Siirry pääsisältöön

Vanhasta lakanasta uutta kangasta


Alkuvuodesta mainitsinkin, että olen aloittanut uuden harrastuksen. Opiskelen yhden illan viikossa Jyväskylän Taito-keskuksen järjestämässä koulutuksessa Kiertotaloutta käsityötvistillä. Koulutus on osoittautunut erittäin hyväksi valinnaksi ja juuri minulle sopivaksi. Olen innostunut ideoista ja tekemisestä. Opettajana kurssilla toimii museolehtori Raija Manninen. 


Ensimmäinen kokeilumme oli tehdä vanhasta lakanakankaasta uutta kangasta. Minulla oli kaapissa valkoinen lakana, jossa oli reikä. Leikkasin siitä noin 50 cm x 70 cm kokoisen palan. Kangas päällystettiin erilaisilla ohuilla papereilla ja serveteillä, jotka liimattiin kankaaseen vehnäjauholiimalla. Täältä löytyy ohje liiman tekoon.


Kuvissa näkyy minun kankaani. Liimasin siihen servetin paloja ja muutaman vanhan lehden sivusta revityn palan, jotka sain opettajaltamme. Kangas jätettiin kuivumaan ja kuivana sitä silitettiin nurjalta puolelta, jotta se vähän siliäisi. Vähän kurttuiseksi kangas silti jäi. 


Halusin ommella kankaasta jotain käyttökelpoista. Halusin myös kokeilla kirjontaa uudelle kankaalle. En ollut myöskään ommellut aikaisemmin neliönmallista pussukkaa. Näillä toiveillani toteutin meikkipussin työpaikan pukukaappiin siellä pyörineille tarvikkeille. 


Kokeilin käsinkirjontaa kankaalle turkoosilla langalla. Se sujui oikein hyvin ja kirjontaa olisi voinut toteuttaa enemmänkin. Pussukan mallin ja kaavan löysin Tuunausta ja tekeleitä- blogista. Leikkasin kankaan päälle kristallimuovia suojaamaan kangasta. Kristallimuovin olen ostanut vuosia sitten Kodin1:stä. Mustalla langalla tehdyt tikkaukset ompelin ompelukoneella niin, että muovi ja kangas olivat päällekkäin. 


Pussukassa on siis kierrätetty lakanakangas pohjana ja vetoketju on ratkottu irti roskiin menneestä laukusta. Uutta on servetit, kristallimuovi ja ompelulanka. Lopputulos on oikein hyvä. Tykkään kankaasta ja pussukan muodosta. Pussukka meni heti käyttöön ja ilostuttaa värikkyydellään töihin mennessä joka aamu. Mukavaa viikkoa sinulle!


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Tästä tuli kyllä minunkin mielestä kaunis. Paljon kauniimpi kuin vanha kulahtanut lakanakangas ;-)

      Poista
  2. Aivan upea pussukka! Kiitos vehnäjauholiimavinkistä, sitä häätyy kokeilla. Tuo koulutus kuulostaa tosi mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! Vehnäjauholiima oli minullekin uusi asia, mutta todella hyvä ja käyttökelpoinen moneen. Venhnäjauholiimalla liimailtu kangas on pehmeää ja sopii moneen käyttöön, toisin kuin jos käyttäisi lakkaa tai liimaa. Koulutus on kyllä niin mulle sopiva ja todella mielenkiintoinen. Sitä on kestänyt nyt kuukauden ja olen joka kerta tullut kotiin innostuneena. Tästä tulee inspiroiva kevät!

      Poista
  3. Upea lopputulos, todella hienoa pintaa olet saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lea! Tätä oli kiva tehdä ja tykkään itsekin lopputuloksesta.

      Poista
  4. Innostuin myö tästä tekniikasta. Vehnäjauholiisteri kulostaa hyvältä, jos sillä voi korvata kaupan oman decoupage lakan. Olisin utelias kuulemaan, mitä muut kurssilaiset tekivät tällä tekniikalla/ lakanakankaasta. Ainakin varmaan sisustustuotteiksi tällä tavalla voi tehdä. Pussukkasi on hieno ja persoonallinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! Tästä serveteillä koristellusta lakanakankaasta voi ommella esimerkiksi kansioiden tai kalenterin kansien päällyksiä tai erilaisia säilyttimiä. Yksi kurssilaisistamme ompeli pienen olkalaukun. Kangas on kestävää, mutta ei kestä kosteutta, eikä sitä voi oikein pestä. Kristallimuovi suojaa omaa pussukkaani lialta ja se on ihan toimiva. Toisaalta kankaan pintaan voi levittää lakkaa suojaksi, jolloin se hylkii likaa ja on helpommin pyyhkäistävä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oslo-pipo ja muut neulelahjat

Uusi vuosi on alkanut ja olen lomaillut oikein kunnolla. Olen ottanut rennosti ja viettänyt aikaa perheen kanssa kotoillen. Hämmästyksekseni olen katsonut jopa muutaman elokuvan ilman neuletta käsissäni. Poikkeuksellista minulle, mutta tauko tekee hyvää, mukavasta harrastuksestakin. Loppulomasta sain siivottua työhuoneeni ja tehtyä pari pitkään keskeneräisenä ollutta käsityötä loppuun. Joten voin aloittaa tämän vuoden melkein puhtaalta pöydältä.

Tässä postauksessa kuitenkin vielä viime vuoden neulomuksiani, nimittäin joululahjaneuleet. Minä harvemmin innostun mistään hitti-asiasta. Tai olen vähän mattimyöhänen ja toteutan idean vasta sitten, kun se ei enää ole hitti. Viime syksynä Oslo-pipoja valmistui monen bloggarin toimesta ja niitä vilahteli Insta-tileillä usein. Kiinnostuin piposta sen yksinkertaisuuden vuoksi. Päätin neuloa kummipojalleni sellaisen joulupakettiin, koska arvelin alakouluikäisen käyttävän sellaista. Kummitäti kun ei ole ehkä muuten aallonharjalla nykymuodin suhte…

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää. 
Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva. 

Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla.

Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen.

Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilmava. Lankaa ei mennyt ko…

Helppo kolmiohuivi ohjeineen

Sain lainata Suomi100-itsenäisyysjuhliin työkaverini kansallispukua. Neuloin hänelle kiitokseksi puvun lainasta huivin. Lankana käytin Novitan Elegia-lankaa. Mallina helppo, useasti itselleni ja lahjaksikin neuloma kolmiohuivi ainaoikeinneuleena.


Vastaavia kolmiohuiveja löytyy erilaisina ohjeina netistä enemmänkin. Minä olen ohjeen bongannut joskus vuosia sitten jostain lehdestä. Se oli muistaakseni aikoinaan Siwasta saatu mainoslehti. 

Huivi aloitetaan luomalla 4 simukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta. Joka neljännen kerroksen lopussa lisätään yksi silmukka, kunnes ollaan sopivasti työn puolessa välissä. Eli itse ajattelen, että joka toinen kerta, kun tulen huivin levenevälle sivulle, lisään silmukan. (Ohje silmukan lisäämiseen) Sen jälkeen joka neljäs kerros kavennetaan yksi silmukka, kunnes jäljellä on enää 4 silmukkaa. (Ohje silmukan kaventamiseen) Nämä silmukat päätellään ja työ on päättelyä ja pingoitusta vaille valmis. 


Mukavaa alkanutta viikkoa!