Siirry pääsisältöön

Juhlat kotonamme ja ohje helppoihin pöytäliinapainoihin

Meillä vietettiin reilu viikko sitten rippijuhlia. Juhlat ovat aina ihania ja on kivaa viettää elämän merkkihetkiä itselle tärkeiden ihmisten seurassa. Sen vuoksi iloitsin jo etukäteen tulevista juhlistamme.


Päätin koristella kotiamme yksinkertaisilla ja helpoilla ideoilla. Sain Riinalta vinkin laittaa luonnonkukkia pulloihin ja pikkupurkkeihin pöydälle jonoon. Juhlapäivän aamuna kävinkin poimimassa sopivia kasveja lähiniityltä. Pikkupullojen väleihin laitoin valkoisia kynttilöitä Festivo-kynttilänjalkoihin. Pöytäliinana oli valkoinen liina, jonka päälle laitoin tekemäni kaitaliinan.



Terassille kannoimme pöytiä naapurista ja varastosta. Oli kaunis ja aurinkoinen päivä, joka hetkittäin oli melkein liiankin lämmin. Terassille laitoin koristeeksi luonnonkukkia vanhoihin Riihimäen lasin purkkeihin.


Pihan ja terassin pöytien liinoille virkkasin pöytäliinapainot. Minulla oli joskus viherkasvien ruukuissa mullan päällä valkoisia kiviä koristeena. Niitä oli jäänyt jemmaan ja nyt otin ne käyttöön. Lankana oli vanha, kätköistä löytynyt puuvillalanka. Koukku taisi olla kokoa 3. 


Virkkasin ensin 5 ketjusilmukkaa, jotka yhdistin renkaaksi. Renkaaseen virkkasin kiinteitä silmukoita sen verran kuin siihen helposti mahtui. Sen jälkeen aloitin verkon virkkaamisen. Ensimmäisellä kerroksella virkkasin 3 ketjusilmukkaa, jotka kiinnitin kiinteällä silmukalla edellisen kerroksen kaareen. Toisella kerroksella 4 ketjusilmukaa ja sitten lopuilla kerroksilla, aina 5 ketjusilmukkaa kaareen. Näin jatkoin, kunnes pussukkaa olisi pitänyt alkaa kaventamaan. Laitoin kiven pussukan sisään ja lopputyön ajan lyhensin tarpeen mukaan ketjusilmukkakaaria. Lopuksi tein pelkkiä kiinteitä silmukoita ja virkkasin sopivan ketjusilmukkapötkön ripustuslenkiksi. Päättelin melko huolettomasti ja laitoin painon vanhaan verhonipsuun roikkumaan.



Pöytäliinapainot toimivat hyvin. Tein yhteen pöytään aina 4 painoa. Tosin tuulta ei ollut juuri ollenkaan, onneksi.


Kerrostarjotin pääsi myös juhlapöytään. Tarjottimelle pääsivät teinin leipomat pikkuleivät ja minikuppikakut.


Juhlat sujuivat hyvin ja herkutkin riittivät. Nyt on päällimmäisenä kiitollinen olo. Hyvillä mielin siis kohti alkavaa syksyä ja arkea. Hyvää alkanutta elokuuta, ihanat lukijat!

Kommentit

  1. Kauniisti katettu pöytä ja kivat noi pöytäliinan painot.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhe arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. Pienet pullot on kauniita, eikä tartte olla kuin yksi kukka siinä. Hieno sun tekemäs liinan pidike....upee ja erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Yksikin kukka on riittävästi. Jotenkin niiden kauneus tulee pulloissa paremmin esille. Kiitos, pidekkeistä tuli hyvät ja tarpeeksi painavat!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin oikein neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tullut tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkave...

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h...

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runs...