Siirry pääsisältöön

Vähän kirjontaa, virkkausta ja ompelua uudessa laukussa

Virkkasin itselleni muutama kesä sitten mustan olkalaukun, jonne mahtui sopivasti lompakko, kännykkä, avaimet ja huulipuna, tarvittaessa hieman muutakin. Nyt musta laukku tuntui jotenkin synkältä ja kaipasin suunnittelemaani uuteen laukkuun jotain väriä. Mustassa laukussa on vahasta laukusta kierrätetty irrotettava olkahihna ja ajattelin käyttää samaa hihnaa myös tässä laukussa.

Virkkasin harmaasta, melko paksusta puuvillalangasta laukulle pohjan. Lanka on Novitan, mutta en muista enää langan nimeä. Sitä oli jäänyt edellisestä projektista jonkun verran. Lanka loppui kesken ja piti keksiä, millä laukkua jatkaa. Lankakorista ei löytynyt sopivaa jämäkerää ja niinpä päätin siirtyä kangaslaatikon pariin. Sieltä löytyi mustaa puuvillakangasta, jota olen ostanut Eurokankaasta laukkua varten. Silloin suunnittelemani laukku jäi kyllä ompelematta.

kirjonta

Leikkasin jatkoksi harmaaseen virkattuun laukunpohjaan mustasta kankaasta suorakaiteen muotoiset palat ja vuoriksi löytyi sopiva pala, joka oli jäänyt jäljelle turkisliivin ompelusta. Yläosan musta kangas kaipasi vähän väriä ja päätinkin kirjoa pitkästä aikaa. Olin kaksi viikkoa sitten ostanut Karin Holmbergin Kirjo ja korista pientä ja suurta -kirjan, jota olin jo ihaillut kauan aikaa sitten kirjakaupassa ja lainannut kirjastostakin. Sieltä sain idean pykäpistokukista, joita kirjoin laukun etupuolelle. Vaihdoin kirjan ehdotuksessa olleet varsipistot tikkipistoihin, koska en vain saanut varsipistoja näyttämään hyviltä. Eli kukat on tehty pykäpistoilla ja varret tikkipistoilla. Ompelin laukun kasaan ja käytin lisäksi turkoosia vinonauhaa tuomaan väriä. Vetoketju ja metalliset renkaat on irrotettu jostain vanhasta laukusta.

kirjonta

virkattu laukku

Laukuun mahtuu oikein hyvin kaikki tarpeellinen ja värityksestä tuli kiva. Vuoritus ei ole minulle kovin helppoa, koska sitä tulee tehtyä niin harvoin. Lähinnä harjoiteltavaa on vetoketjun siistissä kiinnittämisessä. Onneksi vetoketju toimii ja laukun sisään ei kenenkään tarvitse kurkkia ;-)

Laukussa kulkee usein lompakko, puhelin ja avaimet. Kuvassa näkyy myös ihana Luavan avaimenperä, jonka olen saanut lahjaksi bloginäkyvyyttä vastaan. Kiitos Luavalle! Tuotteet postitetaan kauniissa pahvisessa rasiassa aitoustodistuksen kanssa. Arvostan sitä, että yrityksessä pidetään yllä perinteisiä kädentaitoja. Avaimenperän nahka on laadukasta ja pehmeää ja se on taidokkaasti valmistettu. Sen saa loistavasti kiinni myös vyölenkkiin, joten farkkupäivinä avaimet kulkevat helposti mukana.


diy laukku
Luavan nahkainen avaimenperä


Tällä viikolla on kevät antanut jo lupaavia merkkejä tulevasta. Kovasti tekisi mieli aloittaa kesäisten vaatteiden ompelu. Toisaalta pihatyöt odottavat myös tekijäänsä ja ihan oikeissa töissäkin on melko kiireinen kuukausi. Ehkä yritän keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja nauttia samalla valosta ja lämmöstä. Kaiken ehtii kyllä, ainakin viimeistään kesälomalla... Aurinkoista loppuviikkoa!






Kommentit

  1. Kaunis ja persoonallinen kassi, johon turkoosi tuo tosi kivasti väriä ja särmää! Tykkään tosi paljon myös, kun tässä on yhdistetty montaa tekniikkaa :). Nuo Luavan tuotteet olikin mulle ihan uus juttu .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Krista! Laukkuun tuli vähän niin kuin vahingossa useampaa tekniikkaa ja minä tykkään siitä myös. Aurinkoa sulle!

