Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Betoniaskartelua osa 1

Jokunen viikko sitten, silloin kun ei vielä ollut kesä, olin viikonloppua viettämässä ystävien mökillä. Viimeksi tavatessamme meillä oli askarteluteemana  himmelit . Tällä kertaa päätimme tehdä betonitöitä. Päätöksen jälkeen alkoi Pinterestin selaaminen ja betonityöideoiden metsästäminen. Niitä löytyikin aika paljon. Hyvien, toteuttamiskelpoisten ideoiden löytämisen jälkeen piti miettiä, mihin muotteihin betonia voisi valaa, että saisi ideat vielä toteutettuakin. Kuvassa himmeli ja mökin olohuoneen seesteää sisustusta Teimme pahvista erilaisia muotteja, joihin laitoimme vahvistukseksi ilmastointiteippiä. Kotoa oli myös haalittu kasaan erimuotoisia tyhjiä jugurttipurkkeja ja kannustettu perhettä syömään tietynlaisissa rasioissa olevaa ruokaa. Yksi ideoistani oli valokuvateline (idea Pinterestistä ), jota varten tein pahvista kapean, pitkulaisen muotin. Muotti oli Ikean valokuvakehyksistä irrotettujen lasilevyjen levyinen. Betoni sekoitettiin porakoneen vatkausteräll

Kuviovirkkausta

Olen usein ihaillut Molla Millsin graafisia, kauniita kuviovirkattuja tuotteita. Hänen kirjojaankin olen selannut, mutta en ole koskaan jaksanut perehtyä tekniikan opetteluun. Haaveillut kylläkin.  Uuteen työpadiin piti kehitellä jonkinlainen lisäsuojus laukussa kuljettamista ajatellen. Oman näköinen suojus myös helpottaisi sitä, ettei samanlaiset padit mene työpaikalla niin helposti sekaisin. Tiedossa oli myös muutama koulutusiltapäivä, jossa pitäisi vain istua ja kuunnella. Sellaisiin tilanteisiin otan aina jonkun käsityön mukaan keskittymistä helpottamaan. Päätin siis koulutusta edeltävänä iltana kokeilla kuviovirkkausta täältä löytyvien ohjeiden mukaan. Käytin Novitan Seitsemän veljestä-lankaa. Virkkasin ensin 40 ketjusilmukkaa. Aloitin kiinteiden silmukoiden virkkaamisen ketjusilmukkapötkön molemmille puolille. Virkkasin padin suojusta siis ilman sivusaumoja. Muutaman mustan kerroksen jälkeen kokeilin kolmioiden virkkaamista. Kuviovirkkaus oli helppo oppia. Sää