Siirry pääsisältöön

Kässähamsterihaaste- kesäkuu


Mieheni vanha kauluspaita oli menossa kirpparille. Mietin kuitenkin, josko käyttäisin kivan väristä ja ihan laadukasta kangasta johonkin omaan vaatteeseeni. Niinpä paita päätyi siihen kasaan työhuoneessani, missä on aika monta kivan väristä ja laadukkaasta kankaasta tehtyä vaatetta, jotka odottavat, että niille tehtäisiin jotain. Kässähamsterihaaste on kuin tehty näitä kasoja varten. Craft Candidaten Teresa ja minä haastoimme vuoden alussa kaikki kässähamsterit käyttämään omia kangas- ja lankavarastoja, tekemään keskeneräiset työt valmiiksi ja tarttumaan pitkäaikaisiin kasoihin, joita käsitöiden tekijöille vain kasaantuu. 


Niinpä minäkin otin käsittelyyn tämän mieheni vanhan kauluspaidan. Mietin, kuinka siitä tekisin itselleni jonkin kivan vaatteen. Selaillessani vanhoja käsityölehtiä, löysin sopivan ommeltavan vaatteen. Suuressa Käsityölehdessä 11-12/2017 oli kiva paita, jonka kaavoilla sain tehtyä itselleni uuden paidan miehen paidasta. Lehdessä paita oli tehty kokonaan uusista materiaaleista. Minä päätin hyödyntää olemassa olevia osia.


Miehen paidan etukappale on minun paidan takakappaleena. Hihoista on tehty hihat. Rannekkeet olen leikannut irti ja ommellut omaan paitaani suoraan niin että ne on käännetty ylös päin. Miehen paidan takakappaleesta olen leikannut etukappaleen. Lehden ohjeessa paidassa ei ollut kaulusta ollenkaan. Minä lisäsin miehen paidan kauluksen nurin päin omaan paitaani. 






Lopputulos on onnistunut. Tykkään varsinkin paidan yksityiskohdista ja siitä, että materiaali on kierrätettyä. Pääsin myös paljon helpommalla, kun rannekkeet ja kaulus olivat ihan valmiita. 


Kässähamsterihaaste on voimassa koko tämän vuoden. Yritämme Teresan kanssa pienentää omia varastojamme ja samalla haastamme siihen muutkin kässäilijät. Aikaisemmat postaukseni aiheesta löydät täältä: helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu. Jos postaat aiheesta, voit linkittää postauksesi alla olevaan linkkilistaan. Linkitys onnistuu koko kesäkuun ajan. Facebookista löytyy myös Kässähamstereiden oma ryhmä ja instagramissa #kässähamsterihaaste2019 voi jakaa omia töitään tai aiheeseen liittyviä kuvia. 



Kommentit

  1. Hienot yksityiskohdat, niitä jää kyllä katsomaan pidemmäksikin aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään. Yksityiskohdat tekevät kyllä vaatteesta omanlaisensa.

      Poista
  2. Kaunis uniikki lopputulos.
    Mistä noita keskeneräisiä oikein tulee.
    Nykyisin tykkään vain ihastella muiden aikaansaannoksia.
    Monta vuotta viimeistelin "tuota tuonnemmaksi" siirrettyjä ompeluksia.
    Mukavaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti Kaija! Eiköhän noita keskeneräisiä riitä kaikilla, jotka tekevät käsitöitä. Kyllä ne aina jossain vaiheessa tulevat valmiiksi. Mukavaa iltaa sinulle myös!

      Poista
  3. Siitä tuli hieno. Se tekee joka osaa, mulla on ihan kateissa ompeluvietti :)

    VastaaPoista
  4. Hieno lopputulos! Todella hauska idea käyttää tuo miehen paidan takaosa oman paidan etuosana. Kaulus laskeutuu kauniisti.🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari! Etuosa kaipasi kaulusta ja ihan vahingossa keksin laittaa kauluksen nurin päin ja siitä tulikin hyvä. Joskus näin :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h