Siirry pääsisältöön

Helppo huivi ohjeineen

Huivit on kyllä mun lempparineulomishommia. Niissä ei ole niin väliä, tekeekö ohjeeseen nähden liian tiukkaa tai liian löysää. Eikä sillä, onko oma lanka juuri samanvahvuista kuin ohjeen lanka. Eikä niihin aina tarvita edes ohjetta. Huiveja ei koskaan ole myöskään liikaa ja silti usein tuntuu, että oikeanvärinen huivi olisi hukassa (tai vielä neulomatta). Huivit lämmittävät tällaista vilukissaa, kuin minä, helposti ja samalla tuovat väriä pukeutumiseen.

Olin pari viikkoa sitten pakollisen syysflunssan lamaannuttamana sohvanpohjalla muutaman päivän. Olo oli niin kurja, etten jaksanut edes neuloa. Silloin tuli luettua blogeja ja etsittyä ideoita omiin käsitöihin. Löysinkin itselleni juuri sopivan huiviohjeen Ilosofiaa-blogista.

Edit: Ilosofiaa-blogia ei enää ole, joten ylläoleva linkki ei toimi. Ohje löytyy kuitenkin tästä postauksesta.


Halusin omaan huiviini sinapinkeltaista ja harmaata, värejä, joita olen jo pitkään pyöritellyt huiviajatukset päässäni, mutta sopivaa ohjetta ei ole eteen tullut. Harmaa lanka on jäänyt muutaman vuoden takaisesta vauvaneuleesta, jonka tein kummipojalleni. Se on siis jotain konepestävää villaista vauvalankaa. Keltainen on jäänyt tuubihuiviprojektista jokunen vuosi sitten. En muista langan merkkiä, mutta riittoisa vyyhti se on ollut.

huivi ohje

Aloittaessani huivia, en vielä hahmottanut ohjeen ja kuvan yhteyttä. Mielestäni oli hankalaa ymmärtää, mistä kohtaa neule aloitetaan. Kun pääsin vauhtiin, alkoi kuva hahmottumaankin. Huivi aloitetaan siis yläreunan keskeltä luomalla 10 silmukkaa. Huivi neulotaan oikeilla silmukoilla niin, että joka puikon kolmas ja kolmanneksi viimeinen silmukka neulotaan sekä etu- ja takareunasta, tehdään siis silmukoiden lisäys. Näin joka kerroksella tulee 2 silmukkaa lisää. Kun kerroksia on tarpeeksi, toisin sanoen yläreunalla pituutta tarpeeksi, päätellään silmukat. 

neulottu huivi ohje

Huiviohje oli ihanan yksinkertainen ja neule valmistuikin helposti. Sinapinkeltainen lanka oli nyppyläistä ja täynnä pieniä lenkkejä, mikä alkoi loppuvaiheessa jo tökkiä. Seuraavan neuleen taidan tehdä sileästä langasta.

neulottu helppo huivi ohje

Viikonlopun aikana satoi ensilumikin ja toi tullessaan valoa. Tuli kyllä heti vähän jouluinen fiilis. Ehtisiköhän muutaman neuleen vielä pukinkonttiin neulomaan?




Valoa alkavaan viikkoon!

Kommentit

  1. Todella kaunis huivi tuli! Ihanat talviset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos sulle vielä ohjeesta! Toivottavasti lumi pysyisi maassa...

      Poista
  2. Huivi on kyllä siitä paras, ettei sille tarvi tehdä paria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, kommenttisi oli joulunaluskiireissä jäänyt jotenkin huomaamatta ja siksi en heti vastannut siihen. Tuo on niin totta, huivia riittää vain yksi. Lapasissa ja sukissa saa aina laskea, että tulee samanlaiset.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h