Siirry pääsisältöön

Kirjotut pääsiäismunat

Meillä ei ole muutamaan vuoteen koristeltu pääsiäismunia. Perheen pienin kun ei ole enää oikein askarteluiässä. Äidillä tosin tuntuu aina olevan oikea ikä askarteluun ;-)

Halusin kokeilla pääsiäismunien koristelua jollain uudella tavalla. Olin nähnyt muutama vuosi sitten Martha Stewartin sivuilla ristipistoin koristeltuja munia. Nyt en enää löytänyt alkuperäistä kuvaa ja ohjetta, mutta idea on siis poimittu kyseisiltä sivuilta muutama vuosi sitten.

kirjottu pääsiäismuna

kirjontapisto

Puhalsin muutamia kananmunia tyhjiksi viime viikkojen aikana. Huuhtelin munankuoret vedellä. Porasin Dremelilläni aukon kananmunan takapuolelle. Aukon kautta pystyin ompelemaan pistoja. Kananmunan etupuolelle porasin muutamat reiät pistoja varten.

Poraaminen oli melko hankalaa ja munankuoret meinasivat halkeilla useampaan kertaan. Koko ajan piti olla todella varovainen ja silti painaa poraa sen verran, että yllättävänkin kova munankuori menee rikki ja vain oikeasta kohdasta.

ristipisto

kirjonta

Muutama pistoin koristeltu pääsiäsimuna valmistui ja vielä hyvissä ajoin ennen pääsiäistä.

Nyt onkin aika toivottaa kaikille ihanille lukijoilleni oikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa! Nauttikaa mahdollisista vapaapäivistä ja muistakaa syödä suklaamunia!

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Tää oli hyvä idea ja toteutus onnistuu aika nopeasti, mikäli munat säilyvät ehjinä😊

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin näistä tuli yksinkertaisen tyylikkäitä.

      Poista
  3. Upeesti oot saanut porattua reiät. Luulin että ei onnistu, menis rikki. Hienoja niistä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin hieman epäilin poraamisen onnistumista, mutta ihme kyllä sain kaikki kolme onnistumaan ja säilymään ehjinä. Hyvää pääsiäistä sulle!

      Poista
  4. Mielettömän hienot! Mä oon niin tumpelo, etten sais ikinä mitään tuollaista onnistumaan! Wow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! Ei se ollut niin hankalaa, miltä lopputulos näyttää😆

      Poista
  5. Tämäpä oli kerrassaan uutta ja erilaista, VAU, hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna! Itsekin pidän lopputuloksesta. Pienellä koristelulla saa kivan näköistä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Yksinkertainen idea, mutta hyvä lopputulos.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääsiäiskoristeita shampoopullosta

Pääsiäinen innostaa askartelemaan. Viime vuonna askartelin ristipistokoristeltuja pääsiäismunia ja hakapunottuja munakuppeja. Tänä vuonna innostuin askartelemaan pieniä koristeita pajun- tai koivunoksiin. Tälläkin kertaa käytin askarteluissani pääosin kierrätettyjä materiaaleja.
Leikkasin keväisen vihreästä, tyhjästä shampoopullosta pohjan ja yläosan irti. Pullon sivuista leikkasin lehden muotoisia paloja piirtämäni kaavan avulla. Tein lehtiin reiät ripustusta varten nahkareiittimellä. Reikiin pujotin ompelulankaa.





Toisesta, vaalean turkoosin sävyisestä pullosta leikkasin pieniä pyörylöitä, joiden reunoihin tein myös nahkareiittimellä reikiä. Näihin reikiin virkkasin kukan terälehdet ohuella virkkauslangalla seuraavan ohjeen mukaan:

      1. Virkkaa kiinteä silmukka reikään ja reikien väliin 3-5 ketjusilmukkaa.
      2. Virkkaa 5 pylvästä  reikien puolivälissä olevaan silmukkaan (toinen tai kolmas ketjusilmukka)            ja reiän kohdalla piilosilmukka.
      3. Päättele langat ja …

Helppo kolmiohuivi ohjeineen

Sain lainata Suomi100-itsenäisyysjuhliin työkaverini kansallispukua. Neuloin hänelle kiitokseksi puvun lainasta huivin. Lankana käytin Novitan Elegia-lankaa. Mallina helppo, useasti itselleni ja lahjaksikin neuloma kolmiohuivi ainaoikeinneuleena.


Vastaavia kolmiohuiveja löytyy erilaisina ohjeina netistä enemmänkin. Minä olen ohjeen bongannut joskus vuosia sitten jostain lehdestä. Se oli muistaakseni aikoinaan Siwasta saatu mainoslehti. 

Huivi aloitetaan luomalla 4 simukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta. Joka neljännen kerroksen lopussa lisätään yksi silmukka, kunnes ollaan sopivasti työn puolessa välissä. Eli itse ajattelen, että joka toinen kerta, kun tulen huivin levenevälle sivulle, lisään silmukan. (Ohje silmukan lisäämiseen) Sen jälkeen joka neljäs kerros kavennetaan yksi silmukka, kunnes jäljellä on enää 4 silmukkaa. (Ohje silmukan kaventamiseen) Nämä silmukat päätellään ja työ on päättelyä ja pingoitusta vaille valmis. 


Mukavaa alkanutta viikkoa!

Vapun kunniaksi korvakoruja kierrätetyistä korkeista

Kevään koittaessa innostun käyttämään roikkuvia korvakoruja paljon enemmän kuin talvella. Pipojen ja sähköisten hiusten kanssa roikkuvat asiat pään ympärillä ovat vaan jotenkin liikaa. Lähestyvän vapun, kevään iloisen juhlan kunniaksi päätin askarrella muutamia uusia korvakoruja kotoa löytyneistä materiaaleista.


Ensimmäiset esittelemäni korvakorut olen tehnyt kuohuviinipullon korkeista. Korkista olen sahannut (onnistuu myös veitsellä leikaten) noin 0,5 cm paksun siivun toisesta päästä. Käytin sellaisia korkkeja, joissa oli suunnilleen samanlainen teksti. Tämän jälkeen lakkasin korkkisiivut ja porasin Dremelilläni pienet reiät. Korvakorukoukkuja varten väänsin hopeoidusta kuparilangasta kuvien mukaiset kolmiot, jotka painoin  kiinni porattuihin reikiin ja niihin pujotin korvakorukoukut. Korutarvikkeet olen ostanut Villihelmestä.




Kivoja ideoita viini- tai kuohuviinipullon korkkien käytöstä löytyy myös Emilian aitta- blogista.
Myös kruunukorkeista voi tehdä koruja. Niiden käytössä on us…