Siirry pääsisältöön

Neulottu pipo ja kauluri

neulottu pipo

Muhkeita pipoja on näkynyt nyt kaupoissa ja ihmisten päissä niin paljon, että päätin neuloa itsellenikin sellaisen. Kätköistä löytyi vuodelta 2011 Novita Softyä vähän reilu kerä. Lanka on pehmeää ja pörröistä, mutta sisältää onneksi vähän villaakin, joten lämmittää myös. Löysin yhden sopivan pipo-ohjeen täältä. Ensimmäinen neulomani pipoversio oli aivan liian iso ja löysä. Purin sen ja tein uuden, johon silmukoita loin vähemmän. Piposta tuli onneksi ihan sopiva. Vaikka ohjeessa pipo oli tehty kokonaan kaksinkertaiseksi, minä päättelin silmukat jo joustinneuleen jälkeen. Tällä langalla kokonaan kaksinkertaisesta piposta olisi tullut vähän liiankin muhkea.

samuji pipo

muhkea pipo

Loppulangasta ajattelin tekeväni jonkinlaisen kaulurin. Ajatuksena oli sellainen kauluri, jota pitäisin takin päällä. Langasta kun ei riittäisi huiviin, mutta jokin lämmike kaulalle siitä tulisi. Aloitin neulomalla joustinneuletta tasona. Silmukoita oli sen verran, että neulomus ylettyi kaulan ympärille. Kun neuleella oli kaulan lämmitykseen tarpeeksi pituutta, jaoin silmukat puoliksi ja jatkoin joustinneuletta. Jossain vaiheessa aloitin päättelemään silmukoita niin, että reunoista tuli viistot. Nyt minulla oli kauluri, jonka edessä ja takana oli viistoreunaiset lärpäkkeet. Näiden lärpäkkeiden väliin neuloin ainaoikeinneuletta lyhennetyin kerroksin. Lopuksi neuloin vielä kaulurin reunoihin napituskaitaleet ainaoikeinneuleella. Ompelin reunaan kaksi huopanappia, jotka olen ostanut muutama vuosi sitten Lahtisen huopatehtaalta Jämsästä.

neulottu kauluri



Tänä viikonloppuna aion jatkaa viikko sitten aloittamani huivin neulomista (ohje englanniksi!) ja rentoutua vähän kulttuurin ja hyvän seuran parissa. Mukavaa, talvista viikonloppua myös sinulle!

Kommentit

  1. Onpa ihanan pörröinen lanka! :) Kiva tuo kaulurin malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka on kyllä ihanaa. Joskus löytyy ihan omasta lankakorista juuri sopiva lanka ja se vielä lisäksi riittää suunniteltuun työhönkin. Kiitos kommentista! Kaulurimalli on ihan omasta päästä ja siitä tuli kerralla käyttöön sopiva. Aurinkoa sinun päivään!

      Poista
  2. Ihanan talvinen setti. Ja nuo napit sopii tuohon niin mainiosti. Miulle käy myös usein niin, että ensimmäinen pipoversio on aivan liian suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Napit on laatikossa odottaneet sopivaa paikkaa ja nyt se vihdoin löytyi. Onkohan meillä liian pienet päät :-D Ensimmäisen jättipipon neulottuani mietin jopa koko homman unohtamista, mutta onneksi viitsin purkaa pipon ja neuloa uuden. Sopiva pipo on kyllä arjessa iso ilo :-)

      Poista
  3. Onpa niin lämpöisen näköisiä. Nyt kyllä tarvitaan kaulan lämmittäjää, sen verran on vinkka tuuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Täälläkin meinasi eilen aivan jäätyä pystyyn, kun tuuli oikein tuiversi. Lämpimät vaatteet ovat kyllä näillä keleillä ehdottoman tärkeitä.

      Poista
  4. Ihana setti ja kauniisti olet kuvannut sen! ♥ Muistakin tuon langan, ja se oli ihanan pehmeää. Taisin itsekin kutoa siitä vaaleansinisestä pipon, mutta ajan saatossa ties minne kadonnut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit <3 Kuvaamisessa onnistuminen ei aina ole itsestään selvää. Näiden kuvien ottamisesta innostuin itsekin. Valoa oli riittävästi ja keksin mielestäni hyviä ideoita kuvaamiseen. Kevättä kohden kuvaaminen onneksi muutenkin helpottuu.

      Poista
  5. Ihanat! <3
    Samalla suloiset ja kuitenkin tosi tyylikkäät!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helppo pipo ohjeineen

Huomasin viikko sitten somesta, että asunnottomille oli meneillään pipojen, lapasten ja sukkien keräys. Minulla oli juuri siinä vaiheessa kesken neuletyö, johon olin vähän kyllästynyt. Kaipasin siis vaihtelua. Pengoin lankalaatikkoni läpi ja löysin neljä pientä kerää jämälankoja, jotka olivat suunnilleen samanpaksuisia (vastasivat paksuudeltaan ehkä Novitan Isoveli-lankaa) ja sopivat väreiltään jotenkin yhteen. Päätin osallistua hyväntekeväisyysprojektiin neulomalla pipon.  Malttamattomana en jaksanut tehdä mallitilkkua ja loin summittaisesti silmukoita. Muutaman kerroksen jälkeen totesin pipon olevan lasten kokoa ja purin työn. Toisen kerrankaan jälkeen silmukoita ei ollut tarpeeksi. Kolmannella kerralla onnistui. Tästä opin taas kerran sen, että nopeammin olisin saanut valmista, jos olisin malttanut mieleni ja tehnyt edes pienen mallitilkun.  Loin onnistuneeseen pipoon 90 silmukkaa 3,5:n puikoille. Olen saanut jonkun käsityölehden kylkiäisenä Prymin ergonomiset puiko

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Elämäni ensimmäinen neulottu hame

Sain joku aika sitten KlompeLOMPE-kirjan arvioitavaksi ja ihastuin kirjaan välittömästi. Sen tyyliin, sopivan tuntuisiin ohjeisiin ja suloisiin kuviin. Kirjasta bongasin neulotun hameen ohjeen, joka sai ajatukseni liikkeelle. Eipä ollut aikaisemmin tullut edes mieleen neuloa hametta. Se tuntui jotenkin mahdottomalta. Toisaalta, käytänhän trikoista hametta, miksen siis neulottuakin. Lisäksi talvisin palelen töissä jatkuvasti, joten lämmittävät vaatteet eivät olisi pahitteeksi. Miksi siis hame ei olisi seuraava neuleprojekti? Lainasin kirjastosta toisenkin KlompeLOMPE- kirjan, Ihania neuleita lapsille. Sieltä löytyi Siksak- hame mielestäni vielä kauniimmalla pintaneulekuviolla. Se siis valikoitui lopulta neulottavakseni. Ostin Neuloosista Langin Novena baby alpaca- lankaa, joka on hyvälaatuista ja kestää jonkin verran kulutusta. Vyötteen tietojen mukaan lanka kestää jopa 30 asteen hellävaraista konepesua. Hame joutuu paljon kovempaan käyttöön kuin vaikkapa paita tai huivi, joten la