Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Vapun kunniaksi korvakoruja kierrätetyistä korkeista

Kevään koittaessa innostun käyttämään roikkuvia korvakoruja paljon enemmän kuin talvella. Pipojen ja sähköisten hiusten kanssa roikkuvat asiat pään ympärillä ovat vaan jotenkin liikaa. Lähestyvän vapun, kevään iloisen juhlan kunniaksi päätin askarrella muutamia uusia korvakoruja kotoa löytyneistä materiaaleista. Ensimmäiset esittelemäni korvakorut olen tehnyt kuohuviinipullon korkeista. Korkista olen sahannut (onnistuu myös veitsellä leikaten) noin 0,5 cm paksun siivun toisesta päästä. Käytin sellaisia korkkeja, joissa oli suunnilleen samanlainen teksti. Tämän jälkeen lakkasin korkkisiivut ja porasin Dremelilläni pienet reiät. Korvakorukoukkuja varten väänsin hopeoidusta kuparilangasta kuvien mukaiset kolmiot, jotka painoin  kiinni porattuihin reikiin ja niihin pujotin korvakorukoukut. Korutarvikkeet olen ostanut Villihelmestä . Kivoja ideoita viini- tai kuohuviinipullon korkkien käytöstä löytyy myös Emilian aitta- blogista . Myös kruunukorkeista voi tehdä koruja.

Selvisin ensimmäisestä englanninkielisestä neuleohjeesta

Voin rehellisesti myöntää, ettei englannin kieli kuulu vahvuuksiini. Olen epävarmuuksissani vältellyt sen puhumista silloinkin, kun olisi ollut hyvä mahdollisuus kielen harjoitteluun. Alkuvuonna päätin, että otan härkää sarvista ja yritän neuloa jonkun neuletyön englannin kielisestä ohjeesta. Ajatus kauhistutti etukäteen, mutta eihän siinä muu auttanut, kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Neuloosin Annen kanssa aloimme yhdessä tavata ohjetta viime kesän Neulefestareiden ohjelmalehtisestä. Siinä oli Joji Locatellin ohje Midsummer Haze- huiviin , joka on osittain tuubihuivi ja edessä on kolmion mallinen liehuke. Edestä huivi näyttää siis ihan kolmiohuivilta, mutta takaa tuubihuivilta.  Ohje ei ollut ollenkaan niin vaikeaselkoinen, kuin olin ajatellut. Annen avustuksella hankalista kohdistakin selvisin helpolla. Vauhtiin päästyäni innostuin huivista kovasti ja neulominen oli mukavaa. Ohje oli hyvin looginen ja eteni saman kaavan mukaan.  Lankana minulla oli viime kesänä Ti

Lempivaatteita- kirja, vastaus perusvaatepulmaani

Kirjavinkki                                                                    Blogiyhteistyö: WSOY Joku aika sitten kaipailin itselleni peruskaavoja . Sellaisia perusvaatteiden ompeluun sopivia, suhteellisen yksinkertaisia malleja, joita voisi muokata tai olla muokkaamatta. Niillä voisi hurautella itsellensä vaatteita kankaita vaihtelemalla ja saada vaihtelua omaan vaatekaappiin. Toiveeni on nyt kuultu. Sain nimittäin Lotta Jansdotterin Lempivaatteita- kirjan kustantajalta arvioitavaksi.  Kirja on ihanan värikäs ja erittäin kaunis kokonaisuus. Esteetikkona minua viehättää kirjan kuvat, värit, sommittelu ja luova yhdistely. Kirjasta löytyy inspiroivia valokuvia ja tarinaa vaatteiden takaa. Kirjaa on kiva myös lueskella ja haaveilla ja suunnitella omaa peruspuvustoaan.  Lotta Jansdotter on ahvenanmaalainen suunnittelija, joka nykyään asuu New Yorkissa. Hän viettää edelleen kesiään Ruotsissa ja Ahvenanmaan saaristossa. Lotta Jansdotter on minulle aikaisemmin tuttu Pr

Elämäni ensimmäinen neulottu hame

Sain joku aika sitten KlompeLOMPE-kirjan arvioitavaksi ja ihastuin kirjaan välittömästi. Sen tyyliin, sopivan tuntuisiin ohjeisiin ja suloisiin kuviin. Kirjasta bongasin neulotun hameen ohjeen, joka sai ajatukseni liikkeelle. Eipä ollut aikaisemmin tullut edes mieleen neuloa hametta. Se tuntui jotenkin mahdottomalta. Toisaalta, käytänhän trikoista hametta, miksen siis neulottuakin. Lisäksi talvisin palelen töissä jatkuvasti, joten lämmittävät vaatteet eivät olisi pahitteeksi. Miksi siis hame ei olisi seuraava neuleprojekti? Lainasin kirjastosta toisenkin KlompeLOMPE- kirjan, Ihania neuleita lapsille. Sieltä löytyi Siksak- hame mielestäni vielä kauniimmalla pintaneulekuviolla. Se siis valikoitui lopulta neulottavakseni. Ostin Neuloosista Langin Novena baby alpaca- lankaa, joka on hyvälaatuista ja kestää jonkin verran kulutusta. Vyötteen tietojen mukaan lanka kestää jopa 30 asteen hellävaraista konepesua. Hame joutuu paljon kovempaan käyttöön kuin vaikkapa paita tai huivi, joten la