Siirry pääsisältöön

Neulegraffiti Jyväskylään Suomen Käsityön museon eteen

Jyväskylässä toimii kaikille avoin neuleryhmä nimeltään Kipakat. Keväällä olin ensimmäistä kertaa mukana kokoontumisessa. Siellä suunniteltiin Jyväskylän kävelykadulle Käsityön museon eteen, yhteistyössä museon kanssa, neulegraffitia. Innostuin ajatuksesta ja halusin ehdottomasti osallistua tekemiseen.

Tarkoitus oli tehdä kukkia ja lehtiä. Virkkasin Virpi Siiran Ympyräkirjan ohjeella muutaman persikan sävyisen kukan kotoa löytyneestä puuvillaisesta jämälangasta. Ystävältä sain juuri sopivaa, vihreää tekokuituista lankaa. Virkkasin siitä lehtiä Lesley Stanfieldin Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja -kirjan ohjeen mukaan. Kirjassa lehden nimi on Saksanpihlajan lehti. Kokeilin vielä ruusun virkkaamista saman kirjoittajan Anna kaikkien kukkien kukkia -kirjan ohjeen mukaan. Ruusuja tulikin nopeasti valmiiksi useampi kappale.





Juuri ennen Jyväskylän Neulefestareiden alkua valmis graffiti kiinnitettiin puihin. Kukat oli ensin kiinnitetty kanaverkkoon. Itse en päässyt kiinnittämisvaiheeseen mukaan, mutta kävin heti seuraavana päivänä kuvaamassa valmiit puut. Hienolta näytti! Ja oli kiva etsiä ja löytää puista omat kukat ja lehdet. Kiva, kun meitä virkkaajia ja neulojia löytyy tästäkin kaupungista useampi ja yhteistyöllä saimme näin hienon lopputuloksen. 

neulegraffiti

neulegraffiti

virkattu kukka

virkattu lehti

neulegraffiti virkkaus

virkattu kukka

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Niin on. Tämä taisi tietääkseni olla jo toinen kerta, kun Kipakat teki neulegraffitin kävelykadulle. Toivottavasti säilyvät puissa mahdollisimman kauan.

      Poista
    2. Missä päin Lahtea neulegraffiti on? En ole sattunut törmäämään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Totta. Kaunis lopputulos on usean kädentaitajan aikaansaannos:-) Aurinkoista päivää sinulle!

      Poista
  3. Perjantaina "piipahdin" Jyväskylässä Neulefestareilla ja samalla kaupungillakin. Kivan näköisiä olivat! Toivottavasti säilyvät pitkään - olisi kiva nähdä ne vielä talvimaisemassakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin jostain sinun jutusta, että olit myös festareilla. Joo, toivotaan, että pysyvät puissa eikä kukaan halua rikkoa niitä.

      Poista
  4. Meilläkin on Valkeakoskella muutama neulegraffiti. Idea on hyvä ja graffitit kauniita. Harmi, että taitavat kohdata aikatavalla ilkivaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kaikki eivät valitettavasti arvosta käsitöitä niin pajon, että antaisivat graffitien ilostuttaa rauhassa ohikulkijoita. Toivottavasti nämä säilyvät paikoillaan. Kiva, että teillä päinkin on tehty graffiteja.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h