Siirry pääsisältöön

Raitapaita puuvillakankaasta

Lainasin jo keväällä kirjastosta ihanan ompelukirjan, Lotta Jansdotter: Lempivaatteita. Kirja oli erittäin inspiroiva ja sisälsi paljon kivoja vaatemalleja, jotka ovat melko helppoja ommella. Innostuin heti kirjan ohjeista ja suunnittelin ompelevani ihan useammankin vaatekappaleen. Muutama onkin jo valmiina, tässä teille esittelyssä ensimmäinen.

paita ompelu

Heinäkuussa käväisin Eurokankaassa penkomassa palalaareja. Löysin muutaman tarkoitukseeni sopivan puuvilla- ja viskoosipalan. Mielessä oli juuri tästä kirjasta yksinkertainen paitamalli, nimeltään Esme. Samalla kaavalla voi tehdä myös tunikan tai mekon.

itse tehty paita

Ompelin paidan viimeisinä lomapäivinä. Raidallinen palakangas kului melkein kokonaan tähän paitaan. Tein hihoista vähän pidemmät, kun kangasta siihen riitti.

Esme-paita

Ohje oli kiva. Sopisi hyvin varmaan sellaisillekin, jotka eivät kovin paljon ole ommelleet. Kirjassa on nimittäin selkeät ohjeet ja paita ei sisällä kovin kummoisia kommervenkkejä.


Paita on hyvin yksinkertainen, arkeen sopiva paita. Tämä piristää työpukeutumista värikkäillä raidoillaan. Minulla ei ole missään vaatteessa vaaleanpunaista väriä, mutta tässä paidassa, osana raitoja, se menee hyvin. Kuvissa päälläni olevat housut ovat alkukesän kirppislöytö Lahden Fidasta.


Aurinkoista sunnuntaita ja työniloa alkavaan työviikkoon!

Kommentit

  1. Niin sun näköinen paita ja aivan ihanat värit!
    Nämä kuvat ovat loistavia. Mistä löysitkin juuri oikean värisen kontin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurissa rakennetaan, ei tarvinnut kauas lähteä :-)

      Poista
  2. Ihanan pirteä ja kaunis paita! :)
    Iloisia syyspäiviä sinne! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h