Siirry pääsisältöön

Aina tarpeellinen -pikkulaukku

Viime kesänä huomasin, että minulta puuttui pikkulaukku. Laukku, johon mahtuu lompakko, puhelin, huulipuna ja ehkä se passikin. Laukku, jota ei tarvitse kantaa kädessä ja joka sopii kaikkien vaatteiden kanssa. Laukku, joka on siisti, mutta rennon huomaamaton. Kai sitä voisi nimittää myös olkalaukuksi, mutta minulle se on aina ollut yksinkertaisesti pikkulaukku. Aikaa oli muistaakseni viikko, mutta tarve oli niin suuri, että ei auttanut kuin ryhtyä virkkaushommiin. Langaksi valikoitui musta puuvillalanka, taisi olla Novitan Kartano.


Aloitin virkkaamalla sopivan kokoiset etu- ja takakappaleet. Virkkasin noin 40 silmukkaa ja kiinteillä silmukoilla koukuttelin menemään siihen asti, kun korkeutta tuntui olevan tarpeeksi. Seuraavaksi virkkasin noin 10 silmukkaa leveän kaistaleen, jolla sain laukkuun tilaa. Kaisteletta virkkasin, kunnes se ylettyi laukun kolmelle sivulle. Sen jälkeen virkkasin kiinteillä silmukoilla kappaleet toisiinsa kiinni. Virkkaussaumat jätin näkyviin laukun oikealle puolelle.


Kesällä oli hyvää aikaa hieman järjestellä kotia. Löysin muutaman kirpparilta aikoinaan hankitun laukun, jotka olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Hyvin palvelivat minuakin, mutta toisesta olivat pitäneet myös kissamme ja kynsineet omat jälkensä laukun pohjaan ja toisen pinta oli muuten kulunut. Laukuista sai paljon hyviä osia uusia laukkuprojekteja varten. Tähän oikkulaukkuun käytin vanhan laukun olkahihnan metalliosineen ja myös sivuilla näkyvät metallipyörylät. Vetoketjukin on ratkottu vanhan laukun sisätaskusta. 


Ompelin puuvillakankaasta laukkuun myös vuorin. Kangas on ostettu Käsityömessuilta tilkkukangasmyyjältä. Ompelin vetoketjun ompelukoneella kiinni vuorikankaaseen. Sen jälkeen ompelin vetoketjun ja samalla vuorin käsin kiinni laukkuun. Sivujen metallipyörylät virkkasin suoraan kiinteillä silmukoilla laukkun sivuihin.


Laukusta tuli juuri sopivan kokoinen. Vuorikangas tekee siitä ihan vähän söpönkin. Laukku on ollut jo monessa menossa mukana ja osoittautunut monikäyttöiseksi. Voisin vaikka virkata toisenkin laukun, erivärisen ja vaihtaa olkahihnaa aina päivän asuun sopivaan laukkuun. Tai miksei kolmannenkin...

Kommentit

  1. Just kätevän kokoinen ja käy arkeen sekä juhlaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tämä onkin ollut jo monessa paikassa mukana.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h