Siirry pääsisältöön

Turbaanipyyhe

Sain kesän alussa anopiltani vanhoja, mutta ihan hyväkuntoisia pyyhkeitä. Olin juuri lukenut Eilen tein - blogista ohjeet turbaanipyyhkeen ompeluun. Sellaista oikeasti tarvitsin. Saunan jälkeen paksut hiukseni ovat pitkään märät ja normipyyhe on turhan iso ja painava. Eikä kylpypyyhe oikein edes pysy päässä. Vanhoista pyyhkeistä uskalsin lähteä kokeilemaan, olisiko turbaani minulle sopiva ja käytössä toimiva. 

Leikkasin pyyhkeestä Eilen tein-blogin ohjeen mittojen mukaiset kappaleet ja ompelin saumurilla sauman. En malttanut vaihtaa edes mustia lankoja valkoisiin. Toiseen päähän ompelin kuminauhan pätkän ja toiseen päähän mustien saumurilankojen kaveriksi mustan napin.

turbaani ompelu

Turbaani onnistui kerralla. Ja se on osoittautunut käytössä ihan loistavaksi. Ompelin itselleni vielä toisenkin ja käytän niitä aina suihkun jälkeen. Turbaani on päässä kevyt ja se pysyy hyvin paikoillaan. Se myös imee vettä hiuksista. Märät hiukset eivät kastele vaatteita eikä minua ainakaan palele niin helposti, kun on turbaani päässä.

turbaanipyyhe diy



Turbaanipyyhe olisi loistava joululahjavinkki. Käytännöllinen, mutta nopea ja helppo tehdä. Suosittelen kokeilemaan.

Aurinkoista viikkoa!

Kommentit

  1. Näppärä kapistus! Minun pitäisi ommella vanhoista pyyhkeistä taas uusi kylpytakki lapselle. Tein yhden jo vuosia sitten mutta sehän on jäänyt tietysti pieneksi jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppärä tosiaankin. En aikaisemmin tiennyt edes tarvitsevani turbaanipyyhettä, mutta nyt tiedän. Kylpytakki tosiaan olisi myös mahdolinen pyyhkeiden kierrätyskohde. Ja lasten kylpytakkiin ei niin paljon kangastakaan menisi. Mulla on vielä muutamia pyyhkeitä ja mietin itse jonkinlaista mattoa niistä. Katsotaan nyt, toteutuuko idea...

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oslo-pipo ja muut neulelahjat

Uusi vuosi on alkanut ja olen lomaillut oikein kunnolla. Olen ottanut rennosti ja viettänyt aikaa perheen kanssa kotoillen. Hämmästyksekseni olen katsonut jopa muutaman elokuvan ilman neuletta käsissäni. Poikkeuksellista minulle, mutta tauko tekee hyvää, mukavasta harrastuksestakin. Loppulomasta sain siivottua työhuoneeni ja tehtyä pari pitkään keskeneräisenä ollutta käsityötä loppuun. Joten voin aloittaa tämän vuoden melkein puhtaalta pöydältä.

Tässä postauksessa kuitenkin vielä viime vuoden neulomuksiani, nimittäin joululahjaneuleet. Minä harvemmin innostun mistään hitti-asiasta. Tai olen vähän mattimyöhänen ja toteutan idean vasta sitten, kun se ei enää ole hitti. Viime syksynä Oslo-pipoja valmistui monen bloggarin toimesta ja niitä vilahteli Insta-tileillä usein. Kiinnostuin piposta sen yksinkertaisuuden vuoksi. Päätin neuloa kummipojalleni sellaisen joulupakettiin, koska arvelin alakouluikäisen käyttävän sellaista. Kummitäti kun ei ole ehkä muuten aallonharjalla nykymuodin suhte…

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää. 
Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva. 

Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla.

Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen.

Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilmava. Lankaa ei mennyt ko…

Helppo kolmiohuivi ohjeineen

Sain lainata Suomi100-itsenäisyysjuhliin työkaverini kansallispukua. Neuloin hänelle kiitokseksi puvun lainasta huivin. Lankana käytin Novitan Elegia-lankaa. Mallina helppo, useasti itselleni ja lahjaksikin neuloma kolmiohuivi ainaoikeinneuleena.


Vastaavia kolmiohuiveja löytyy erilaisina ohjeina netistä enemmänkin. Minä olen ohjeen bongannut joskus vuosia sitten jostain lehdestä. Se oli muistaakseni aikoinaan Siwasta saatu mainoslehti. 

Huivi aloitetaan luomalla 4 simukkaa. Neulotaan ainaoikeinneuletta. Joka neljännen kerroksen lopussa lisätään yksi silmukka, kunnes ollaan sopivasti työn puolessa välissä. Eli itse ajattelen, että joka toinen kerta, kun tulen huivin levenevälle sivulle, lisään silmukan. (Ohje silmukan lisäämiseen) Sen jälkeen joka neljäs kerros kavennetaan yksi silmukka, kunnes jäljellä on enää 4 silmukkaa. (Ohje silmukan kaventamiseen) Nämä silmukat päätellään ja työ on päättelyä ja pingoitusta vaille valmis. 


Mukavaa alkanutta viikkoa!