Siirry pääsisältöön

Kooste kässähamsterihaastevuodesta 2019

Oikein hyvää ja käsitöidentäyteistä alkanutta uutta vuotta! Blogissa onkin ollut rauhallinen vuoden alku. Joululomalla alkanut blogiloma on tuntunut ihan hyvältä. Syynä on monet mukavat asiat, jotka ovat vieneet aikaani. Tänä vuonna olen aloittanut mm. yhden koulutuksen, joka liittyy käsitöihin ja kierrätykseen. Se vaikuttaa innostavalta ja juuri minulle sopivalta. Sen puitteissa postaan varmasti kierrätyshenkisiä töitä tänne blogiinkin. Postaustahti tulee tänä vuonna olemaan hieman verkkaisempi kuin aikaisemmin. Olen selvästi vähentänyt aikaa olla tietokoneella ja muilla laitteilla, joten blogi ja sosiaalinen media on saanut vähemman huomiotani. Tämä on tuntunut itsestäni oikein hyvältä, joten jatkan samaan malliin. 

Viime vuosi 2019 oli minun ja Craft Candidate-blogin Teresan nimeämä Kässähamsterihaaste-vuosi. Tarkoituksena oli käyttää kankaita, lankoja ja muuta materiaalia omista kaapeista ja saada varastoja pienenemään. Myös keskeneräisten käsitöiden kasaa oli haasteen puitteissa tarkoitus pienentää. Nyt vuosi on jo vaihtunut ja on aika katsoa taakse päin ja arvioida, kuinka kässähamsterihaaste omalta osaltani onnistui. Teresan arvio haasteen toteutumisesta hänen osaltaan löytyy täältä.


Olen niin iloinen, että moni teistä kässäilijöistä innostuitte myös haasteesta ja lähditte mukaan. Teresa kokosi postauksen teidän kässähamsterihaastepostauksista yhteen postaukseen, joka löytyy täältä. Kässähamsterihaasteen facebookissa jaettiin myös mahtavia ideoita ja toteutuksia kaappien materiaaleista ja uskon, että moni on toteuttanut haastetta myös ilman, että on siitä mitenkään informoinut. Haasteen hengessä on lupa jatkaa tänäkin vuonna. 

Haaste sopi minulle itselleni ihan loistavasti. Se innosti käyttämään kaappien materiaaleja ja samalla myös potki eteen päin. Sain monta keskeneräistä käsityötä valmiiksi ja monesti roikkumaan jäävät viimeistelytkin tuli tehtyä valmiiksi. Postasin kerran kuussa jostakin kässähamsterihaasteen hengessä tehdystä työstä. Lisäksi tein muutamia pienempiä töitä ja vielä on muutama postaamatta. 

Toteutin vuoden aikana tekemistäni käsitöistä suurimman osan kaappien materiaaleilla. Ostin kangasta viiteen vaatteeseen ja yhteen penaaliin, jotka ompelin vuoden aikana myös valmiiksi. Lisäksi ompelin kaappien kankaista 9 vaatetta, korjasin pari kirppislöytöä ja tein maton vanhoista pyyhkeistä.






Lankaa ostin vain yhden vyyhdin värjäyskokeiluja varten ja lisäksi yhden kerän puuvillalankaa. Värjäyskokeilu onnistui ja langasta neuloin loppukesällä huivin ja puuvillalanka kului pyykkipussiin, jonka virkkaamisen aloitin kotoa löytyneistä langoista. Lisäksi neuloin kaappien langoista pipon hyväntekeväisyyteen, itselleni kesäneuleen ja aloitin kirjoneuletakin neulomisen. Kirjoneuletakki on edelleen kesken. Kesällä sitä ei tehnyt mieli neuloa ja nyt pitäisi saada itseä niskasta kiinni ja neuloa se loppuun. Neuloin myös yhden neulepaidan, joka on vielä postaamatta, kaappien langoista yhdellä täydennyskerällä. Kirjontatöihin ostin vähän lankoja, mutta osa niistäkin löytyi kaapista. Askartelut tein lähes kokonaan kotoa löytyneistä materiaaleista.





 

Olen tyytyväinen vuoden 2019 haasteeseen ja sen toteutumiseen omalla kohdallani. Olen aikaisemminkin pyrkinyt toteuttamaan käsitöitäni järkevillä materiaalihankinnoilla enkä tee käsitöitä muuten kuin käyttöön. Samaa pyrin jatkamaan tänäkin vuonna, materiaaleja nimittäin vielä löytyy. Kiva, kun olette mukana lukemassa blogiani ja joskus kommentoimassakin. Ilostun aina viesteistänne.

Inspiroivaa vuotta 2020!

Kommentit

  1. Kiitos, Kati, haaste-emännöinnistä! <3 Jatketaan kässähamsterihengessä tänäkin vuonna. Kivoja töitä olet tehnyt ja jään odottelemaan vielä loppujen valmistumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ideasta ja haasteen jakamisesta! Tämä oli oikein hyvä ja onnistunut kokemus. Muutama työ on jo valmiina ja odottelee kuvauksia, mutta isotöisin kirjoneuletakki odottaa vielä inspiraatiota jatkaa työ loppuun.

      Poista
  2. Tätä kässähamsterihaastetta on ollut mukavaa ja inspiroivaa seurata! On mahtava, että tässäkin kohtaa huomioit ekologisuuden ja hyödynnät jo olemassolevia materiaaleja.
    Tätä metodia voi hyödyntää oikeastaan kaikkeen. Aina kun tulee tarvetta uuden hankinnalle, kannattaisi varmasti ensin katsoa löytyykö kaapista jo jotain käyttökelposta.

    Ihana, että löysit tuollaisen koulutuksen.! Jään innolla odottelemaan, mitä kaikkea inspiroivaa jaat meille tänne blogiinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet seurannut haastetta! Tämä oli itsellekin hyvä ja inspiroiva haaste. Vaikka usein teenkin käsitöitä kaappien materiaaleista, nyt tuli erityisesti mietittyä, etten turhaan osta kaupasta uutta.

      Olen innoissani koulutuksesta ja nauttinut tekemisestä muiden ammattitaitoisessa ohjauksessa. Varmasti kirjoittelen tuotoksista blogiinkin.

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Minulla ei suunnitelmat onnistuneet niin hyvin kuin vuosi sitten toivoin, mutta jotain sentään varastoista hupeni. Tänä vuonna on siis vielä "varaa" jatkaa samassa hengessä vanhoja kuluttaen. ;) Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä teema jokaiselle vuodelle. Kiitos kommentistasi ja haasteeseen osallistumisesta, Maarit!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h