Siirry pääsisältöön

Kirjan kierrätys joulukuusenkoristeiksi

Tykkään askarrella joulukoristeita, kaikkein mieluiten askartelen kierrätysmateriaaleista. Tänä vuonna innostuin tekemään vanhojen kirjojen sivuista erilaisia paperisia koristeita. Tässä teillekin ideoita, joita hyvin ehtii toteuttaa vielä ennen joulua.

1. joulupallo

Leikkasin kirjan sivuista 10 samankokoista ympyrää. Käytin muottina säilykepurkin pohjaa. Väritin puuvärillä ympyröiden reunat molemmilta puolilta punaisiksi. Taitoin päällimmäisen ympyrän keskeltä kahtia ja piirsin taitokseen himmeästi viivan, jota pitkin ompelin ompelukoneella suoralla ompeleella. Toiseen päähän jätin pidemmät langat, joista sain ripustuslangat pallolle. Taittelin pallon sivut auki. Samalla idealla voi tehdä mm. sydämen, kuusen tai vaikka tähden.

Pienemmät pallot tein samalla idealla. Leikkasin ne Fiskarsin ympyrän muotoisella vipulävistäjällä. 

joulu diy

2. koristeet suikaleista
Kirjan sivuista leikellyistä suikaleista voi tehdä monenlaisia koristeita. Itse kokeilin samaa mallia kuin viime vuonna lastunauhasta. Pallon muotoinen koriste on saanut myös idean perinteisestä lastunauhakoristeesta.

kirjojen kierrätys

kirjojen kierrätys

jouluaskartelu


3. paloista koottu joulupallo
Tämä malli vaatii hieman enemmän puuhastelua kuin kaksi ensimmäistä ideaa. Paperista leikataan ympyröitä, joiden sisään piirretään tasasivuinen kolmio. Taitellaan reunat ja liimataan ympyröitä reunoistaan yhteen. Tarkempi ohje löytyy mm. täältä. Minä leikkasin ympyrät kuvioleikkurilla, liimasin osat kiinni puikkoliimalla enkä käyttänyt apuna edes pyykkipoikia ja ihan hyvin pysyi koossa.

kirjojen kierrätys

joulukoriste




joulukoriste

4. origamitähti
Origamitähteä varten tarvitaan 8 kpl paperipaloja, kooltaan 4x8cm. Ne taitellaan ja liitetään toisiinsa. Täältä löytyy hyvät, kuvalliset ohjeet.



5. pallonauha
Leikkasin lävistäjällä ympyröitä ja ompelin ne ompelukoneella nauhaksi.


Kaikki ylläolevat kuusenkoristeet voi askarrella jouluisista papereista tai vaikka vanhoista joulukorteista. Koristeisiin voi lisätä lasihelmiä tai kristalleja ja tehdä koristeista omannäköisiä ja oman kodin tyyliin sopivia.

Blogistani löytyy aikaisemmilta vuosilta muita jouluaiheisia askarteluja, mm.
- puuhelmikorvakorut, kuusikorvakorut ja kierrätetyt lamppukorvakorut
- joulukorttiteline
- villapaidat glögilaseille
- huurrelyhdyt
- tähtiheijastimet
- virkatut lumitähdet joulukuusen koristeeksi
- himmelit


Hyvää jouluviikkoa! Muistakaahan välillä vaan olla ja nauttia joulun tunnelmasta :-)

Kommentit

  1. Ihania koristeita! Pidän erityisesti pallonauhasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lilli! Pallonauha on kyllä kiva. Luulenpa, että se näyttää vielä paremmalta joulukuusessa.

      Poista
  2. Ihania koristeita! Pidän erityisesti pallonauhasta!

    VastaaPoista
  3. Tässä on koristeet makuuni, aivan ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Yksinkertaisia, kierrätysmateriaalista valmistettuja ja helppoja toteuttaa, siinä muutama syy, miksi minäkin pidän niistä.

      Poista
  4. Upeat koristeet! Kyllä vanhoista kirjoista on moneksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura! Kirjoista on kyllä moneksi. Ideoita jäi vielä seuraaviinkin vuosiin toteutettaviksi.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Näistä tuli kyllä aika kivoja. Ihan innostuin asiasta ja olisin keksinyt vielä lisääkin, mut päätin jättää ideoita myös ensi vuoteen :-)

      Poista
  6. Onpa kivoja ideoita! Tuo paloista koottu pallo on suosikkini, voisi itsekin kokeilla miten sen tekeminen luonnistuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Niina! Mulla sama suosikki. Pallosta tuli tosi suloinen ja se onnistui yllättävän helposti, kun hommaan vaan ryhtyi.

      Poista
  7. Kauniita koristeita, hyviä ideoita! Kiitos :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helppo pipo ohjeineen

Huomasin viikko sitten somesta, että asunnottomille oli meneillään pipojen, lapasten ja sukkien keräys. Minulla oli juuri siinä vaiheessa kesken neuletyö, johon olin vähän kyllästynyt. Kaipasin siis vaihtelua. Pengoin lankalaatikkoni läpi ja löysin neljä pientä kerää jämälankoja, jotka olivat suunnilleen samanpaksuisia (vastasivat paksuudeltaan ehkä Novitan Isoveli-lankaa) ja sopivat väreiltään jotenkin yhteen. Päätin osallistua hyväntekeväisyysprojektiin neulomalla pipon.  Malttamattomana en jaksanut tehdä mallitilkkua ja loin summittaisesti silmukoita. Muutaman kerroksen jälkeen totesin pipon olevan lasten kokoa ja purin työn. Toisen kerrankaan jälkeen silmukoita ei ollut tarpeeksi. Kolmannella kerralla onnistui. Tästä opin taas kerran sen, että nopeammin olisin saanut valmista, jos olisin malttanut mieleni ja tehnyt edes pienen mallitilkun.  Loin onnistuneeseen pipoon 90 silmukkaa 3,5:n puikoille. Olen saanut jonkun käsityölehden kylkiäisenä Prymin ergonomiset puiko

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Elämäni ensimmäinen neulottu hame

Sain joku aika sitten KlompeLOMPE-kirjan arvioitavaksi ja ihastuin kirjaan välittömästi. Sen tyyliin, sopivan tuntuisiin ohjeisiin ja suloisiin kuviin. Kirjasta bongasin neulotun hameen ohjeen, joka sai ajatukseni liikkeelle. Eipä ollut aikaisemmin tullut edes mieleen neuloa hametta. Se tuntui jotenkin mahdottomalta. Toisaalta, käytänhän trikoista hametta, miksen siis neulottuakin. Lisäksi talvisin palelen töissä jatkuvasti, joten lämmittävät vaatteet eivät olisi pahitteeksi. Miksi siis hame ei olisi seuraava neuleprojekti? Lainasin kirjastosta toisenkin KlompeLOMPE- kirjan, Ihania neuleita lapsille. Sieltä löytyi Siksak- hame mielestäni vielä kauniimmalla pintaneulekuviolla. Se siis valikoitui lopulta neulottavakseni. Ostin Neuloosista Langin Novena baby alpaca- lankaa, joka on hyvälaatuista ja kestää jonkin verran kulutusta. Vyötteen tietojen mukaan lanka kestää jopa 30 asteen hellävaraista konepesua. Hame joutuu paljon kovempaan käyttöön kuin vaikkapa paita tai huivi, joten la