Siirry pääsisältöön

Neuletakki itselle

 


Joulun alla, kiireisten työviikkojen jälkeen kaipasin sopivaa neuletyötä pään nollaamiseksi. Olin bongannut 11-12/2020 Suuri Käsityö-lehdestä ohjeen, joka vaikutti oikein hyvältä. Malli oli jotenkin sopivan perus, lankana oli edullinen, helposti saatavilla oleva Novitan Nordic Wool. Niinpä hain työmatkalla lähimarketista langat. Valitsin mielestäni parhaan värin eli joulun punaisen, sopivan pirteän ja moniin omiin vaatteisiini sopivan värin.


Ohje oli selkeä ja ymmärrettävä. Työ eteni sujuvasti ja oli juuri sopivaa neulottavaa sarjojen katselun lomaan. Pintaneuleena on pidennettyä helmineuletta. 



Neuletakin neulominen aloitettiin niskasta ja se neulottiin yhtenä kappaleena, ilman saumoja. Hihasilmukat jätettiin odottamaan ja hihat neulottiin lopuksi. Sovittaminen onnistui matkan varrella helposti eikä saumoja tarvinnut ommella. Neuloin s-koon mukaan, sovittelin välillä ja sopiva tuli. 


Neuloin neuletakin 4 mm pyöröpuikoilla. Hihoja yritin ensin loopata, mutta palasin hyväksi havaitsemaani tekniikkaan. Eli neuloin kahdella, saman paksuisella pyöröpuikoilla. Olen oppinut tekniikan eräästä neulekirjasta, jossa oli ohjeita pannumyssyjen neulomiseen. Mielestäni tämä tekniikka on helpoin. Viidellä puikolla neuloessa puikkojen väliin saattaa tulla löysempiä kohtia ja normilooppaus tuntuu minusta hankalalta.


Tämä joulunpunainen neuletakki ei ehtinyt valmistua ihan jouluksi, mutta viikko sitten verkkoluentoa kuunnellessani sain neulottua sen loppuun. Olen tähän oikein tyytyväinen ja harkitsen jopa neulovani samalla ohjeella toisen, ehkä hieman pidemmän neuletakin sileällä neuleella. Ohje on nyt ainakin valmiiksi testattu. Odottelemassa on kyllä yksi ikuisuusneule, joka pitäisi neuloa ensin loppuun. Ehkä tartun kuitenkin siihen ennen uuden aloittamista.

Mukavan pirteää viikkoa!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h