Viime vuoden hiihtoloman aikaan ihastelin moderneja ristipistotöitä, joissa oli joku kiva teksti. Haaveilin aloittavani itsekin ristipistotyön, mutta en vaan keksinyt sopivaa tekstiä. Mikään ei oikein tuntunut innostavalta. Sitten mieheni sai idean. Hän on nuoruudessaan pelanut Boulder Dash-nimistä peliä ja ehdotti pelin logoa kirjottavaksi.
Ja minähän innostuin välittömästi. Etsimme pelin logon netistä ja yritin siirtää kuvaa ruudutusohjelmaan (en tiedä, mikä on ohjelman oikea nimi). Netistä löytyy siis useitakin ilmaisia ohjelmia, joiden avulla omasta kuvasta saa ruudutetun tulosteen, jota voi käyttää ristipistotyössä tai kirjoneuleessa. Tässä yksi vaihtoehto, mutta tätä en ole itse testannut.
Ilmaisohjelman tuloste ei kuitenkaan minulla ihan toiminut. Muokkasin itse ruutupiirrosta enemmän oikean logon suuntaan. Otin valmiista ruutupiirroksesta ainoastaan oikean ruutumäärän tekstiin Boulder Dash. Alaosan pikkuteksti piti muokata selkeämmäksi ja oikean kokoiseksi.
Ristipistotyö oli haastava juuri sen vuoksi, että ihan valmista, toimivaa ohjetta ei ollut. Värejäkin testailin useampaan kertaan. Virheitä tuli tehdessä aika paljon ja olen purkanut pistoja monesti. Mutta kyllä sekin kannatti.
Ristipistoja pistelin yli vuoden. Välillä koko työ ärsytti ja piti ottaa siihen vähän etäisyyttä. Välillä innostuin taas kovasti ja työ eteni harppauksin. Mustaa reunusta tuli pisteltyä kesän automatkoilla. Melko työläs projekti tämä oli, työn koko on noin 25cmx20cm. Seuraava ristipistotyö voisi olla vähän pienempi.
Nyt työn valmistuttua mietin, mitä tästä tulisi. Työhön ryhtyessä ajattelin tehdä siitä taulun. Nyt en ole enää siitä ihan varma. Olisiko hyvä idea tehdä ristipistotyöstä osa tyynyä vai sittenkin se taulu? Vai jotain ihan muuta. Ehdotuksia saa esittää.
Auringon paistaessa on ihanaa ajatella tulevia pääsiäisen ajan vapaapäiviä. Oleilun ja rentoutumisen lisäksi tartun ehkä käsitöihinkin. Suunnitelmissa on ainakin testata vihdoin Tampereen kädentaitomessuilta ostamaani Punch Needle:ä.
Ihanaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa sinulle!
Onpa upea.
VastaaPoistaIhanaa pääsiäisen aikaa sinulle!
Kiitos, Kirsti Kaija! Samoin sulle!
PoistaHieno.
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä.
Kiitos, Maarit! Samoin!
PoistaUpea ja varmasti kovatöinen. Olisiko valokuva-albumin kanteen hyvä? Ja vessan taulu ois mun toinen ehdotus, älä kysy miksi :)
VastaaPoistaKiitos Johanna! Hyviä ideoita. Katsotaan, mitä tästä sitten tuleekaan...
Poista