Siirry pääsisältöön

Mainospipon tuunaus


Kelien kylmetessä on ollut kaiveltava laatikoista vähän lämpimämpää päälle. Pipoasiat tuntuvat olevan aina minulle hankalia. Niitä  on sekä ostettuja että neulottuja useampia, mutta luottopipoja on harvassa. Tämän postauksen piposta on tullut kyllä yksi parhaista alkusyksypipoista. 


Meille oli kulkeutunut harmaa, trikoinen mainospipo. Pipossa oli miesten liikkeen mainos (siis tarkoitan sellaista rautakauppa-työkalu-auto-linjaa). En halunnut käyttää pipoa mainoksen kanssa, mutta tykkäsin pipon mallista. Samantyylinen pipo on helppoa ommella myös itse. Ohje löytyy esim. Mehukekkerit- blogista.


Olin virkannut viime vuosien aikana puuvillalangasta pyörylöitä erilaisten ohjeiden mukaan. Pyörylät olivat helppoja kesäkäsitöitä enkä ollut miettinyt niille sen tarkempaa käyttökohdetta. Kyseisten kuvioiden ohjeen alkuperää en ole kirjannut ylös, mutta luulen, että toinen on ainakin Virpi Siiran Ympyrä-kirjasta. Sieltä ainakin löytyy paljon kivoja ja helppoja, kuvallisia ohjeita. Ompelin pyörylät ompelukoneen suoralla ompeleella pipoon kiinni niin, että mainos sopivasti peittyy. Tämä on tietysti kurjaa kyseisen yrityksen kannalta, mutta ilman tuunausta pipo olisi joutunut kiertoon.


Blogisisarten tervetuloa syksy- aiheisia postauksia on kirjoitettu jo monena päivänä. Ehkä jo luitkin minun postaukseni sateenvarjokankaan kierrätyksestä tähän teemaan liittyen. Jos siis haluat unohtaa hetkeksi syksyn ankeuden ja harmauden ja keskittyä syksyn hyviin puoliin, voit lukea kaikki inspiroivat postaukset täältä. Tänään Katarimarian blogissa on osuvasti aiheena päähinekauden paluu ja sieltä löytyy myös linkki tosi kauniiseen neulepantaan, joka on kyllä aika käytännöllinen, vaikka tuokin ihan vähän ysärin mieleen. Pitäisiköhän itsekin laittaa panta puikoille pienenä välityönä...

Pitäkäähän päät lämpiminä!

Kommentit

  1. Taas niin kiva idea! 🍂
    Mäkin oon kuljeskellut energiajuoma-mainospipo päässä, vaikka en koskaan juo sellaista. Malli on vaan niin hyvä. Täytyykin kaivella omia virkkauksiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! Idea vaan käyttöön, vanhat virkkaukset peittämään energiajuoman mainoksia.

      Poista
  2. Yhtään ei näy mainos enää pitsien välistä. Tosi kiva tuli, minullekin kelpaisi tälläinen luottopipo. Hyvin olet valinnut värit, sointuva kokonaisuus, muttei kuitenkaan tylsä. Omaan luottopipooni on alkanut tulla pieniä reikiä, pian tarvitsenkin uuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkkä musta pitsipyörylä ei peittänyt mainosta, joten oli pakko laittaa päälle vielä toinen. Se olikin ihan hyvä juttu, koska kaksi pyörylää näyttääkin paremmalta kuin vain yksi. Kyllä jokainen tarvitsee ainakin yhden luottopipon, toivottavasti sinäkin löydät uuden.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h