Siirry pääsisältöön

Kesäneuleita- kirja

Kirjavinkki                                                                                                         Blogiyhteistyö: Moreeni


Sain kustantajalta arvioitavaksi Saara Toikan Kesäneuleita- kirjan. Olin tutustunut Toikan edelliseen Neuleita- kirjaan aikaisemmin ja todennut siinä olevan paljon käyttökelpoisia ohjeita peruneuleisiin. Siksi Kesäneuleita- kirja ilahduttikin kovasti. Sain kirjan jo huhtikuussa, kun lunta oli vielä maassa ja kesä tuntui olevan saavuttamattoman kaukana. Kirjan selailu toi vahvan kesän odotuksen ja ajatuksia lämpimistä päivistä. Kirjan kuvat ovat ihanan valoisia ja aurinko tuntuu paistavan aina. Sileät, lämpimät kalliot lämmittävät kuvissakin.


Kirjassa on parikymmentä mallia kesään sopivista neuleista. Suurin osa ohjeista on neuleohjeita, mutta löytyy kirjasta myös muutama virkattu malli. Lisäksi on todella ihana toppi/mekko, jossa on on käytetty molempia tekniikoita. Saara Toikan suunnittelemat neuleet ovat jotenkin ajattomia ja yksinkertaisen tyylikkäitä. Neuleissa on kuitenkin jokin kiva yksityiskohta tai muu mielenkiintoinen juttu, joka saa innostumaan. Kirjassa on paljon puuvillaneuleita, ne kun sopivat hyvin kesään. Malleissa on useampi perusneule, kuten neuletakki, toppi, t-paita, joilla voi täydentää omia kesävaatteitaan. Kirjan neuleiden värimaailma on jotenkin hillitty, vaikka muutama kirkkaampikin väri malleissa näkyy. 


Kirjassa on tekstiä juuri sopivasti. Alusta löytyy juttua kirjan kirjoittamisesta ja ohjeita ja vinkkejä kesäneuleiden neulomiseen. Aina en edes jaksa lukea kirjan alun ohjesivuja, mutta tässä kirjassa ohjeet olivat ihan hyödyllisiä ja niitä oli sopivasti. Pidän kirjailijan asenteesta vaatteita kohtaan, ne tehdään pitkää käyttöä varten ja niiden huolto ja hoito pitäisi olla vaivatonta. Jokaisesta mallista on lyhyt esittelyteksti ja sen jälkeen ohjeet. Ohjeista löytyy neuleen vaikeusaste (1-4), valmiin neuleen mitat, lanka ja tarvikkeet ja muuta huomioitavaa. Lisäksi on piirretty, selkeä kuva vaatteesta. Vaatteiden kokoja löytyy S-XXL. Pidän erityisesti siitä, että jokaisen mallin kohdalla on useita lankavaihtoehtoja ja myös valmiiksi kuvattuna kolme erilaista värivaihtoehtoa, jotka helpottavat neuleen aloituspuuhia. 


Suurin osa kirjan ohjeista on naisten vaatteita, mukana myös muutama laukku tai muu kesäjuttu. Kuvat ovat ihanan kesäisiä ja niitä on tarpeeksi. Yhdestä vaatteesta on usein parikin kuvaa. Mielestäni tämä on tärkeää, että näkee vaatteen vähän useammasta kulmasta ja osaa sen perusteella arvioida kokonaisuuden. 

Kirja on loistava, nimensä mukainen kesäneulekirja. Eniten pidän yllä olevan kuvan neuleesta, jossa on yhdistetty ohuempaa ja paksumpaa puuvillalankaa. Myös virkattua ja neulottua pintaa yhdistävä toppi vaikutti innostavalta. Kaapissani lojuukin muutama puuvillalankakerä, joista neuleita voisi vaikka kokeilla. Saara Toikka on neulesuunnitteluun erikoistunut käsityötieteen maisteri, jonka suunnittelemia malleja löytyy myös Ravelrystä ja joistakin Novitan lehdistä. Suosittelen tutustumaan Kesäneuleita- kirjaan ja Saaran suunnittelemiin ajattoman kauniisiin neulemalleihin. 

Kesäneuleet eivät ehkä riitä lämmittämään Suomen juhannuksessa (olen ehkä hieman pessimistinen), mutta toivotan siitä huolimatta ihanaa keskikesän juhlaa teille jokaiselle! 


Kommentit

  1. Kesäneuleet kuuluvat ehdottomasti Suomen juhannukseen! :D
    Ei vaan... Ihanan näköinen kirja ja kiva, jos kirjassa on myös laukun ja muiden kesäjuttujen ohjeita. Itse olen vielä niin tumpelo neuloja, etten uskaltaisi puseroa alkaa neulomaan, mutta pienempiä juttuja olisi kiva kokeilla.
    Ja kirjan kuvat näyttävät ihastuttavilta!
    Kaunis kirja on ilo katsella, kaiken tietohyödyn lisäksi.
    Kiitos esittelystä ja ihanaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäneuleet kuuluvat ehkä ajatuksissa juhannukseen :-D Todellisuus saattaakin sitten olla ihan toinen. Joo, laukkuja oli kirjassa muutama ja sulle sopisi erityisesti ohje virkatuista ruukun suojuksista. Kirjan kuvat oli kyllä ihania ja niiden vuoksi mä kirjoista tykkäänkin. Aina ei kirjassa tarvitse olla yhtään itselle sopivaa ohjetta, kun kuvista ja ohjeista saa inspiraatiota omiin juttuihin. Kiitos, samoin ihanaa juhannusta sulle, Riina!

      Poista
  2. Kaunis postaus! Mukavaa kesää sinulle neuloen ja nauttien!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h