Siirry pääsisältöön

Betoniaskartelua osa 2

Keväisenä viikonloppuna tein yhdessä ystäväni kanssa betonitöitä. Ensimmäiset käyttöönotetut työt löydät tästä. Betonitöitä on suhteellisen nopea tehdä, jos vain muotit ovat valmiina. Sen vuoksi näitä valmiita töitä nyt riittää :-)


Valoin muoviämpärin pohjalle (taisi olla joku teollisuuskeittiön rahkasanko) muutaman sentin kerroksen betonia. Sain hyvän alustan kynttilöille. Tätä voisi käyttää myös vaikka tarjoilulautasena tai pannunalusena. Alustan pohjaan kannattaa kiinnittää muutama huopatarra, ettei pöydän pintaan tule naarmuja.



Pöytäkynttilän aluset on tehty turkkilaisen jugurtin ämpäriin, niin, että keskelle on painettu isompi jugurttipurkki (sellainen puolen litran kokoinen). Jugurttipurkin sisään laitoin kiviä painoksi kuivumisen ajaksi.



Tuikkulyhdyt on tehty Pringles-purkkiin. Leikkasin purkin kahteen osaan ja valoin lyhdyt molempiin päihin. Sisälle painoksi tavallinen jugurttipurkki. Näistä pidän itse kovasti. Muodosta tulee mieleen Iittalan Kivi-lyhdyt.




Talo on tehty litran mehupurkkiin, jonka leikkasin alla olevan kuvan purkin muotoon. Sen jälkeen teippasin yläosan kiinni ilmastointiteipillä. Täytin muotin betonilla ja laitoin pehmeään hiekkaan kuivumaan katto alaspäin.




Pieni kynttilänjalka on valettu pahviseen mansikkasmoothie-purkkiin. Betoniin tökkäämäni kynttilänpätkä on nyt vaan kuivuessaan jäänyt tiukasti kiinni. Olisi ehkä voinut käyttää elmukelmua välissä. Täytyy polttaa kynttilä loppuun, että saa vaihdettua uuden kynttilän kynttilänjalkaan.

Pidän kovasti betonin väristä ja rosoisuudesta. Se sopii hyvin erilaisiin asetelmiin. Kuvat on otettu terassiltamme. Ihanaa, kun on valoa ja lämpöä!

Kommentit

  1. Tosi ihania! <3
    Voisitko pitää joskus meille ystikselle tällaisen työpajan? Ois niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi, totta kai pitäisin teille työpajan, jos kiinnostusta muiltakin löytyy. Tää on helppoa ja sä voisit tehdä erilaisia ruukkuja puutarhaan ja kotiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helppo kolmiohuivi ohjeineen

Sain lainata Suomi100-itsenäisyysjuhliin työkaverini kansallispukua. Neuloin hänelle kiitokseksi puvun lainasta huivin. Lankana käytin Novitan Elegia-lankaa. Mallina helppo, useasti itselleni ja lahjaksikin neuloma kolmiohuivi ainaoikeinneuleena.


Vastaavia kolmiohuiveja löytyy erilaisina ohjeina netistä enemmänkin. Minä olen ohjeen bongannut joskus vuosia sitten jostain lehdestä. Se oli muistaakseni aikoinaan Siwasta saatu mainoslehti. 

Huivi aloitetaan luomalla 4 simukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta. Joka neljännen kerroksen lopussa lisätään yksi silmukka, kunnes ollaan sopivasti työn puolessa välissä. Eli itse ajattelen, että joka toinen kerta, kun tulen huivin levenevälle sivulle, lisään silmukan. (Ohje silmukan lisäämiseen) Sen jälkeen joka neljäs kerros kavennetaan yksi silmukka, kunnes jäljellä on enää 4 silmukkaa. (Ohje silmukan kaventamiseen) Nämä silmukat päätellään ja työ on päättelyä ja pingoitusta vaille valmis. 


Mukavaa alkanutta viikkoa!

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää. 
Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva. 

Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla.

Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen.

Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilmava. Lankaa ei mennyt ko…

Puiset kuusikoristeet

Jouluisia koristeita on aina mukava tehdä. Niiden tekemisestä tulee jotenkin jouluinen olo. Viime vuonna askartelin kuusenkoristeita vanhan kirjan sivuista. Edellisenä vuonna testailin lastunauhaa jouluaskarteluissani. Olen myös virkannut lumihiutaleita kuusenkoristeiksi. Tänä vuonna päätin kokeilla pitkästä aikaa puutöiden tekoa, kun kotoa löytyi sopiva pätkä höylättyä lautaa. Lauta on noin 2 cm paksua. Minulla on käytössä vannesaha, mutta uskon, että nämä koristeet onnistuvat ihan käsisahallakin. Lautana voi käyttää vaikka eurolavojen raakalautaa.

Sahasin laudasta kolmioita, jotka eivät tarkoituksella ole keskenään samankokoisia. Halusin kuusien olevan hieman kallellaan, kuten Marimekon Kuusikossa-kuosin kuuset, jotka toimivat tässä inspiraationa. Kolmioista sahasin vielä suorakulmaisesta kärjestä pienen palan pois. Kolme, kuusien latvoiksi tulevaa kolmiota jätin kokonaisiksi. Hioin hiekkapaperilla teräviä reunoja jonkin verran. 

Sommittelin palat päällekäin ja liimasin ne Eri Keep…