jo kauan sitten. Nyt oli oikea hetki aloittaa, oli langat, ohje ja innostus. Ja vielä lomaakin (aloitin siis paidan neulomisen joululomalla).

Lomalukemiset ja -käsityöt sattui olemaan samaa sävyä 

Tein oikein mallitilkun ja totesin käsialani olevan melko löysää (taas kerran). Siinä sitten sumplasin puikkojen kokojen ja silmukkamäärien kanssa ja päädyin ihan omiin ohjeisiin. Käsityölehden ohjeesta katsoin oikeastaan vain kappaleiden muodot.

Aloitin luomalla 50 silmukkaa takakappaleeseen 7,0 mm:n pyöröpuikoilla ja neuloin sileää neuletta paidan pituuden verran, noin 60 cm. Etukappaleen tein täsmälleen samalla tavalla. Kappaleet ovat siis suorakaiteen muotoisia. Pohdin aluksi tekeväni suljettuna neuleena paidan kainaloihin asti, mutta jotenkin ajattelin suorakaidepalojen olevan parempi vaihtoehto siinä vaiheessa, kun palat pingotetaan oikeaan muotoonsa.


Hihoja aloittaessa päätin kokeilla molempien hihojen neulomista yhtä aikaa. Koska tein ohjetta vähän omasta päästä ja levensin missä milloinkin, oli helpompi tehdä molempia hihoja samanaikaisesti. Ei tarvinnut neuloessa tehdä muistiinpanoja silmukoiden levennyskohdista. Hihoja varten loin 22 silmukkaa ja neuloin sileää neuletta noin 50 cm. Tein molemmissa reunoissa silmukan lisäyksen satunnaisen tasaisesti yhteensä 4 kertaa. Neuloin pyöröpuikoilla aina ensin toista hihaa oikean ja nurjan puolen ja sitten neuloin samat kerrokset toiseen hihaan.


Pingotin kostutetut kappaleet muotoonsa ja ompelin saumat. Neuloin lisäksi vielä pötkylän kaulaan. Siitä tuli hieman löysähkö. Lankaa jäi kyllä reilusti yli, joten voin vaikka neuloa vielä toisenkin hieman kapeamman tuubin kauluriksi.


Paita on pitkästä aikaa onnistunut vaatekappale ja sellainen, joka meni heti käyttöön. Paita on myös lämmin, mikä on aika tärkeä näillä pakkasilla ja kaiken lisäksi ihanan värinen (kuvissa muuten paidan väri poikkeaa hieman oikeasta väristä, postauksen alkukuvien väri on lähempänä todellisuutta). Tykkään <3


Kiitos minun ja paidan kuvaamisesta Versoja Vaahteramäellä-blogin Riinalle ja myös kuvausseurana olleille muille ihanille naisille!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Pitsit käyttöön

Kotonamme nököttää minun jäljiltäni useita kasoja, pitkin olo- ja makuuhuoneen seinustoja, jotka sisältävät mm. keskeneräisiä käsitöitä, lankoja suunnitelmineen, valmiita töitä, jotka odottavat viimeistelyä, käsityölehtiä ja lankoja, joista pitäisi keksiä jotain neulottavaa. Tällä hetkellä ei siis ole mitään niin valmista, että siitä voisi ottaa kuvan ja kertoa valmiin työn onnistumisesta täällä blogissa. Sen vuoksi esittelen teille viime kesältä yhden käsityön. Kuvissa pilkahtelee heinäkuun aurinko, josta nyt voi vain haaveilla sukkapuikkojen kilistessä.

Liinavaatekaapissani pyöri vuosikausia useampia pitsiliinoja tyhjän panttina. Yksi oli saatu äidiltäni, enkä edes tiedä kuka sen on virkannut. Yhden sain mummoltani teininä lahjaksi. Sitä liinaa olen säilyttänyt hyvin ja käyttänytkin välillä, mutta ihan liian vähän. Lisäksi minulla oli omalta romanttiselta kaudeltani pino pieniä itse virkkaamiani lasin- tai kupinalusia. Virkkasin niitä nuorena rakkaudesta haaveillen ja päätin, että kihjalaisissani pienet pitsiliinat ovat kahvikuppien alla. No, kihlajaisiin meni vuosia, mutta kyllä ne liinat kuppien alla olivat. Sen jälkeen niitä ei olekaan sitten käytetty. Harmitti, että kauniit, käsintehdyt liinat lojuvat vain kaapissa. Päätin tehdä asialle jotain.


Kaapissani oli myös valkoinen paneeliverho, joka oli ollut ihan verhona jonkun aikaa. Se oli hyväkuntoinen, mutta jäänyt myös käyttämättömänä kaappiin. Verho oli juuri sopivan pituinen ruokapöytäämme kaitaliinaksi. Ajattelin ommella pitsiliinat paneeliverhoon ompelukoneella kiinni. Löysin kaapista myös mummoni kangaspuilla kutomia pellavakeittiöpyyhkeitä, joihin oli kirjailtu huolellisesti mummoni nimikirjaimet (pyyhkeet ovat ajalta ennen kuin mummoni meni naimisiin, eli ne ovat ainakin 70 vuotta vanhoja). Halusin kirjailut myös esille, eivät nekään kaapissa ketään ilahduta. Leikkasin kirjaillun kohdan irti pyyhkeestä ja ompelin sen kaitaliinan (tai siis sen verhon) toiseen päähän.


Näin sain kaitaliinan, joka sopii arkeen ja myös vähän juhlaankin. Liinassa on paljon minulle tärkeitä asioita ja myös muistoja. Se on helppo pestä ja puhdistaa. Kloritella lähtee tahrat, jos pyykkikoneessa ei normipesussa irtoa.


