keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Betoniaskartelua osa 3

Tein jo keväällä ystäväni kanssa betonitöitä. Tässä linkit aikaisempiin postauksiin (osa 1 ja osa 2). Tein silloin myös kukkaruukun, joka vasta nyt tuli kuvattua, vaikka on ilostuttanut minua koko kesän.


Kokeilin kukkaruukun tekemistä niin, että valoin betonin vanhaan pakastusrasiaan. Sisään laitoin ison, tyhjän shamppoopullon. Näin sain neliskulmaisen kukkaruukun, jossa on pyöreä kolo kukille. Ruukku onnistui hyvin. Tein näitä itseasiassa kaksi, mutta toisen sisään laittamani shamppoopullo ei irronnutkaan, joten se ruukku joutui pois heitettäväksi.


En ole todellakaan mikään puutarhuri ja nämäkin kuvissa näkyvät kesäkukat istutin vasta heinäkuussa. Ne ovat kyllä viihtyneet ihmeen hyvin ja kukoistavat yllättäen edelleenkin, syyskuun lopussa. Istutin betoniruukkuun mehikasvin. Ostaessani sitä, kasvi oli niin iso, että jaoin sen kahtia. Toisen osan istutin maahan ja toisen tähän ruukkuun. Kannattaisikohan tämäkin istuttaa maahan talven tullen. Osaisiko joku neuvoa?


Olen saanut vanhan, käytöstä poistetun, pantittoman kaapelikelan itselleni. Maalasin sen valkoiseksi muutama kesä sitten. Se on ollut pihassamme laattojen päällä, sisäänkäynnin edustalla kesät talvet. Pöydälle on kiva laittaa kesällä kukkia ja talvella lyhtyjä. Nyt maali on jo hieman lohkeillut. Ensi kesänä joudun kyllä maalaamaan sen uudestaan, ennen kuin se lahoaa paikalleen. Kuvissa näkyvä punainen emalikattila on mummoni perintöä. Se on mielestäni niin kauniin värinen, että se oli ihan pakko laittaa samaan paikkaan pelargonioiden kanssa.


Mukavaa loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Mulla on toi mehikasvi kans ruukussa. Istutan sen aina maahan ja se leviää siellä taas. Kesällä otan uuden ja se kasvaa taas ruukussa isoksi. Näin täytän tarhaa. Kannattaa laittaa tarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Taidan minäkin istuttaa mehikasvini kukkapenkkiin ennen talven tuloa. Hetken se saa vielä ilostuttaa tuossa ruukussa.

      Poista
  2. Kivan mäköinen asetelma. Mistähän tuollaisen kelan saisi? Näytti niin kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää kelat on ilmeisesti usein sellaisia, että sähköfirma maksaa niistä pantin, jonka saa kun kelan palauttaa. Tämä oli pantiton ja sain sen eräästä sähköfirmasta, kun kela oli menossa kaatopaikalle. Keloja saattaa tuurilla löytyä paikallisista sähköfirmoista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!