tiistai 21. helmikuuta 2017

Trikoomekko töihin

Reilu vuosi sitten innostuin ompelemaan saumurillani. Ompelin työpaikan pikkujouluihin discopallomekon. Samassa inspiraatiomyrskyssä ostin myös Eurokankaasta turkoosin trikookankaan, josta aloitin samalla kaavalla (Ottobre 5/2013) hieman hillitympää mekkoa. Leikkasin mekon ja ompelin saumurilla saumat. Tähän vaiheeseen mekko sitten jäikin, tuli jotenkin kaikkea muuta.

Joululomalla päätin ommella melkein valmiin mekon valmiiksi. Mekko kaipasi selkään muutamaa muotolaskosta. Ompelin ne ompelukoneella. Pääntiehen kokeilin kaitaleen ompelua. En ole trikoovaatteita juurikaan ommellut, joten tämä oli minulle ihan uutta. Ensimmäinen versio pääntiestä meni purkuun, mutta toinen onnistui hyvin. Kiristin hieman kaitaletta ommellessani ja silloin pääntiestä tuli oikean kokoinen.

Kädentiet huolittelin ja käänsin. Helmaan tein noin 3 cm:n päärmeen, jonka ompelin ompelukoneen suoralla ompeleella.


Kuvissa näkyy myös itse tekemäni betonikorut

Tykkään mekon raglanhihaisesta mallista. Se on siisti, mutta rento. Se sopii hyvin työpäiviin, siihen on helppo laittaa päälle neuletakki tai vaikka turkisliivi. Kangas on laadukasta ja melko jämäkkää, joten ihan kaikki muhkurat eivät ehkä näy päällepäin (näin ainakin toivon). Nyt kun mekko on valmiina ja käytössä, ihmettelen taas sitä, miten se niin kauan joutui odottelemaan valmiiksi saattamistaan.



Mekko pääsi käyttöön tammikuiselle viikonloppureissulleni. Tapasin viittä ihanaa, elämänpituista ystävääni Lahdessa. Viimeksi tavatessamme kokeilimme betonitöitä, joista postaus täällätäällä ja täällä. Tällä kertaa keskityimme enimmäkseen keskustelemiseen ja syömiseen. Lauantai-iltapäivänä teimme pienen ulkoilukierroksen Lahden keskustan ihaniin putiikkeihin. Rautatienkadulla on pieni ja suloinen puoti MariMari, jossa on monipuolisesti kaikkea kaunista. Kun kauppaan astui, ei osannut päättää, mihin katseensa kohdistaisi. Värikkäitä tauluja, ihania kattokruunuja, koruja ja vaatteita. Saimme luvan kuvata mekkoani liikkeessä. Liikkeestä löytyi täydellisesti mekkooni sopiva huivi, joka oli suuri ja lämmin. Huivia löytyi myös punasävyisenä. Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riina kuvasi minua. MariMarin puodissa on Suomessa tehtyjä, laadukkaita vaatteita ja osa on omistaja Marin suunnittelemia. Mikäli olet lähdössä tällä tai ensi viikolla MM-kisareissulle Lahteen, suosittelen vierailua myös keskustan putiikeissa.


Ystäväni sovitti MariMarin liikkeessä tunikaa 

Antoisa viikonloppu antoi virtaa arkeenkin. Kiitos Riinalle kuvista, Marille ihanasta kuvauspaikasta ja ystävilleni parhaasta seurasta!

Mukava mekkoni tuo iloa työpäiviin. Niitä olisi vielä muutama ennen hiihtolomaa. Iloa sinunkin arkeesi!





27 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia kauniissa puodissa. Turkoosi sopii sinulle loistavasti, kiva kun päätit olla itse mallina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi Maria! Turkoosi kuuluu lempiväreihini ja onneksi myös sopii minulle. Mallina olo oli yllättävän vaikeaa, mutta onneksi oli hyvä kuvaaja luomassa rentoa tunnelmaa.

      Poista
  2. Hyviä kuvia kauniissa puodissa. Turkoosi sopii sinulle loistavasti, kiva kun päätit olla itse mallina!

