Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella joulukortti merkityt tekstit.

Joulukortti-ideoita

Tänä vuonna joulukorttien askartelun ja lähettämisen tekee jännittäväksi Postin lakko. Saapa nähdä, kuinka tänä vuonna korttien lähettämisen käy. Laitan teille kuitenkin kuvia viime vuoden korteistani, jos joku kaipailee helppoa ideaa omiin mahdollisiin kortteihinsa.  Arvostan kaikessa askartelussani ja käsitöissäni sitä, että materiaalia ei hankita turhaan. Päätin näissä viime vuonna askartelemissani korteissa käyttää kaapissa olleita materiaaleja. En hankkinut muuta kuin muutaman luonnonvärisen korttipohjan. Ajatuksenani oli käyttää perinteisiä, taitellusta neliöstä leikattuja lumihiutaleita kortin koristeena. Leikkasin lumihiutaleita vanhan virsikirjan sivuista, mainoslehtisistä ja voimapaperista. Voimapaperi oli toiminut jo meille tulleen postipaketin pakkausmateriaalina ja pääsi nyt uusiokäyttöön. Liimasin lumihiutaleet erivärisille korttipohjille. Virsikirjan sivuja olen käyttänyt myös aikaisempien vuosien joulukortteihin, kuten täältä voit lukea. Joulu...

Joulukortti-idea

Joulukuu on hiipinyt jo ihan lähelle. Pimeä marraskuu alkaa onneksi olla takana päin. Saa siis aloittaa joulun odotuksen. Olen jo kuunnellut muutaman kerran joulumusiikka ja suunnitellut jouluaskarteluja. Joulukortteja voi alkaa jo askartelemaan, jotta ehtii postittaa ne ajoissa. Suomeen lähtevät joulutervehdykset pitää olla postissa viimeistään 12.12., jos lähettää kortit edullisemmalla joulumerkillä.  Joulukorttien askartelu on aina ollut minulle tärkeää ja iloa tuottavaa. Joskus olen tehnyt joulukortit jo kesällä, jotta ei tule kiire. Tänä vuonna en ihan niin ajoissa ollut. Tässä on joulukorttivinkki sinulle, jos kortit on vielä tekemättä. Kokeilin toissa kesänä nokipainantaa vanhan virsikirjan sivuille ja tein niistä joulukortit. Täällä postaus nokipainannasta ohjeineen. Näitä joulukortteja varten tarvitset siis yhden puun tai pensaan lehden, joka ei ole ihan pehmennyt.  Tähän käy myös huonekasvin tai leikkokukan lehti. Lisäksi kynttilän, ruokaöljyä, ker...