Maljakot ovat kierrätystavaraa. Ne ovat olleet lampun kupuja aikaisemmassa elämässään. Minulla on suhteita (tai oikeasti vain suhde, sellainen hieman pidempi, jota myös avioliitoksi kutsutaan) sähköfirmaan tai siis sähköasentajaan, joten kaikki kauniit sähköroskat jotenkin kulkeutuvat meille. Sähköasentaja ei niistä niinkään innostu, vaikka olisivat nätisti maljakkoina pöydällä, mutta minä ilostun kovasti.


Kuvassa olevat turkoosit purkit ovat nuoruuden aikaisia keramiikkapurkkeja, joiden puna-ruskeaan sävyyn kyllästyin. Maalasin purkit hempeän turkoosilla maalilla, joka oli ostettu nukkekodin maalaamista varten. Maali oli siis jotain puulle sopivaa, mutta pysyi ja on pysynyt ihan hyvin näissäkin. Kortti purkkien välissä on tilattu Johanna Lehtisen sivuilta. Mielestäni aika sopiva teksti: Life is now. Press play.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Suolalyhdyt

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa.


Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen.


Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit huurrekuviot. Erittäin helppo ja palkitseva työ.


Näissä voi poltella tuikkukynttilöitä vielä pitkään talven aikanan, vaikka se pakkanenkin on nyt oikeasti tullut tänne. Suolahuurre näyttää kauniilta eikä onneksi sula edes sisätiloissa.

Hyvää pakkasviikonloppua!


sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pyöräilylapaset

Ensimmäinen postaukseni blogissani oli virkattu raitapaita polkupyörääni. Sillä samaisella pyörällä olen koko syksyn polkenut töihin lähes joka päivä. Pyrkimys tietysti olisi, että joka päivä. Aamut ja myös iltapäivät ovat nyt syksyn aikana olleet todella pimeitä. Usein olen ajellut varovasti varsinkin tien ylityksissä, kun autoilijoiden huomaamisesta ei voi aina aamukiireessä olla varma. Minulla on pyörässä lamppu, joka on aina ajaessa automaattisesti päällä. Takakorissa olevassa laukussa on myös heijastin ja pyörän takana normaali kissansilmä. Perusturvallisuudesta on siis huolehdittu. Mutta itsekin autoillessa huomaan, että pyöräilijöitä on välillä, varsinkin sateella, erittäin vaikea havaita.

Heijastinliivit eivät kaupassa kovin paljon maksa. Löysin kuitenkin kotoa Tekniikan Maailman lehtitilauksesta lahjana miehelleni tulleen XXL-kokoisen heijastinliivin, joka oli käyttämättömänä. Se päällä olen polkenut viime kuukaudet töihin. Joka kerta liivin päälle pukiessa mietin, että osaisinhan minä tämän liivin pienentääkin itselleni sopivaksi. Tosin, en muutenkaan pyöräillessäni näytä parhaimmalta, joten yksi jättikokoinen heijastinliivi ei nyt niin haittaa ;-)

Joululomalla päätin kuitenkin pienentää liivin sopivaksi. Helposti olka- ja sivusaumoista vähän sisään. Lisäksi lyhensin hieman helmaa. Ompelin heijastinnauhaa myös TN-mainoksen päälle.

Pimeällä pyöräillessäni olen myös miettinyt suuntamerkin näyttämistä. Kun pimeässä heilautan kättäni jompaan kumpaan suuntaan, ei kukaan välttämättä näe sitä. Tähänkin turvallisuusasiaan piti lomalla paneutua.


Neuloin Novitan ohjeilla isot lapaset Huopanen-langasta. (Minun ohjeeni oli hieman erilainen, kuin tuo Novitan linkistä löytyvä. Aikaisempaa ohjetta en enää löytänyt. Periaate on kuitenkin sama.)  Lapaset valmistuivat nopeasti, vaikka neulottavaa olikin normaalia enemmän. Virkkasin lapasten reunaan vielä kolme kerrosta kiinteitä silmukoita ja kolme kerrosta viiden ketjusilmukan kaaria. Viimeiseen kaareen lisäksi 3 kiinteää silmukkaa, 3 ketjusilmukkaa ja vielä 3 kiinteää silmukkaa. Ajattelin näin välttää ranteiden palelun.


Sitten vaan lapaset pesukoneeseen. Novitan ohjeiden mukaan pesin lapaset 40 asteessa, mukana muutama pikkupyyhe ja vähän pyykkipulveria. Lapasten peukaloihin ja kämmenosaan olin taitellut pakastuspussit estämään yhteen huopuminen. Huovutus onnistui hyvin ja pitsikuviokin tulee hyvin esiin. Lapasista tuli paksut ja lämpimän tuntuiset.

Siihen suuntamerkin näyttämiseen vielä. Leikkasin heijastiliivin sivusaumojen ylimääräisistä palasista heijastinpyörylöitä. Niitä ompelin käsin lapasten molemmille puolille. Ompeleminen oli alkuun hieman hankalaa, kunnes keksin, ettei neulalla tarvitse mennä nurjalle puolelle ollenkaan. Lapasten huopa oli niin paksua, että lankaa pystyi kuljettamaan pyörylältä toiselle oikealta puolelta. Nyt on lapasissa suuntamerkin näyttämistä varten heijastimet.




Ensi viikoksi luvattiin kylmenevää säätä ja melko kireääkin pakkasta. Saas nähdä, tarkenenko pyörän selässä (vai iskeekö mukavuudenhalu ja turvaudun autokyytiin).



Pirteitä pakkaspäiviä teille :-)