Siirry pääsisältöön

Tampereen Kädentaitomessut 2019


Lippu messuille saatu blogipostausta vastaan.

Tampereen Kädentaitomessut ovat monen käsityöharrastajan kalenterissa tärkeäksi merkitty tapahtuma. Viime vuonna pääsin vain muutaman tunnin käynnille, joten tänä vuonna oli aika nauttia tapahtumasta oikein kunnolla. Vietin messuilla kaksi päivää, lauantain ja sunnuntain, molempina päivinä lähes työpäivän mittaisen ajan. Jalat olivat kävelystä puhki, mutta mieli oli virkeä ja pää täynnä innostusta ja ideoita. Tässä postauksessa kuvia ja juttua minulle mieleen jääneistä asioista.


Joka vuosi päädyn ihastelemaan ideoita ja vinkkejä Taitokeskusten täyttämälle Taitokadulle. Niin tänäkin vuonna. Yläkuvassa Taito Varsinais-Suomen kekseliäitä vanerisia himmeleitä, joita voi kuvioida todella monella tavalla ja monella erilaisella materiaalilla. Alemmassa kuvassa näkyy myös pieni kudontakehys, jolla voi kutoa pieniä töitä. Kudonta on ollut tämän vuoden käsityötekniikka ja siksikin kudontaa oli messuilla esillä. Itse tulen näissä vuoden tekniikoissa aina vähän jäljessä. Kudonta on tänä vuonna pyörinyt mielessä usein, mutta toteutuksen asteelle se ei vielä ole päätynyt. Ehkä ensi vuonna.



Kädentaitomessuilla on mielestäni mukava, kaiken muun ohella, opetella myös jotain uutta. Tänä vuonna Novitalla oli työnäytöksiä koukkuamisesta. Olen joskus kouluaikana koukunnut tasoneuletta (en ole varma, miten sitä nimitetään), mutta suljettua neuletta en ole koskaan tehnyt. Joskus yritin ymmärtää jotain ohjetta, mutta pelkästään lukemalla en saanut siitä selvää. Nyt ymmärsin idean ja saatan kokeilla sitä kotonakin.

Toinen taito, johon messuilla sain opetusta, oli valekonttineuleen neulominen. Moreenin osastolla oli sunnuntaina mahdollisuus kokeilla sitä Anna Karoliina Tetrin opastuksessa. Hän on kirjoittanut kirjan perinteisistä villasukista ja ohje myös valekonttineuleen neulomiseen löytyy sieltä. Uuden harjoittelu messuhälinän keskellä tuntui rauhoittavalta ja innostavalta. Valekonttineulos oli helppo oppia ja sitä voisi hyvin käyttää villasukkien tai lapasten varsissa.



Sanna Vatanen ja hänen Jämälankakirjansa ovat inspiroineet minua monta kertaa. Myös Bää!-kirja oli innostava ja kaunis. Tänä vuonna Sanna julkaisi messuilla toisen jämälankakirjan nimellä Jämä!, joita painettiin vain 150 kappaletta. Kirjat myös sidottiin käsin. Minulle tuli kiire hankkia omani, kun en heti messuille mennessä muistanut etsiä oikeaa osastoa. Onneksi sain kirjan nro 103 Sannan omistuskirjoituksella. Kirjan neuleet olivat osastolla myös esillä ja niitä näkyy alla olevissa kuvissa. 






Messuilla on kiva istahtaa myös katsomaan joitakin näytöksiä. Tänä vuonna kävin katsomassa päälavalla Suomen Kädentaidot-muotinäytöksen, jossa oli useiden yritysten vaatteita. Kuvat yllä ja alla olen ottanut Taito Keski-Suomen järjestämässä näytöksessä, jossa esiteltiin Neulemuotoilukoulutusta ja koulutuksessa olevien suunnittelemia ja toteuttamia upeita neuletöitä. 



Messuilla esillä on myös paljon ideoita ja inspiraatiota. Huomaan, että jotkut messuilla nähdyt ideat putkahtelevat mieleen vasta nyt muutama päivä messujen jälkeen. Yllä olevassa kuvassa on vuoden askartelija-kilpailun töitä. Alla olevassa kuvassa on vuoden uutuustuotteeksi valitut muovittomat sukkalangat, Pentti ja Wilhelmi, yritykseltä nimeltä Vuonne. Langat on tehty suomalaisesta lampaanvillasta ja vahvikkeena on puukuitu tenceliä.


