Siirry pääsisältöön

Lastunauhakoristeet

Tykkään askarrella varsinkin joulun alla. Talven Ihana-lehdessä oli kiva idea, jonka päätin toteuttaa. Kauniit joulukuusenkoristeet lastunauhasta ja puuhelmistä. Ohjeessa koristeessa käytetyt helmet olivat hillityn värisiä. Minulla oli kaapissa värikkäitä helmiä ja päätin käyttää niitä.




joulukuusenkoriste

diy

lastunauha helmet

Rakensin keittiön pöydälle isoon, ihanalta sukulaiselta saamaani vanhaan Riihimäen lasipurkkiin jouluisen asetelman. Ison purkin sisään laitoin kapean yhden kukan maljakon, johon laitoin vettä ja männyn oksan. Maljakon ympärille kasasin jouluvalot ja Ikean lasisia joulupalloja. Olen ostanut ne yli 10 vuotta sitten, eivätkä ne koskaan ole päässeet joulukuuseen asti. Säilyvät varmemmin ehjinä näin.

joulukuusenkoriste diy

Loma aloitettu, ensimmäinen suklaarasia avattu, siivoukset lykätty, kynttilät sytytetty.

Oikein ihanaa joulunaikaa! Nautitaan kaikesta kauniista ja rentoudutaan läheisten seurassa!


Kommentit

  1. Ihanat! Noita pitääkin tehdä! Ja ihana tuo edellisen postauksen lumikuusikin! Näin joulun jälkeen saa aina sata ideaa jo ensi jouluksi, pitää tallentaa ne muistiin! Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuttu tunne tuo ideoiden paljous. Mullakin jäi muutama juttu postaamatta, kun joulunalusaika on jotenkin niin kiireistä. Ja tammikuussa jouluaskarteluista kirjoittaminen ei oikein tunnu hyvältä. Ensi vuoteen sitten. Kiitos samoin sulle hyvää ja idearikasta uutta vuotta!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h