    VastaaPoista
  3. Mekko on niin onnistunut ja varmasti myös mukava päällä.
    Tuo putiikki oli myös elämys, jonne kannattaa ehdottomasti poiketa. Ostin yhden huivin sekä neulepuseron sieltä ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen niihin. Hinta ja laatu todella kohtasivat.
    Ja hyvä, kun rohkaistuit näyttämään kuka blogin takana on. :) Vaatteetkin näyttävät kivemmilta, kun ne näkee oikean ihmisen käytössä.
    Kiitos mukavasta kuvaussessiosta ja ennen kaikkea viikonlopusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla putiikin tuotteista näin muutaman viikon käytön jälkeen. Itse en siinä kuvausten lomassa juuri ehtinyt keskittymään vaatevalikoimiin, ehkä seuraavalla kerralla. Omassa blogissa naaman näyttäminen vähän mietitytti, mutta on totta, että itsekin tykkään nähdä blogin takana olevan henkilön. Ehkä näin on hyvä :-) Voisin ottaa sut aina mun hovikuvaajaksi, kun pitää vaatteita kuvata. Kiitos sulle ihana <3

      Poista
  4. Mekkosi oli todella kaunis ihan livenäkin! En arvannut, että olit tehnyt sen itse.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Huivi sopi kyllä todella hyvin, värit oli just sopivat.

      Poista
  6. Todella kaunis mekko! Oletpa taitava käsistäsi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Hyvän viikonlopun toivotukset myös sinulle!

      Poista
  7. Kaunis mekko ja kaunis malli. Kuvatkin ovat niin hyväntuulisia, että ihan tulee iloiseksi juttua lukiessa ja kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä oli kyllä aika hauskaa tuolla putiikissa. Kiva, että se välittyy myös kuvista.

      Poista
  8. Näin totaalisen ompelutaidottomana en voi muuta kuin huokaillen ihailla muiden ompelemia vaatteita. Väri on hurmaava, kerrassaan ja sopii kantajalleen täydellisesti. Rentouttavaa pääsiäisviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Mekon väri on yksi lempiväreistäni. Hyvää pääsiäistä myös sinulle!

      Poista
  9. Hyvän näköinen ja siisti mekko!
    Saumurilla ompeleminen on aina yhtä unelmaa kun saa vain huristella menemään ilman päättelyitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saumurilla on kyllä ihanaa ommella. Kumma, että homma tuntuu nopeutuvan huomattavasti, kun ei tarvitse ommella samoja saumoja kuin kerran. Nyt voisikin jo ommella jotain keväistä trikoovaatetta...

      Poista
  10. Todella kaunis mekko, sopii sinulle hyvin! Meinaa ompelukuume iskeä. Haaveilen ompelukoneesta ja saumurista, jotta pääsisi vuosien jälkeen ompelupuuhiin. Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ompelukuumeeseen auttaa varmaan vaan ompeleminen :-) Toivottavasti saat ompelukoneen ja saumurin käyttöösi. Samoin sulle, hyvää pääsiäisen aikaa!

      Poista
  11. Kiva mekko ja hauskoja kuvia! Lisää samanlaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Lupaan postailla jatkossakin :-)

      Poista
  12. Loistava postaus! Ihanan "arjen pelastajan" eli luottomekon olet kyllä onnistunut ompelemaan. Turkoosi sopii sinulle hyvin. Ja kiitos betonikoru-ideasta (matskut olisikin jo valmiina), ja hauskoista kuvista! Erityisesti tuo näyteikkunakuva :D :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit ihanista sanoista! Tästä tuli kyllä juuri sellainen luottomekko. Kiva, jos sait ideoita omiin tekemisiisi. Betonikorujen kanssa kävi minulla niin, että oli aluksi idea ja sen jälkeen kokeilu, joka olisi voinut mennä myös pieleen. Mutta korut onnekseni onnistuivat ja niistä tuli kivat. Jatkoideana on tullut mieleen, että betonikorun voisi myös dipata johonkin väriin/maaliin, jolloin koruun saisi vähän lisää ilmettä.

      Poista
  13. Kaunis turkoosi ja sopii sulle hyvin! Mä oon myös innostunut trikoomekoista ja oon tehnyt niitä talven aikana viitisen kappaletta. Nyt saa riittää hetkeksi. :D pääntie on mun kompastuskivi, jonka kanssa taistelen aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Veera! Pääntie on munkin mielestä hankala. Tässä mekossa se kuitenkin onnistui jo toisella yrittämällä. Mä haluaisin tehdä trikoomekkoja lisääkin, koska ne on niin sopivia arkeen. Sun blogissa oonkin jonkun kivan mekon nähnytkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!