Tykkään kierrellä messuilla ystävien kanssa, jolloin näkee enemmän asioita kuin yksin ollessa, inspiroituu ystävän ajatuksista ja kiinnitää huomiota asioihin, joita ei itse edes huomaisi. Tapasin messuilla Craft Candidate-blogin Teresaa. Oli kiva tavata livenä ja jakaa ajatuksia. Yhdessä osallistuimme myös kässäbloggareiden tapaamiseen. Suurimman osan messuiluajasta vietin kahden ystäväni seurassa, joiden kanssa myös majoituimme Tampereen keskustassa. Oli ihana jatkaa käsityökeskusteluja myös illan aikana. Messujen viimeiset tunnit vietin kierrellen yksikseni ja nautin kyllä siitäkin. 

Messuista jäi hyvä ja innostunut olo. Mieli virkistyi ja pää sai uusia ajatuksia. Nyt on kassillinen tarvikkeita odottamassa aikaa inspiraation toteuttamiseen. 



Kommentit

  1. Olipa ihana, että sait nauttia kaikessa rauhassa messuista!
    Messut näyttivät olevan tosi monipuoliset ja runsaat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut oli todellakin runsaat, joten tämä kahden päivän messuilla olo oli ihan hyvä ratkaisu. Sai käyttää koko viikonlopun käsitöille.

      Poista
  2. Kiitos itsellesi messuseurasta! Oli mukava tavata. <3 Ja kiva raportti, hyvät kuvat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oslo-pipo ja muut neulelahjat

Uusi vuosi on alkanut ja olen lomaillut oikein kunnolla. Olen ottanut rennosti ja viettänyt aikaa perheen kanssa kotoillen. Hämmästyksekseni olen katsonut jopa muutaman elokuvan ilman neuletta käsissäni. Poikkeuksellista minulle, mutta tauko tekee hyvää, mukavasta harrastuksestakin. Loppulomasta sain siivottua työhuoneeni ja tehtyä pari pitkään keskeneräisenä ollutta käsityötä loppuun. Joten voin aloittaa tämän vuoden melkein puhtaalta pöydältä.

Tässä postauksessa kuitenkin vielä viime vuoden neulomuksiani, nimittäin joululahjaneuleet. Minä harvemmin innostun mistään hitti-asiasta. Tai olen vähän mattimyöhänen ja toteutan idean vasta sitten, kun se ei enää ole hitti. Viime syksynä Oslo-pipoja valmistui monen bloggarin toimesta ja niitä vilahteli Insta-tileillä usein. Kiinnostuin piposta sen yksinkertaisuuden vuoksi. Päätin neuloa kummipojalleni sellaisen joulupakettiin, koska arvelin alakouluikäisen käyttävän sellaista. Kummitäti kun ei ole ehkä muuten aallonharjalla nykymuodin suhte…

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää. 
Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva. 

Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla.

Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen.

Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilmava. Lankaa ei mennyt ko…

Helppo kolmiohuivi ohjeineen

Sain lainata Suomi100-itsenäisyysjuhliin työkaverini kansallispukua. Neuloin hänelle kiitokseksi puvun lainasta huivin. Lankana käytin Novitan Elegia-lankaa. Mallina helppo, useasti itselleni ja lahjaksikin neuloma kolmiohuivi ainaoikeinneuleena.


Vastaavia kolmiohuiveja löytyy erilaisina ohjeina netistä enemmänkin. Minä olen ohjeen bongannut joskus vuosia sitten jostain lehdestä. Se oli muistaakseni aikoinaan Siwasta saatu mainoslehti. 

Huivi aloitetaan luomalla 4 simukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta. Joka neljännen kerroksen lopussa lisätään yksi silmukka, kunnes ollaan sopivasti työn puolessa välissä. Eli itse ajattelen, että joka toinen kerta, kun tulen huivin levenevälle sivulle, lisään silmukan. (Ohje silmukan lisäämiseen) Sen jälkeen joka neljäs kerros kavennetaan yksi silmukka, kunnes jäljellä on enää 4 silmukkaa. (Ohje silmukan kaventamiseen) Nämä silmukat päätellään ja työ on päättelyä ja pingoitusta vaille valmis. 


Mukavaa alkanutta viikkoa!