Siirry pääsisältöön

Vauvan villatakki


Innostuin vauvojen ja lasten neuleista muutama vuosi sitten Klompelompe-kirjojen myötä. Niissä oli niin ihanan värisiä, kauniita ja yksinkertaisia neuleita, joissa kuitenkin jotain pientä ideaa. Kun kuulin ystäviemme vauvauutisen viime kesänä, maltoin tuskin odottaa, että pääsen neulomaan vauvalle jonkun neuleen kirjasta.


Yhdessä vauvan äidin kanssa valitsimme Klompelompe -neuleita koko perheelle -kirjasta Kuopus-villatakki mallin tytölle. Neuloin siitä puoli vuotiaan koon, jotta se olisi ollut viime talvena juuri sopivan kokoinen. Lankana Neuloosista Katian Baby Nature.



Lanka oli todella miellyttävän tuntuista ja pehmeää neulottavaa. Ohje oli hyvä ja sopivan helppo. Tuntui, että työ valmistui ihan liian nopeasti. Vauvaneuleiden neulomisesta oli vierähtänyt jo jonkun verran aikaa, enkä muistanutkaan, miten nopeasti pienet neuleet valmistuvat.



Olin tyytyväinen neuletakkiin, kuten myös vauvan vanhemmat. Siitä tuli sopivan kokoinen talvineule. Neuletakki on ollut käytössä ja sitä on voinut helposti pestä myös pesukoneessa. Harmaa väri on kaunis ja helppo yhdistää muihin väreihin. 


Kuvissa myös kierrätyskeskuksen ritiläkorista tekemäni ilmoitustaulu. Postaus siitä löytyy täältä

Aurinkoista viikkoa!

Kommentit

  1. Onko tuo käyttämäsi lanka laadukas? Pysyikö neule pesussa ja käytössä hyvänä?

    Kaunis neule 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Neuletakki on ollut sopiva vasta tänä syksynä, joten sitä ei ole vielä pesty pesukoneessa. Lanka on 100% villaa ja vyötteessä sanotaan, että kestää 30 asteen pesun. Lanka tuntuu erittäin laadukkalta ja se on ihanan pehmeää, mutta en osaa sanoa vielä, millaiseksi menee pesussa. Ehkä lankakauppiaat osaisivat vastata tähän.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin oikein neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tullut tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkave...

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h...

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runs...