Siirry pääsisältöön

Kaiverrin

Sain mieheltäni lahjaksi kaivertimen. Hän oli ostanut sen kauppareissulta Lidlistä. Ilostuin lahjasta kovasti ja heti päässä alkoi raksuttaa ideoita. Mitään kovin ihmeellistä ideaa en tähän koneentestaamistarpeeseen keksinyt, mutta pitihän sitä nyt jotain kokeilla.

Olin virkannut kestovanulaput käyttööni ja niitä pyöri kylpppärin tasolla sekä puhtaina että likaisina. Niille piti keksiä järkevä säilytyssysteemi. Siistejä, juuri sopivan kokoisia omenahillopurkkeja oli kerääntynyt lasiroskikseemme. Päätin ottaa kaksi hillopurkkia uuteen käyttöön.


Kaivertimen pää on käteen sopiva. Siitä saa kunnon, tukevan otteen, vähän kuin kynästä. Päätin kirjoittaa purkkeihin tekstit "puhtaat" ja "pyykkiin". Pakkauksessa mukana tulleita kirjainmalleja en kuitenkaan osannut käyttää. Niillä homma ei vain onnistunut.


Rajasin alueen maalarinteipillä ja kirjoitin tekstit vapaalla kädellä. Käytössäni oli varmuuden vuoksi suojalasitkin. Mitään siruja lasista ei kuitenkaan irronnut. Kuulosuojaimet olisivat olleet enemmän tarpeen. Pikkuruisesta kaivertimesta lähti nimittäin melko suuri ääni. Muuten kone toimi hyvin ja helposti.



lasin kaivertaminen

Tällaiset niistä sitten tuli. Ihan kivat ja tällä hetkellä erittäin tarpeelliset.

Kommentit

  1. Hauska vempain! Saako sillä kaiverrettua mitä vaan? Puuta, metallia???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuta, metallia, lasia, nahkaa, ainakin nuo oli mainittu ohjeessa. Kokeilin metallilevyynkin ja ihan hyvin toimi. Käden hallinta vaatii vähän harjoitusta, en ehkä ihan vielä sormukseen kaivertaisi tekstejä ;-)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h