Siirry pääsisältöön

Kuviovirkkausta

Olen usein ihaillut Molla Millsin graafisia, kauniita kuviovirkattuja tuotteita. Hänen kirjojaankin olen selannut, mutta en ole koskaan jaksanut perehtyä tekniikan opetteluun. Haaveillut kylläkin. 

Uuteen työpadiin piti kehitellä jonkinlainen lisäsuojus laukussa kuljettamista ajatellen. Oman näköinen suojus myös helpottaisi sitä, ettei samanlaiset padit mene työpaikalla niin helposti sekaisin. Tiedossa oli myös muutama koulutusiltapäivä, jossa pitäisi vain istua ja kuunnella. Sellaisiin tilanteisiin otan aina jonkun käsityön mukaan keskittymistä helpottamaan.


Päätin siis koulutusta edeltävänä iltana kokeilla kuviovirkkausta täältä löytyvien ohjeiden mukaan. Käytin Novitan Seitsemän veljestä-lankaa. Virkkasin ensin 40 ketjusilmukkaa. Aloitin kiinteiden silmukoiden virkkaamisen ketjusilmukkapötkön molemmille puolille. Virkkasin padin suojusta siis ilman sivusaumoja. Muutaman mustan kerroksen jälkeen kokeilin kolmioiden virkkaamista.


Kuviovirkkaus oli helppo oppia. Säännöllisten kuvioiden toteuttaminenkin sujui hyvin. Alussa virkkasin vähän liian tiukkaa, kun keskityin langankuljettamiseen ja lankojen vaihtoon. Kun sen oppi, normaali käsiala alkoi löytymään.


Onnistuneesta padin suojuksesta innostuneena, päätin tehdä samalla tyylillä suojuksen myös kännykälle. Turkoosi lanka oli jo lopussa, joten vaihdoin värit musta-valkoiseen. Kännykän suojuksessa virkkasin kuviot myös kiinni toisiinsa.


Kännykän suojus syntyi iltapäiväkoulutuksen aikana ja pääsi heti käyttöön. Padin suojukseen ei ihan luennolla istuminen riittänyt. Sitä tuli tehtyä hieman myös kotona. Nyt on kevään töihin kivan näköiset työvälineet valmiina.

Kommentit

  1. Tuli tosi kivat! Mätsäävät hyvin yhteen :) minäkin just tein postauksen vastaavasti virkatusta graafisesta laukusta, joka sai myös inspiraationsa Mollan malleista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin yllätyin miten kivat näistä tuli ja kuinka helppoa kuviovirkkaus sitten olikin. Olis kannattanu kokeilla jo aikaisemminkin. Kävin kattoo myös sun laukkua. Oli tosi kiva ja kesäinen. Peukku Mollalle ja graafisuudelle :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h