Siirry pääsisältöön

Metrimitasta korvikset


Olin mieheni apuna terassin rakentamisessa muutama kesä sitten. Minun tehtäväni oli pitää terassilaudan päästä kiinni mieheni sirkkelöidessä lautaa. Mittailin myös aika paljon lautojen tarvittavia pituuksia. Metrimittaa tuli siis käytettyä. 


Samassa projektissa yksi metrimitta meni rikki. Iloisen keltaista mittanauhaa pyöritellessä sain ajatuksen tehdä metrimitan pätkistä korvakorut itselleni. Leikkasin peltisaksilla sopivat pätkät mitasta. Hioin metalliviilalla palojen terävät kulmat.


Viime kesänä päätin tehdä korut valmiiksi. Kokeilin porata reikää mittanauhan pätkään pienellä Dremelilläni. Sehän ei onnistunutkaan. Metrimitta on sen verran kovaa metallia, ettei porani siihen kyennyt. Kokeilin seuraavaksi vasaraa ja pientä naulaa. Napautin naulaa ihan vähän ja se menikin metallista läpi. Siistin metalliviilalla reiän niin, ettei siihen jäänyt teräviä reunoja.


Reikään laitoin valmiin koruihin tarkoitetun välirenkaan ja sen yläpuolelle vielä toisen renkaan, jotta koru roikkuu korvassa oikeassa asennossa. Ylimpään renkaaseen laitoin valmiin korvakorukoukun. Näistä koruista tulee kesä, lämpö ja terassin rakennus mieleen. 


Kommentit

  1. Hauskat! Nuo tarinat käsitöiden takaa ovat aina yhtä kiehtovia.
    Ja tuo loppuviilaus on varmasti hyvä juttu, ettei reunat viillä haavaa ihoon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oslo-pipo ja muut neulelahjat

Uusi vuosi on alkanut ja olen lomaillut oikein kunnolla. Olen ottanut rennosti ja viettänyt aikaa perheen kanssa kotoillen. Hämmästyksekseni olen katsonut jopa muutaman elokuvan ilman neuletta käsissäni. Poikkeuksellista minulle, mutta tauko tekee hyvää, mukavasta harrastuksestakin. Loppulomasta sain siivottua työhuoneeni ja tehtyä pari pitkään keskeneräisenä ollutta käsityötä loppuun. Joten voin aloittaa tämän vuoden melkein puhtaalta pöydältä.

Tässä postauksessa kuitenkin vielä viime vuoden neulomuksiani, nimittäin joululahjaneuleet. Minä harvemmin innostun mistään hitti-asiasta. Tai olen vähän mattimyöhänen ja toteutan idean vasta sitten, kun se ei enää ole hitti. Viime syksynä Oslo-pipoja valmistui monen bloggarin toimesta ja niitä vilahteli Insta-tileillä usein. Kiinnostuin piposta sen yksinkertaisuuden vuoksi. Päätin neuloa kummipojalleni sellaisen joulupakettiin, koska arvelin alakouluikäisen käyttävän sellaista. Kummitäti kun ei ole ehkä muuten aallonharjalla nykymuodin suhte…

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää. 
Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva. 

Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla.

Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen.

Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilmava. Lankaa ei mennyt ko…

Helppo kolmiohuivi ohjeineen

Sain lainata Suomi100-itsenäisyysjuhliin työkaverini kansallispukua. Neuloin hänelle kiitokseksi puvun lainasta huivin. Lankana käytin Novitan Elegia-lankaa. Mallina helppo, useasti itselleni ja lahjaksikin neuloma kolmiohuivi ainaoikeinneuleena.


Vastaavia kolmiohuiveja löytyy erilaisina ohjeina netistä enemmänkin. Minä olen ohjeen bongannut joskus vuosia sitten jostain lehdestä. Se oli muistaakseni aikoinaan Siwasta saatu mainoslehti. 

Huivi aloitetaan luomalla 4 simukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta. Joka neljännen kerroksen lopussa lisätään yksi silmukka, kunnes ollaan sopivasti työn puolessa välissä. Eli itse ajattelen, että joka toinen kerta, kun tulen huivin levenevälle sivulle, lisään silmukan. (Ohje silmukan lisäämiseen) Sen jälkeen joka neljäs kerros kavennetaan yksi silmukka, kunnes jäljellä on enää 4 silmukkaa. (Ohje silmukan kaventamiseen) Nämä silmukat päätellään ja työ on päättelyä ja pingoitusta vaille valmis. 


Mukavaa alkanutta viikkoa!