Siirry pääsisältöön

Klompelompe -neuleita kaikkiin vuodenaikoihin

Kirjavinkki                                                              Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerus Kustannus Oy:ltä

 

Voi, miten odotinkaan tätä kolmatta Klompelompe- kirjaa. Kaksi aikaisempaa, joista toisesta oma arvioni löytyy täältä, ovat olleet täynnä ihastuttavia neuleita. Oikeastaan kaikki Klompelompe- kirjat ovat saaneet aikaan huokauksia ja ihastuksia, koska kirjojen kuvat ovat olleet ihan eri luokkaa kuin muissa neulekirjoissa. Toinen kirjan tekijöistä, Hanne Andreassen Hjelmås, onkin valokuvaaja ja on kuvannut kaikki kirjojen kuvat. Kauneus, esteettisyys, eteeriset kuvat ja yhtenäinen, puuterinen värimaailma yhdistää kaikkia Hannen ja Torunn Steinslandin tekemiä kirjoja. 


Tämän kirjan saavuttua postista oli ihan pakko välittömästi selata kirja läpi ja katsoa, mitä sieltä löytyy. Tämä kirja poikkesi aikaisemmista niin, että kirja oli jaettu seuraaviin osioihin, Sydäntalvi, Kevättalvi, Perinnejuhlat, Kesävaatteita, Päikkyyn ja kouluun, Syksyistä kotoilua, Jouluneuleita ja lisäksi pieni osio Koristeita. Osion neuleissa oli kunkin teeman mukainen yhtenäisyys. Kirjassa on, kuten aikaisemmissakin kirjoissa, neuleita kolmessa vaikeustasossa. Lankavaihtoehtoja ei juurikaan anneta, koska useat kirjan neuleet on toteutettu tekijöiden omasta langasta. Se on pieni puute muuten selkeissä ohjeissa. 


Suurin osa kirjan ohjeista on lapsille. Itselläni ei ole enää pieniä lapsia eikä ihan lähipiirissäkään, joten minä en kovin montaa välitöntä innostusta aiheuttavaa neuletta kirjasta löytänyt. Tämä hiukan harmitti, koska olin odottanut kirjalta melko paljon. Naisen neulejakku tämän postauksen toisessa kuvassa oli kaunis. Se voisi olla kiva neuletyö ja sopisi omaan vaatekaappiinkin. Toinen heti innostava työ oli tonttulakki. Voisin neuloa ihan itselleni ohuen mutta lämpimän tonttulakin ja kulkea se päässä vaikka koko joulukuun. Katsotaan nyt, päätyykö lakki puikoille. 


Kirjassa on aika monta neuletakkimallia, sekä kirjoneuleisia että yksivärisiä, lapsille ja aikuisille. Neuletakit on kirjassa tehty neulomalla ne ensin paidaksi. Ohjeessa etukappaleen keskelle ommellaan ompelukoneella suoraa ommelta, jonka jälkeen ommelten välistä leikataan paita keskeltä auki. Nappilistat neulotaan lopuksi. En ole itse kokeillut neuletakkien neulomista näin, mutta Maaritse-blogista olen aiheesta lukenut. Linkki Maaritin blogiin tässä.

Klompelompe-kirjat ovat löytäneet paikkansa neulojien sydämessä ja kirjahyllyissä, eikä syyttä. Tässäkin kirjassa sama tuttu tyyli ja tunnelma jatkuu. Suosittelen kirjaa kaikille neulojille, mutta erityisesti sellaisille, jotka neulovat vauvoille tai lapsille. 

Kommentit

  1. Näyttää todella kauniilta ja harmoniselta kokonaisuudelta, vaikka itse pitäydynkin helpommissa neuletöissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki Klompelompe-kirjat ovat olleet kauneimpia neulekirjoja, joita olen nähnyt. Harmonisuus kuvaa kyllä hyvin tätäkin kirjaa. Onneksi voimme valita itselle sopivat käsityöt. Jatketaan, Riina, omalla, itselle parhaiten sopivalla neulelinjalla <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h