maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kurkistus kulissien taakse -viikko bloggaajan elämästä

Kototeon Sanna kirjoitti postauksen omasta blogiviikostaan, kaikesta, mitä blogin kulisseissa tapahtuu. Sanna haastoi muutkin bloggaajat samaan hommaan. Niinpä minäkin päätin kirjata ylös omia blogiin liittyviä tekemisiäni viikon ajan. Ja tässä se teille luettavaksi.

Maanantai: Olin aloittanut jo viime vuonna Molla Millsin ohjeella virkatun laukun. Viime kesänä tekeminen tyssäsi jostain syystä, mutta tänä keväänä jatkoin siitä mihin jäin. Monilla alkukesän automatkoilla olin virkannut laukkua ja iloitsin sen etenemisestä. Sunnuntaina huomasin, että olen tehnyt kuvion väärin. Jonkun aikaa pohdiskelin, purkaako vai ei. Päätin purkaa. Tänään aloitin purkamisen aurinkoisella terassillamme samalla päiväkahvia juoden ja siinä menikin aikaa. Lankojen selvittely oli hidasta. Otin kuvan purkamisesta instaan. Illalla televisiota katsoessa aloitin virkkaamisen uudestaan ja nyt ohjeen mukaan.

virkkaus

Tiistai: Virkkasin laukkua pienillä automatkoilla, kun kävimme mieheni kanssa asioilla. Kävin Käsityön museolla Jyväskylän keskustassa ompelemassa virkkaamani kukat ja neulomani lehdet Kipakoiden (Jyväskylässä toimiva avoin neulekerho) yhteiseen neulegraffitiin. Minulla meni siinä hommassa tunti. Muut jatkoivat vielä graffitin ripustamista  Jyväskylän kävelykadun puihin.

Illalla pihatyörupeaman jälkeen aurinko paistoi kivasti terassillemme ja kuvailin kahdet valmistuneet korvakorut ja yhden muun käsityön. Vähän piti stailata ja yrittää samalla hätistää kissaa, ettei se olisi ihan jokaisessa kuvassa. Selasin vielä myöhemmin Pinterestiä ja yritin löytää ensi viikon askartelupäiviimme makrame-amppelin ohjetta. Olen menossa ystäväni mökille pariksi päiväksi lomailemaan. Tarkoituksena on myös askarrella yhdessä. Myöhemmin vielä tunti virkkausta televisiota katsoessa.


Keskiviikko: Kävin kaupungilla ja kuvasin samalla valmiit, puissa olevat neulegraffitit. Kävin myös kangaskaupassa katsomassa ideoita makuuhuoneen tekstiileihin. Jätin ideat vielä hautumaan. Palalaarista löysin ihan penkomatta sopivan palan viskoosikangasta maksimekkoon, jonka tekemistä olen suunnitellut. Kotona siivoilin työhuonettani. Löysin siskoltani saamani neuletakin ja laukun, jotka olivat menossa roskiin huonon kunnon vuoksi. Ratkoin niistä kaiken käyttökelpoisen irti, kuten napit, vetoketjut, nauhat. Illalla leikkasin keittiön ruokapöydällä uuden mekkokankaan vanhan mekon mallin mukaan ilman kaavoja. Jonkun aikaa mittailin mittanauhalla kroppaani, etten vaan pilaa kivaa kangasta liian hätäisellä leikkaamisella. Myöhemmin vielä tarkistin eilen löytämästäni amppeliohjeesta siihen tarvittavat materiaalit.

Torstai: Jyväskylässä alkoivat Neulefestarit. Olin ilmoittautunut yhdelle kurssille, aiheena huivit. Pyöräilin kurssipaikalla ja virkkasin laukkua kuunnellessani. Sain paljon uusia ajatuksia huivin neulomiseen. Mietin jo tulevien huivien värejä ja malleja. Kurssin jälkeen oli neulekulkue, johon osallistuin. Kuljimme muutaman korttelin matkan Jyväskylän keskustaan samalla neuloen. Minä aloitin kulkueessa uuden huivin kurssin vinkkien mukaan ilman varsinaista ohjetta, eli omasta päästä. Olin ottanut mukaan puikot ja yhden kerän pellava-puuvilla lankaa, josta neulon parhaillaan kesäneulepaitaa. Luulen, ettei siihen tarvita kaikkia ostamiani keriä. Kulkueen jälkeen kävin Neuloosissa ostamassa amppeliprojektiin lankaa minulle ja ystävälleni. Kotona teetä juodessani lueskelin sisustuslehtia ja sain taas uusia käsityöideoita, jotka kirjasin ylös muistiin itselleni. Ilman kirjaamista unohdan helposti, kun uusia ideoita putkahtelee aika usein.

