Siirry pääsisältöön

Pieni pyörähdys Jyväskylän Neulefestareilla


Omassa kotikaupungissani Jyväskylässä järjestettiin toista kertaa Neulefestarit osana Jyväskylän Kesä-tapahtumaa. Viime vuonna en päässyt osallistumaan ollenkaan, tänä vuonna osittain. Osallistuin Heidi Alanderin Hulluna huiveihin -kurssille, jonne ilmoittauduin vasta edellisenä päivänä. Tykkään käyttää huiveja ja niiden neulominen on palkitsevaa ja siksi valitsinkin tämän kurssin. Odotin parituntiselta ideoita huivien neulomiseen omasta päästä. Sainkin vinkkejä varsinkin huivien muotoihin, silmukoiden lisäämiseen ja pingottamiseen. Kurssin jälkeen uskalsin heti aloittaa uuden huivin ilman minkäänlaista ohjetta. Kurssilta sai siis välittömästi uutta käytäntöön.

Torstaina kurssin jälkeen oli Neulekulkue Toivolan Vanhalta Pihalta keskustan Kompassille. Kulkueessa oli kyllä yllättävän vähän neulojia. Luulenpa, että jo pelkästään Jyväskylästä olisi löytynyt useampi puikkojen kilkuttaja. Kuljimme rauhallisesti, samalla neuloen. Kompassilla festareitten järjestäjiä haastateltiin. Oli hienoa, että festarit tulivat näkyvämmäksi ja neulomista ja sen hyviä vaikutuksia tuotiin esille. Neulekulkueesta oli juttua myös Keskisuomalaisessa. 


Lauantaina kävin katsomassa Toivolan pihan markkina-alueen. Ilma oli kaunis ja aurinkoinen, ihan täydellinen tarkoitukseensa. Toivolan pihan kellarissa oli suunnittelijoiden trunk show. Halusin nähdä erityisesti Heidi Alanderin huiveja valmiina ja hypistellä niitä vähän. Huiveja olikin useita ja tietysti myös itse suunnittelija oli paikalla. Muutaman huivin nimen laitoinkin itselleni muistiin, jos vaikka Ravelrystä hommaisin itselleni ohjeen. 



Alueella oli paljon lankamyyjiä ja ihastelin lankavyyhtien värejä. Kiertelin myyntikojuja, mutta en ostanut yhtään lankaa. Oli vähän runsaudenpula ja toisaalta lankoja on jo valmiiksi kaapissa. Jospa käyttäisin ne ensin pois. En myöskään halunnut ostaa lankaa varastoon, kun tarvetta ei tällä hetkellä ollut. 






Tapahtuma on mielestäni ihana ja on hienoa, että käsityön harrastajillekin on omat festarit. Toivon, että festarit kehittyvät vuosien myötä ehkä vielä laajemmaksi tapahtumaksi ja enemmän sellaisiksi, että sinne löytäisi tiensä myös tavalliset neulojat, jotka eivät välttämättä ole Ravelryssä tai seuraa kovin paljon neulojien sosiaalista mediaa. Itse lähdin markkina-alueelle pikaisesti, suunnittelematta, enkä ehtinyt pyytää neulojakavereita mukaan. Ensi vuonna täytyy suunnitella asiaa hieman tarkemmin. Jollain omalla käsityöporukalla festareihin osallistuminen olisi vielä mukavampaa. Voisi ihan vaan neuloa ja istua kahvilla ja jutustella, mitä moni tekikin Toivolan pihan Muisto-kahvilassa. Ehkä ensi vuonna...


Kommentit

  1. Mahtavan näköinen tapahtuma!
    Taidankin napata tuon neulotun/virkatun viiri-idean kasvariini. Ja pälkähti vielä mieleen, jos sen tekisikin muovipusseista leikatuista suikaleista, siitä tulisi kosteuden kestävä. Täytyykin kokeilla, toimiskohan idea käytännössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli kiva, varsinkin kun aurinko sattui paistamaan. Hienoa idea, Riina. Sähän voit leikata viirin muotoisia paloja värikkäistä muovipusseista ja ommella niitä vaikka päällekkäin, niin tulee vähän paksumpia. Tai ootko kokeillu silittää muovipusseja? Silloin niistä saa paksun muovin, josta voi leikata mitä vaan.

      Poista
  2. Minustakin oli mukava tapahtuma. Ajelin yksin Pohjanmaalta festareille vain perjantaiksi, niin jäi harmittamaan tuon trunk shown missaaminen. Mietin myös, että tapahtuman lämminhenkisyydestä huolimatta, olisi ollut mukavaa ihastella ja istuskella porukassa, joten ensi vuonna pitää suunnitella osallistumista paremmin. Sellaista fiilista olikin kurssilla (osallistuin popcorn-virkkauskurssille), joten jos ei muuta, niin harkitsen enemmän osallistumista sitten niihin, jotta voi jakaa toisten kanssa oikein kunnolla hullaantumisensa lankojen maailmaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun postauksen ja ajattelin, että olis pitänyt vaikka ehdottaa Blogisiskoissa kässäbloggareiden tapaamista. Tällaisessa tapahtumassa on mukavinta olla porukalla ja viettää aikaa neulomisen merkeissä. Ja yhdessä hullaantuminen👍😂 Rentouttavaa loppulomaa sulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h