sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Suuri lapaskirja

Kirjavinkki                                                                                 Blogiyhteistyö: Sitruuna Kustannus Oy


Sain arvioitavaksi Jorid Linvikin Suuren lapaskirjan. Samalta kirjoittajalta, suositulta norjalaiselta bloggarilta, on ilmestynyt myös Suuri sukkakirja, josta kirjoittamani arvio löytyy täältä. Molemmat kirjat ovat kovakantisia, laadukkaita kirjoja, jotka sopivat loistavasti vaikka joululahjaksi neulojille. 


Kirja on nimensä mukaan lapaskirja, ihanan inspiroiva teos, josta löytyy yli 40 kirjoneulelapasen ohjeet. Mallit on jaettu kahdeksaan eri aihepiiriin, joista jokaisesta löytyy useampi mallivaihtoehto. Malleja löytyy mm. erilaisista eläimistä kirahveista pikkukettuihin. On lemmikkieläinlapasia ja eksoottisempia eläinlapasia. Myös erilaisilla symboleilla koristeltuja lapasmalleja löytyy. 

Kirjan malleista löytyy varmasti jokaiselle mieluinen malli. Värejä vaihtamalla vaihtoehdot vain lisääntyvät. Samoin kuin sukkakirjassa, tässäkin on paljon vaihtoehtoja, varsinkin jos neuloo lapasia vaikkapa lahjaksi. Luulisin, että lapset ilahtuvat varmasti suloisista pikkupupuista, kissoista tai koirista. Villakoirien omistajillekin on omat mallinsa, samoin kuin kalamiehelle ja rockin ystävälle.


Kaikista yli neljästäkymmenestä mallista on selkeät ruutupiirrokset, josta neuleen etenemistä on helppo seurata. Ruutupiirrokset ovat värillisiä ja tarpeeksi suuria. Silmukoiden laskemista helpottavat apuviivat on merkitty punaisella, joten ne näkyvät selvästi.  Kaikista malleista on kirjallinen ohje ja lisäksi ruutupiirroksella kirjoneuleen ohje. Lähes kaikissa malleissa kirjoneule on erilaista kämmenen sisä- ja ulkopuolella. Näiden lapasmallien neulominen ei siis voi olla tylsää. Jos kirjoneuleen neulominen tuntuu liian työläältä, voi lapasiin tehdä vain osittain kirjoneulekuvion ja jättää muun osan yksiväriseksi. 

Kirjan mallit on neulottavissa eri kokoisiksi lapasiksi eri vahvuisia lankoja ja puikkokokoja vaihtamalla. Lasten lapasmallien vaihtoehdot ovat sovellettavissa 0-12-vuotiaille ja suurin osa muista malleista 10-12-vuotiaasta miesten L-kokoisiin lapasiin. Päätin itse kokeilla Let's rock-lapasia kaapissa olleista Seitsemän veljestä-langoista. Loin ohjeessa olleet 60 silmukkaa 3mm puikoilla. Lapasista tuli reilun kokoiset (ympärysmitta noin 27cm), omalle miehellenikin hieman liian suuret. En siis tehnyt mallitilkkua ja laskenut silmukoita kirjan ohjeen mukaan, vaan kokeilin lennosta, minkä kokoiset lapaset tällä hyvin yleisellä langalla näistä tulisi. Tällä kokemuksella suosittelenkin käyttämään hieman ohuempaa lankaa tai ainakin ohuempia puikkoja. Kokeilemalla varmasti löytyy oikea lanka jokaisen erilaiseen käsialaan.



Kirjassa on kaikkiaan 215 sivua ja kirjan takaa löytyy myös ruutupohjia omien lapasmallien suunnitteluun. Myös erilaisia valmiita kuvioideoita löytyy yhden aukeaman verran. Lasten suloisiin kissa ja hiiri-lapasiin on myös neulottu lapasten omistajan nimi. Loistava oivallus helpottamaan oikeiden omistajien löytymistä. Kirjan takana on kirjainmallit oman nimen neulomiseen vaikka ihan peruslapasiinkin. 


Suuri lapaskirja on kaunis ja inspiroiva teos. Sitä selaillessa sormet kyllä syyhyävät kirjoneuleen aloittamiseen. Kirjoneuleen neulominen on vaan aika koukuttavaa puuhaa, kun on niin kiva nähdä eri väristen silmukoiden muodostaman kuvion rakentuminen ja kaunis lopputulos. Työtä ei malttaisi laskea käsistään, kun tekisi mieli nähdä kuvion valmistuminen. Kirjoneulelapasista tulee myös lämpimämmät, kun mukana kulkee koko ajan ainakin kaksi lankaa.

Sitten vain lapasia neulomaan ennen talven pakkasia. Mukavia neulontahetkiä!

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen näköinen kirja!
    Ja hienot lapaset tulossa puikoillasi! Näin tumpelompana neulojana tuli mieleen, että lapasista tulisi hienot myös yksinkertaisemmin. Ranteeseen neuloisi pianon koskettimet ja muuten neuloisi vain yksivärisellä langalla. Minä alan heti täällä oikomaan, kun taidot ja kärsivällisyys eivät ehkä riittäisi tuohon malliin... upeimmat niistä tietty tulee kirjan ohjeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Riina! Itse mietin ihan samaa. Saa nähdä, kuinka omien lapasten käy... Kirja on kyllä mielenkiintoinen ja ohjeita voi hyvin soveltaa eri tasoisille neulojillekin.

      Poista
  2. Minulla on sekä sukkakirja että tuo lapaskirja ja tykkään Jorid Linvikin malleista. Olen tehnyt nuo Let's rock -lapaset ja ne olivat siitä kivat, että pitkiä langanjuoksuja ei siellä ollut, vaan suunnittelija on kivasti miettinyt väliin jotain pieniä kuvioita, jottei niitä pääsisi syntymään. Aika tarkkana pitää kuitenkin joka rivillä olla, ettei tule virheitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallit on kyllä kivoja ja molemmat kirjat aika monipuolisia. Suunnittelija on kyllä asiansa osaava, kun on miettinyt myös langanjuoksutkin sopiviksi. Hienoa, että sulla on jo valmiit lapaset. Mulla vasta vaiheessa...

      Poista
  3. Hauska tuo Let's Rock malli! Täytyykin kurkata josko sekä lapaskirja että sukkakirja löytyisi kirjastosta, en vielä niin paljoa ole hullaantunut neulomiseen että itselleni ostaisin ennen kokeilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että kirjastosta löytyy myös. Itsekin käytän paljon kirjastoa, varsinkin jos jossain kirjassa on vain yksi malli, joka kiinnostaa. Kiva, jos innostuit lapasmallista😊

      Poista
  4. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Olen huomannut kanssa saman, että 7-veikka taipuu huonosti näihinkirjoneuleisiin. Tulee auttamatta liian paksua. Nalle on vähän parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johanna, kommentistasi! Vastasin tähän jo viikonloppuna, mutta jostain syystä bloggeri ei vastaustani näyttänyt. Nyt siis uusi yritys :-) Suosittelen kirjaa varsinkin kirjoneuleita mielellään tekeville. Ihan totta, että 7-veikka on tähän liian paksu. Säästän ne tuleviin sukkaprojekteihin ja kokeilen lapasia ohuemmalla langalla.

      Poista
  5. Olipas kiva postaus! Sain tästä loistavan lahjavinkin poikani kummitädille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ja kiva, kun postauksesta oli apua lahjapulmiin. Uskon, että tästä kirjasta pitää ainakin kaikki neulojat :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!