Illalla siirsin kamerastani parin viikon aikaiset kuvat koneelleni. Kirjoitin postauksen neulegraffitista ja julkaisin sen. Samalla lisäilin kuvia muutamaan aloitettuun postaukseen ja aloitin yhden uuden postauksen.


Perjantai: Siivoilimme kotona ja samalla mietin useiden keskeneräisten käsitöideni sijoittelua kotona. Miten ne olisivat aina käsillä, mutta eivät kuitenkaan tiellä. En keksinyt ratkaisua ainakaan vielä. Vastasin eilisen postauksen kommenttiin ja julkaisin kuvan postauksesta instassa. Illaksi ajoimme ystäviemme luokse ja virkkasin automatkat.

Lauantai: Aamupäivän tein pihahommia. Iltapäivällä päätin lähteä katsomaan Neulefestareiden menoa. Oli ihana aurinkoinen päivä. Kiertelin myyntikojuja ja ihailin lankoja. Otin kuvia jonkun verran. Juttelin Alanderin Heidin kanssa huivimalleista ja otin muutamista huiveista kuvia, että muistan mallit vielä kotonakin.

Kirjoittelin tätä postausta. Testasin kännykkääni ostamaani makrolinssiä. Toivoisin voivani helposti ottaa lähikuvia pienistä käsitöistä ja ihanista langoista.

Illalla vielä aloitin maksimekon ompelun. Etsin kangaslaatikoistani sopivaa vuorikangasta alavaroiksi. Onneksi olen säästellyt kaikenlaisia paloja. Nytkin löytyi juuri sopivan värinen vuorikangaspala tähän tarkoitukseen. Ompelin harsintaompeleella mekon kasaan ja kaventelin sitä hiukan. Olin leikannut sivuihin reilusti väljyyttä, että saan mekon päälleni. Pohdiskelin pääntien ja kädenteiden huolittelua ja totesin, että en osaa sitä tehdä. Laitoin facebookin Ompeluelämää-ryhmään aiheesta kysymyksen. Sieltä sainkin melko nopeastikin linkin videoon, jossa ohjeistetaan huolittelu. Loistavaa.


ompelu

Sunnuntai: Aamulla ompelin eilen aloittamaani maksimekkoa noin kahden tunnin ajan. Sain mekon vyötärönauhaa ja helmaa vaille valmiiksi. Sitten oli pakko lopettaa ja lähteä sukulaispojan rippijuhliin. Matkalla virkkasin pullonkorkkien ympärille päällyksiä ajatuksena tehdä ystävälleni pannunalunen. Samanlaisen olen tehnyt itsellenikin ja postannut siitä, joten en tästä uudesta taida postausta tehdä. Automatkoihin meni yhteensä neljä tuntia aikaa ja sain virkattua yhtä korkkia lukuunottamatta kaikki pannunaluseen tarvittavat korkit.

Illalla otin tämän postauksen kuvat työhuoneestani ja siirsin kuvat koneelle. Kirjotin vähän tätä postausta.

virkkuukoukku

Tällainen oli kässäilyviikkoni. Ilman blogiakin tekisin käsitöitä, mutta tietenkään silloin niitä ei tulisi kirjattua mihinkään eikä otettua niin paljon valokuvia. Tämä viikko sattui lomalleni, joten käsitöillekin oli enemmän aikaa. Mutta arkenakin teen paljon ja melkein päivittäin käsitöitä ja niiden tekeminen on minulle henkireikä ja tosi tärkeä juttu. Oli itsellekin aika mukava koota yhden viikon käsityöt ja kirjoittaa niistä teille. Toivottavasti tästä on iloa teillekin. 

Minä lähden kohta ystäväni luo mökkeilemään ja postaan teille reissun jälkeen valmiista amppeleistamme. Maksimekon valmistuttua sekin pääsee esille. Neulefestareistakin saatan tehdä postauksen. Ja virkattu laukku virheineen saa myös oman postauksen, kunhan valmistuu. Onneksi kesällä on automatkoja, jolloin sitä voi ainakin jatkaa.

