Siirry pääsisältöön

Munamosaiikkia


Kiertotaloutta käsityötvistillä- koulutuksessa, jossa opiskelen Jyväskylän Taitokeskuksessa, opiskelimme viime viikolla munamosaiikin tekemistä. Ohjeistuksen sain opettajaltamme, museonlehtori Raija Manniselta. Munamosaiikin teko on juuri sopivaa askartelupuuhaa pääsiäisen tienoille. Keräsin perheemme käyttämien kananmunien kuoret talteen ja liotin niitä vedessä. Tämä siksi, että sain helposti irrotettua munankuoren sisäpinnalla olevan kalvon. Näin ollen kuori liimaantuu paremmin kiinni. 


Minulla oli tallessa vanha teepurkki, jonka maalasin ensin akryylimaalilla mustaksi. Tummasta pohjasta valkoiset munankuoret erottuvat paremmin. Kun maali oli kuivaa, levitin sormella Eri Keeperiä pienelle alueelle. Painoin siihen palan kuorta. Kuoren päälle voi laittaa myös palan leivinpaperia ja sen päältä painella niin, että kuori menee pieniksi palasiksi. Sen jälkeen kuoren paloja pystyi vielä liikuttelemaan esimerkiksi hammastikulla ja samalla tehdä sopivasti tilaa palojen väliin. Näin edettiin purkkia ympäri pieni osa kerrallaan. Ylimääräiset liimat voi pyyhkäistä kostealla liinalla pois. Minä lisäilin seuraavana päivänä vielä muutamia pikkupaloja tyhjiin kohtiin, jotta pinta olisi suunnilleen tasaisen näköinen. Kun liima oli kuivunut, pinnan saattoi hioa hiekkapaperilla, mutta minä jätin sen työvaiheen väliin. Levitin valmiin työn pintaan lakkaa. 

kierrätysaskartelu

Valmis munankuorimosaiikkipurkki saa ainakin aluksi toimia värikynäpurkkina. Katsotaan, mitä käyttöä sille keksin myöhemmin. Tykkään purkin graafisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Työtä oli kiva tehdä. Sama homma saattaisi onnistua myös lasten kanssa, mutta kannatta silloin levittää liimaa vaikka siveltimellä. Liimaisilla sormilla kuoren kiinnittäminen voi olla hankalaa. Ihana-lehden sivuillakin oli kokeiltu munamosaiikkia, vähän yksinkertaisemmalla ohjeella. Tästä pääsee rairuohopurkin ohjeeseen. Myös Kangaskorjaamolla-blogin Johanna oli kokeillut munankuorimosaiikkia ja askarrellut kortteja. Johannan ihania sydänkortteja pääset katsomaan tästä.

munankuorimosaiikki

Oikein ihanaa ja virkistävää pääsiäisen aikaa sinulle! 

munankuoret mosaiikki askartelu

Kommentit

  1. Upea idea!
    Mulle ei olisi ikinä tullut mieleen, että munankuoria voisi käyttää näin. Kiitos mahtavasta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta ihanalta kurssilta saa kaikenlaisia kivoja ideoita. Tällä tekniikalla voi päällystää vaikka mitä, esim. kukkaruukkuja, tarjottimia, maljakoita. Oli aika kivaa näpertämistä ja sopi hyvin näin pääsiäisen aikaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h