l u m i s i i v e t

Kahvilavinkki                                                                                     Yhteistyössä Alleduuri, Tampere Tämän postauksen kuvat ovat jääneet postaamatta vähän liiankin pitkäksi aikaa. Keskeneräisten käsitöiden tekeminen loppuun #kässähamsterihaasteen innostamana saa aikaan myös muunlaisia siivous/loppuunsaattamisoireita. Koneella olevia kuvia on poisteltu ja nämä päätyivät nyt lomanaloituspostaukseen. Hiihtolomalaisille siis tiedoksi kahvila Alleduuri , joka sijaitsee Tampereella Tammelantorin lähettyvillä Aaltosenkadulla. Vierailin kahvilassa yhdessä Blogisisarten kanssa. Alleduuri on erityisruokavalioihin erikoistunut kahvila, jossa ei säilytetä eikä tuotteiden valmistamiseen käytetä maitoa, kananmunaa, vehnää, ruista, ohraa, pähkinöitä eikä kalaa. Kahvila on kaunis ja tunnelmallinen. Yläkertaan sai mennä vain sukkasillaan. Sisustuksessa oli paljon mummolamaisia yksityiskohtia, kuten räsymatot, ruusukupit ja käsin kirjotut pöytäliinat.

Tämän postauksen huivin tarina alkaa vuosien takaa. Neuloin nuorena jonkin verran, mutta sitten kaikki käsityöt melkein unohtuivat opiskelujen ja perheen perustamisen aikoihin. Reilu kymmenen vuotta sitten lainasin kirjastosta ihastuttavan kirjan Hetaleita poropeukaloille: yli 30 helppoa ja näyttävää neulemallia. Kirjan ovat toimittaneet Ulla Huhtala ja Reija Nieminen. Kirja innosti minua tarttumaan pitkästä aikaa puikkoihin ja virkkuukoukkuun. Tein kirjan ohjeilla muutaman työn. Tämä punainen Huopanen-langasta virkattu huivi oli niistä yksi.  Huivi oli helppo tehdä ja siinä ei tarvinnut olla kovin tarkka. Kirjan ohjeissa kannustettiin muutenkin luovuuteen ja suurpiirteisyyteen (hyvässä mielessä). Huivi oli valmistuttuaan ihan hyvä, mutta koska se oli virkattu huopuvasta langasta, siitä irtosi lankanöyhtää. Huivi jäi käyttämättä ja vuosia se vei turhaan tilaa huivilaatikostani. Jonkun siivouspuuskan aikoihin pohdin huivin kohtaloa ja päätin kuitenkin säästää sen. Heitin s

Arvostan suuresti perinteisiä tapoja tehdä käsitöitä. Olin joskus kuullut ja lukenutkin kinnasneulatekniikasta, mutta itse en sitä ollut koskaan kokeillut. Tiesin, miltä tällä tekniikalla tehty työ näyttää, mutta ajattelin sen vaikuttavan melko vaikealta toteuttaa.  Viime marraskuussa, pimeimpään aikaan vuodesta, sain mahdollisuuden vierailla työpaikkani lähellä olevassa palvelutalossa työn puitteissa. Siellä tapasin ihanan Anjan, jonka kanssa juttelimme käsitöistä, molempia kiinnostavasta aiheesta. Anja kertoi myös tehneensä useat lapaset kinnasneulatekniikalla. Minähän innostuin valtavasti tavatessani kinnasneulatekniikan taitajan ja kysyin, voisiko hän opettaa tekniikan minullekin. Anjakin innostui. Hän oli nimittäin oppinut taidon Viipurin läänin kiertävässä kotiteollisuuskoulussa ennen sotia 1940-luvulla. Siellä opettaja oli toivonut, että jokainen oppilas opettaisi tämän taidon jollekin, siirtää näin perinteistä käsityötaitoa eteen päin. Anja ei ollut vielä tavannut ke

Neuloin viime syksynä lahjaksi Nurmilintu-huivin Malabricon Mechitasta . Lanka loppui muutamaa kerrosta ennen huivin valmistumista. Jouduin siis ostamaan samaa lankaa toisen vyyhdin. Se ei oikeastaan haitannut yhtään, koska väri oli alkanut tuntumaan erittäin kauniilta. Valitsin värin alunperin lahjan saajalle sopivaksi, mutta totesin tykkääväni siitä myös itse.  Toisen vyyhdin jäljellä olevasta langasta ajattelin neuloa huivin itselleni. Päädyin Heidi Alanderin Unimaa-huiviin . Siinä on ainaoikeinneuletta ja reunassa samanlainen pitsi kuin Nurmilinnussakin. Tykkäsin mallista ja se oli taas niin sopivan tasoinen minulle. Huivimalleissa harvoin kaipaan suurempia haasteita.  Arvelinkin tämän langan loppuvan ennen huivin valmistumista. Lankaa oli jäljellä vain vähän ennen huivin pitsiosuutta. Etsiskelin sopivaa lankaa varastoistani huivin loppuosaan. Sukkaprojektistani oli jäänyt lankaa ja se olikin juuri sopiva. Sukkalangassa oli ihan samaa sinistä kuin huivin väri.