Aurinkoista viikkoa ja mukavia käsityöhetkiä!

15 kommenttia:

  1. Oletpa ollut ahkerana koko viikon! Mielenkiinnolla jään odottelemaan postauksia maksimekosta, neulefestareista ja kaikesta muustakin, mitä saat aikaan. Olet kyllä niin näpsäkkä! Tämäkin oli kiva postaus. Mukavaa lomanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla(kin) on kiva tehdä käsitöitä. Kiitos Leena! Mukavaa päivää sulle😊

      Poista
  2. Kiitos haasteeseen osallistumisesta! Kiva postaus. Paljonpa kässäilyä mahtui sinunkin viikkoosi. Neulefestarit kuulostaa kyl tosi kivalta tapahtumalta. Itseäni ehkä vähän arastuttaisi osallistua. Se kuulostaa niin sellaiselta kovan luokan puikonheiluttelijoiden tapahtumalta.😉🙃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun haastoit. Ei tällaista postausta muuten olisi tullut ehkä tehtyäkään. Oli kiva lukea myös sinun käsityöviikostasi. Minäkin arastelin hieman osallistumista festareihin. Koen olevani sellainen ihan tavallinen neuloja ja ehkä oli vähän ulkopuolinen olo. Tapahtumana kyllä ihana.

      Poista
  3. Paljon olet ehtinyt tehdä mutta meille kässäilijöillehän se on tosiaan myös elämäntapa. Itsekin yritän päivittäin ottaa pienen hetken käsitöiden parissa. Oma kulissien takana -postaukseni on työn alla mutta tulossa... :) Aurinkoista kesää toivoo blogisisko!

    VastaaPoista
  4. Totta, kässäily on elämäntapa. Aika mukava sellainen :-) Meillä ei ainakaan käy aika pitkäksi. Aina voi vaikka neuloa. Jään innolla odottelemaan sinun postausta... Kiitos samoin sulle, blogisiskoseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nytpä löytyy :) http://craftcandidate.blogspot.fi/2017/07/kurkistus-blogin-kulissien-taakse-post.html#more

      Poista
  5. Kiva postaus! On niin totta, että meneillään pitää olla aina monenmoista käsityötä, niitäkin, joita voi autossa tehdä. Mulla on sitä varten ollut tänä kesänä pontso, jonka pintaneuleen ajattelin olevan riittävän yksinkertaista, aivotonta hommaa kyytillä istumiseen. Jep, jep, pieleenhän se on mennyt... :D

    Jään mielenkiinnolla odottamaan maksimekko-postaustasi. Toivottavasti vielä säätkin sallii sen pitämisen, lupaavaltahan ensi viikko ainakin nyt näyttää. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Juuri näin, monenlaista käsityötä eri tilanteisiin. Harmi, ettei sun autoneule ole ihan onnistunut. Ehkä sä keksit jonkun korjausidean, ettei mene ihan hukkaan :-) Maksimekko onnistui hyvin, mutta vielä en ole ehtinyt sitä käyttää. Toivotaan, että ensi viikon säätiedotukset auringosta toteutuu, niin pääsee uusi mekko päälle :-)

      Poista
    2. Hei Kati! Huomasin, että nyt muutamassa behind the scenes-postauksissa oli linkitetty niin minun kuin muiden haasteeseen mukaan lähteneiden postauksiin. Haluaisin ikään kuin laittaa hyvän kiertämään, niin onko ok, jos linkitän sinutkin oman postaukseni jatkoksi?

      Poista
    3. Sopii hyvin. Kiitos sulle!

      Poista
  6. Näinhän se on että ilman blogia käsitöitä ei tulisi kuvattua ja laitettua muistiin. Nämä blogit on käteviä, kun voi laittaa käsityöt näytille ja muillekin inspiraatioksi :) Tässä on minun postaus
    Kangaskorjaamon kulissien takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tämä blogi on vähän niin kuin päiväkirja, iloksi itselle ja muille. Kiitos linkistä blogiisi. Luinkin postauksesi muutama päivä sitten. Sinäkin olet paljon saanut viikon aikana aikaiseksi. Mukavia käsityöhetkiä tähänkin viikkoon!

      Poista

Kiitos kommentistasi!