Siirry pääsisältöön

Kolikkokorvakorut


Ostettuani Sinellistä koruaskarteluun sopivaa liimaa, olen innostunut tekemään helppoja korvakoruja enemmänkin. Aikaisemmin postasinkin tekemistäni vetoketjukoruista. Tällä kertaa liimasin markka-ajalta säästyneet kymmenpenniset hopeisiin nappikorvakorupohjiin.


Tämä on ehkä liiankin yksinkertainen askartelu. Sellainen, jonka ehtii tehdä pienessäkin ajassa inspiraation iskiessä ja myös silloin, kun ei jaksaisi tehdä kovin pitkäkestoisia käsitöitä tai askarteluja. Joskus on kiva, että saa heti valmista. Nämä tein muutama viikko sitten ja kuvasin kävelylenkkini varrella.


Tämän viikon olen viettänyt syyslomaa ja nauttinut kiireettömyydestä ja myös käsitöiden tekemisestä. Muutama käsityö on valmistunutkin ja odottaa kuvauksia. Valoisia päiviä ei juurikaan ole tällä viikolla ollut. Harmaata on ilmeisimmin tiedossa jatkossakin. Tästähän alkaa taas tämä pimeä vuodenaika, jolloin kuvaaminenkin hieman hankaloituu. Yritetään silti nauttia syksyn hyvistä puolista. Sytytetään kynttilät ja nautitaan rauhallisista hetkistä käsitöiden parissa. Mukavaa viikonloppua!


Kommentit

  1. Kivat korvikset! Kuvausvalo auttaa pimeään aikaan. Minulla kovasti käytössä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Mä oon harkinnut kuvausvaloa jo pitkään, mutta jotenkin olen sitten vain pärjännyt ilman sitä. Pitäisi ehkä taas miettiä ihan tosissaan sen hankkimista.

      Poista
  2. Tosi hauskat! Ja osa historiaakin, kun ovat markka-aikaa.
    Nyt on tosiaan harmautta riittänyt ja valokuvaaminen vaikeutuu. Mutta toisaalta kuviin saa sellaista tunnelmaa, jota kesän kovalla valolla ei saa.
    Nyt on mahtavaa ottaa ilo irti kotoilusta ja kivoista harrastuksista. Itse ainakin tarvitsen jotenkin enemmän lepoa ja rauhoittumista näin syksyllä. Ja on toisaalta hauskaa, kun ei tarvitse käyttää iltoja valtavan hyödyllisesti. Saa vähän luvan kanssa ottaa rennommin.
    Ihania syyspäiviä ja kivoja käsityöhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Tuo on ihan totta, että syksykuviin saa kyllä erilaista valoa ja tunnelmaa kuin kesällä. Täytyy yrittää hyödyntää se. Ja hyvin sanottu, ettei syksyllä tarvitse käyttää iltoja hyödyllisesti. Nautitaan siis hyvällä omallatunnolla kotoilusta ja syksyn tunnelmasta!

      Poista
  3. Ihanat!!!!
    Mäkin kuvailin harmaassa säässä ja harmittelin auringon puuttumista, mutta kun kuvasi koivua vasten, oli yhtäkkiä kuvissa valoa ja kirkkautta! Niin ihania valopilkkuja syksyssäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia! Se on ihan totta, että syksyssäkin on valopilkkuja, kun niitä osaa vain etsiä.

      Poista
  4. Oi, tässä taitaa olla ratkaisu korvakoruongelmaani. Yhdet ostoiset menivät rikki enkä saanut niitä kuumaliimalla korjattua. Ei tartu ei. Liian vaivalloista palautella niitä postissa tekijällekään, joten oma apua, paras apu... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama juttu. Edullinen, hopeinen korvakoru irtosi kannastaan ja lojui pitkään käyttämättömänä odotellen korjaustaan. Nyt kun ostin tämän koruliiman, korjasin tietenkin rikkinäisen korvakorunikin uusien askartelujen lisäksi. Liimakaupoille siis...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h