Siirry pääsisältöön

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani.


Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen.

Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen.


Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti tavan, jolla neuleen reuna saadaan näyttämään siistimmältä. Turkoosissa tilkussa näyte tästä tavasta. Reunaan muodostuu vähän kuin ketjusilmukkanauha. Neuleen osat on helpompi kiinnittää toisiinsa, kun yhteen ommeltavat silmukat ovat selkeitä, enemmän silmukkamaisia. Mielestäni tämä on kyllä ehdottomasti paras ja kaunein.


Tässä lyhyt ohje: Nosta lanka puikon päälle, aivan kuin alkaisit neulomaan nurjaa. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta langan alta. Muut silmukat neulotaan normaaliin tapaan oikein.



Olen nähnyt kuvissa tällaisia neuleen reunoja, mutta en ole koskaan edes etsinyt ratkaisua asiaan. Tälle puikon aloitustavalle on käyttöä varsinkin tilkkupeittoprojekteissa, missä tilkkujen yhteen ompeleminen on aikaa vievää. Näistä reunasilmukoista on helppo vaikka virkata tilkut yhteen. Eli otsikkon kysymykseen neuloa vai ei, voisin vastata ei. Äidin opettama tapa on hyvä, mutta käyttäisin sitä hieman parannellen. Onko teillä muita puikon ensimmäisen silmukan neulomisvinkkejä?

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helppo pipo ohjeineen

Huomasin viikko sitten somesta, että asunnottomille oli meneillään pipojen, lapasten ja sukkien keräys. Minulla oli juuri siinä vaiheessa kesken neuletyö, johon olin vähän kyllästynyt. Kaipasin siis vaihtelua. Pengoin lankalaatikkoni läpi ja löysin neljä pientä kerää jämälankoja, jotka olivat suunnilleen samanpaksuisia (vastasivat paksuudeltaan ehkä Novitan Isoveli-lankaa) ja sopivat väreiltään jotenkin yhteen. Päätin osallistua hyväntekeväisyysprojektiin neulomalla pipon.  Malttamattomana en jaksanut tehdä mallitilkkua ja loin summittaisesti silmukoita. Muutaman kerroksen jälkeen totesin pipon olevan lasten kokoa ja purin työn. Toisen kerrankaan jälkeen silmukoita ei ollut tarpeeksi. Kolmannella kerralla onnistui. Tästä opin taas kerran sen, että nopeammin olisin saanut valmista, jos olisin malttanut mieleni ja tehnyt edes pienen mallitilkun.  Loin onnistuneeseen pipoon 90 silmukkaa 3,5:n puikoille. Olen saanut jonkun käsityölehden kylkiäisenä Prymin ergonomiset puiko

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Elämäni ensimmäinen neulottu hame

Sain joku aika sitten KlompeLOMPE-kirjan arvioitavaksi ja ihastuin kirjaan välittömästi. Sen tyyliin, sopivan tuntuisiin ohjeisiin ja suloisiin kuviin. Kirjasta bongasin neulotun hameen ohjeen, joka sai ajatukseni liikkeelle. Eipä ollut aikaisemmin tullut edes mieleen neuloa hametta. Se tuntui jotenkin mahdottomalta. Toisaalta, käytänhän trikoista hametta, miksen siis neulottuakin. Lisäksi talvisin palelen töissä jatkuvasti, joten lämmittävät vaatteet eivät olisi pahitteeksi. Miksi siis hame ei olisi seuraava neuleprojekti? Lainasin kirjastosta toisenkin KlompeLOMPE- kirjan, Ihania neuleita lapsille. Sieltä löytyi Siksak- hame mielestäni vielä kauniimmalla pintaneulekuviolla. Se siis valikoitui lopulta neulottavakseni. Ostin Neuloosista Langin Novena baby alpaca- lankaa, joka on hyvälaatuista ja kestää jonkin verran kulutusta. Vyötteen tietojen mukaan lanka kestää jopa 30 asteen hellävaraista konepesua. Hame joutuu paljon kovempaan käyttöön kuin vaikkapa paita tai huivi, joten la