Siirry pääsisältöön

Silkki-villapaita jämälangoista ohjeineen

neulepaita neuleohje

Toissa vuoden loppupuolella järjestelin lankalaatikoitani ja katsoin hieman niiden sisältöjäkin. Toisesta laatikosta löysin lilan ja oranssin silkkilangan, jotka olivat jääneet jäljelle viiden vuoden takaisesta virkkaustyöstäni. En ollut osannut käyttää niitä mihinkään. Olohuoneen laatikosta, jossa säilytän keskeneräisiä neuletöitäni, löysin luonnonvalkoisesta silkkilangasta neulotun topin. Olin ostanut silkkivyyhdin lomareissulta Etelä-Suomesta ilman suunnitelmaa langan käytöstä. Nähtyäni Kotivinkissä kivannäköisen liivin/topin ohjeen, päätin neuloa langasta sellaisen. Ohjeen silkkilanka oli ohuempaa kuin minun lankani, joten ohjeessa ollut korkea kaulus jäi liian lyhyeksi. Siitä ei siis tullut mieleistä. Liivi odotteli laatikossa pari vuotta (järkyttävää kyllä) kohtaloaan. Lopulta päätin purkaa työn. Minulla oli siis jonkin verran silkkilankoja, joista ajattelin neuloa jotain. Syysloman alla kävelin Neuloosiin näiden kolmen langan kanssa ja kysyin Annelta vinkkejä niiden käyttöön. Annelta löytyi villainen Langin Donegal, joka oli suunnilleen saman vahvuista kuin omat silkkilankani. Minulle ehdotettiin tummanvihreää kaveriksi langoilleni. Olin itse ajatellut jotain harmaata tai muuta neutraalia väriä, mutta oikeastaan vihreä sopi yhdistelmään yllättävän hyvin.


Minulla oli siis neljää eri väristä lankaa noin 200 g. Päätin tehdä perusneulepaidan, joka olisi hieman löysähkö. Paitaan kului loppujen lopuksi lankaa 175 g.  Olin juuri saanut kirjan #miun-design ja sen innoittamana aloitin neulepaidan omasta päästäni. Kirjasin ohjetta hieman tehdessäni, joten laitan sen tähän muistiin itseäni varten. Ohjetta saa tietenkin hyödyntää, jos haluaa. Neulepaidan koko on noin M, rinnan ympärys 94 cm, paidan pituus olalta helmaan 55 cm ja hihan pituus 46 cm. Neuletiheys: 19 silmukkaa sileää neuletta leveyssuunnassa ja 30 kerrosta korkeussuunnassa eli 10cmx10cm. Puikot 4mm. Tästä linkistä löydät hyvät vinkit neuletiheyden hyödyntämisestä omaa työhösi.

neuleohje

neulepaita helppo ohje


jämälankapaita

Ohje raidalliseen neulepaitaan:

Luo 120 silmukkaa 4mm:n pyöröpuikoille. Neulo joustinneuletta (1o 1n) 6 kerrosta.

Aloita neulomaan sileää neuletta ja laita 8 kpl silmukkamerkkejä 15 silmukan välein. Lisää yksi silmukka jokaisen silmukkamerkin läheisyydessä joka toinen kerros. Minä laitoin erilaisen silmukkamerkin kerroksen alun merkiksi, eli minulla oli 7 samanlaista silmukkamerkkiä ja yksi poikkeava, joka oli juuri tässä kerroksen alussa. Laitoin vielä lisäksi lisäyskerroksen merkiksi aloitussilmukkamerkin kanssa samaan kohtaan toisenkin silmukkamerkin. Näin tiesin, että lisäyskerros on menossa, jos aloituksessa on kaksi merkkiä. Normikierroksen ajaksi otin lisäsilmukkamerkin sivuun.

Neulo oikeaa vaihtaen värejä oman mielen mukaan. Jatka lisäyksiä 13 kertaa. Silmukoita on siis tässä vaiheessa 220.

Laita 37 silmukka langalle odottamaan (hiha), neulo 73 silmukkaa (etukappale), toiset 37 silmukkaa langalle (toinen hiha) ja neulo vielä loput 73 silmukkaa (takakappale).

Neulo etu- ja takakappaletta suljettuna neuleena noin 40 cm (kainalosta helmaan mitattuna) ja sen jälkeen 6 kerrosta joustinneuletta. 

Kerää hihasilmukat (37) ja luo uusia silmukoita kainalosta 23. Näin hihasilmukoita on yhteensä 60. Neulo hihoja noin 29 cm (kainalosta mitattuna) ja sen jälkeen 6 kerrosta joustinneuletta.


Tämän paidan aloittamisessa inspiraationa toimi Kässähamsterihaaste, jota viime vuonna toteutin Craft Candidate-blogin Teresan kanssa. Paita valmistui kyllä viime vuoden aikana, mutta kuvaukset ja postauksen kirjoittaminen jäi. Haasteen tarkoituksena oli siis käyttää kaappien materiaaleja omiin käsitöihin. Kaapissani vuosia lojuneesta muutamasta pienen tuntuisesta kerästä riitti lankaa uskomattoman paljon ja lopputulos on kiva. Haasteellista oli vain se, etten osannut etukäteen tietää, kuinka pitkälle mikäkin väri riittää. Sen vuoksi paitaa piti neuloa raita kerrallaan, sekä hihoista että paidan helmasta. Tykkään paidan raidallisuudesta ja värikkyydestä. Myös silkki- ja villalangat tuntuvat miellyttäviltä päällä.


Tämän värikkään paidan myötä toivotan voimia kaikkien muuttuneeseen arkeen ja iloa kotoilupäiviin! Toivotaan, että pysymme terveinä.

Kommentit

  1. Kiva, että sait paidan valmiiksi! Siinä on tosi mukavat värit. Kyllä kelpaa kevätsäässä kulkea tuossa paidassa, vaikka sitten istuskella omalla pihalla, jos ei muualle koko keväänä pääse. Pysy terveenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Paita on jo hetken ollut valmiina, mutta en tiedä, miksi kuvaaminen oli muka niin haastavaa. Koitetaan pysyä terveenä ja nautitaan käsitöistä kotona :-)

      Poista
  2. Ooh olisipas näppärä perusohje villapaitaan, täytyy ottaakin ylös kun langat jo hankittu sitten kunhan joskus saisin aloitettua tällaisen isomman neuleprojektin! :D Tällaiseen työhön kyllä uppoaisi myös kiva määrä jämälankoja jos niitä joskus kertyy. Ja tuo väriyhdistelmä miellyttää melko kovasti kyllä silmää :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Henna kommentistasi! Paita oli yllättävän helppo neuloa, sopii aloittelijallekin. Ja minulla oli juurikin jämälankoja yhdistettynä yhteen ostolankaan. Aluksi väriyhdistelmä tuntui minusta liian hurjalta, mutta nyt olen siihen oikein tyytyväinen.

      Poista
  3. Onpas upeat värit! Mallikin näyttää kivalta, sopivan rennolta. Raidat tuo kivaa twistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Aluksi väriyhdistelmä näytti vähän liian räikeältä, mutta nyt jo tykkään siitä. Rentoa paitaa tavoittelinkin ja sellaisen sain.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h