      Poista
  2. Tosi kaunis ja keväinen! 💙
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Tällä viikolla onkin ollut ihanan aurinkoisia päiviä. Iloa sun päiviin!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääsiäiskoristeita shampoopullosta

Pääsiäinen innostaa askartelemaan. Viime vuonna askartelin ristipistokoristeltuja pääsiäismunia ja hakapunottuja munakuppeja. Tänä vuonna innostuin askartelemaan pieniä koristeita pajun- tai koivunoksiin. Tälläkin kertaa käytin askarteluissani pääosin kierrätettyjä materiaaleja.
Leikkasin keväisen vihreästä, tyhjästä shampoopullosta pohjan ja yläosan irti. Pullon sivuista leikkasin lehden muotoisia paloja piirtämäni kaavan avulla. Tein lehtiin reiät ripustusta varten nahkareiittimellä. Reikiin pujotin ompelulankaa.





Toisesta, vaalean turkoosin sävyisestä pullosta leikkasin pieniä pyörylöitä, joiden reunoihin tein myös nahkareiittimellä reikiä. Näihin reikiin virkkasin kukan terälehdet ohuella virkkauslangalla seuraavan ohjeen mukaan:

      1. Virkkaa kiinteä silmukka reikään ja reikien väliin 3-5 ketjusilmukkaa.
      2. Virkkaa 5 pylvästä  reikien puolivälissä olevaan silmukkaan (toinen tai kolmas ketjusilmukka)            ja reiän kohdalla piilosilmukka.
      3. Päättele langat ja …

Vapun kunniaksi korvakoruja kierrätetyistä korkeista

Kevään koittaessa innostun käyttämään roikkuvia korvakoruja paljon enemmän kuin talvella. Pipojen ja sähköisten hiusten kanssa roikkuvat asiat pään ympärillä ovat vaan jotenkin liikaa. Lähestyvän vapun, kevään iloisen juhlan kunniaksi päätin askarrella muutamia uusia korvakoruja kotoa löytyneistä materiaaleista.


Ensimmäiset esittelemäni korvakorut olen tehnyt kuohuviinipullon korkeista. Korkista olen sahannut (onnistuu myös veitsellä leikaten) noin 0,5 cm paksun siivun toisesta päästä. Käytin sellaisia korkkeja, joissa oli suunnilleen samanlainen teksti. Tämän jälkeen lakkasin korkkisiivut ja porasin Dremelilläni pienet reiät. Korvakorukoukkuja varten väänsin hopeoidusta kuparilangasta kuvien mukaiset kolmiot, jotka painoin  kiinni porattuihin reikiin ja niihin pujotin korvakorukoukut. Korutarvikkeet olen ostanut Villihelmestä.




Kivoja ideoita viini- tai kuohuviinipullon korkkien käytöstä löytyy myös Emilian aitta- blogista.
Myös kruunukorkeista voi tehdä koruja. Niiden käytössä on us…

Helppo kolmiohuivi ohjeineen

Sain lainata Suomi100-itsenäisyysjuhliin työkaverini kansallispukua. Neuloin hänelle kiitokseksi puvun lainasta huivin. Lankana käytin Novitan Elegia-lankaa. Mallina helppo, useasti itselleni ja lahjaksikin neuloma kolmiohuivi ainaoikeinneuleena.


Vastaavia kolmiohuiveja löytyy erilaisina ohjeina netistä enemmänkin. Minä olen ohjeen bongannut joskus vuosia sitten jostain lehdestä. Se oli muistaakseni aikoinaan Siwasta saatu mainoslehti. 

Huivi aloitetaan luomalla 4 simukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta. Joka neljännen kerroksen lopussa lisätään yksi silmukka, kunnes ollaan sopivasti työn puolessa välissä. Eli itse ajattelen, että joka toinen kerta, kun tulen huivin levenevälle sivulle, lisään silmukan. (Ohje silmukan lisäämiseen) Sen jälkeen joka neljäs kerros kavennetaan yksi silmukka, kunnes jäljellä on enää 4 silmukkaa. (Ohje silmukan kaventamiseen) Nämä silmukat päätellään ja työ on päättelyä ja pingoitusta vaille valmis. 


Mukavaa alkanutta viikkoa!