Siirry pääsisältöön

Virheistä oppii

Syksyisenä viikonloppuna olin lähdössä bussireissulle. Matkalle piti keksiä pikaisesti jotain neulomista. Mikään keskeneräinen neulomus ei ollut tarpeeksi kätevä bussiin. Reissuneuleen kun pitää mahtua pieneen tilaan ja mielellään sisältää vain yksi tai korkeintaan kaksi lankakerää. Päätin aloittaa ranteenlämmittimet, niille kun olisi useinkin tarvetta työpaikalla ilmastointikoneen huristessa vieressä. Löysin ranteenlämmittimien ohjeen Sanna Vatasen Hyvän olon neuleet-kirjasta. Lankana minulla oli kauan sitten Pitsi ja palmikko-kaupasta ostettu Sandnes Garnin Lanett babyull. Olin ostanut langan ilman tietoa sen käyttötarkoituksesta, pidin sen väristä ja laadusta.


Kyseisen bussireissun aikana ehdin neuloa ensimmäisen ranteenlämmittimen melkein loppuun asti. Siinä vaiheessa iski epäilys, lanka ei ehkä riitäkään molempiin ranteisiin. Aloin kerän sisältä neulomaan toista kappaletta. Yllä oleva kuva on otettu tässä vaiheessa. Syksyinen aurinko paistoi ja minä kiirehdin pihaan kuvaamaan sillä hetkellä keskeneräistä neulomustani. Aika lailla kuvan ottamisen jälkeen myönsin tosiasian: lanka ei yksinkertaisesti riitä molempiin ranteenlämmittimiin tekemilläni silmukkamäärillä. Silmukkamäärän olin ottanut kirjan ohjeesta. Se olikin hieman reilu käteeni, mutta en asiaa enempiä silloin miettinyt. Olisi kyllä kannattanut.

Ei auttanut muu kuin purkaa kaikki siihen asti neulotut silmukat ja aloittaa uudestaan. Nyt vahingosta viisastuneena, ja kantapään kautta oppineena, kerin langan kahdelle samankokoiselle kerälle. Punnitsin kerät vielä varmuuden vuoksi halvalla keittiövaa'allani. Ja aloitin neulomisen alusta. Vähensin silmukkamäärää reilusti (80 silmukasta 52 silmukkaan) ja päätin tehdä sen pituiset ranteenlämmittimet kuin langasta vaan tulee.


Puikkoina minulla oli aikoinani yläkouluikäisenä tekstiilityöntunneilla jostain arvonnasta voittamani 2,5mm:n sormikaspuikot, sellaiset hieman sukkapuikkoja lyhyemmät. Ohjeesta poimin oikeastaan vain idean ja palmikon silmukkamäärän. Muutoin neuloin 2 o 2 n joustinneuletta. Tein palmikot keskenään peilikuviksi. Jatkoin alun silmukoilla peukaloon asti. Yritin arvioida samalla langan riittävyyttä. Peukalon aukkoa varten päättelin 6 silmukkaa ja loin ne seuraavalla kerroksella uudestaan. Kun ranteenlämmittimellä oli sopivasti pituutta ja lankakin alkoi olla vähissä, päättelin silmukat.


Ranteenlämmittimet toimivat kyllä oikeasti ja lämmittävät tehokkaasti. Varsinkin kun useissa paidoissa on nykyään 3/4-pituiset hihat. Nämä kun vaan muistaa pakata työlaukkuun mukaan, voi pysyä hieman lämpimämpänä. Vinkkinä joululahjapulmiin, tällaiset ehtii vielä hyvin neulomaan pakettiin. Jos jättää palmikon pois, pääsee vieläkin helpommalla.

palmikkoneule

Toivottelen kaikille lukijoille lämpimiä hetkiä ja kiireettömiä jouluvalmisteluja! Kiva, että teitä on siellä lukemassa juttujani. Muistakaa, että välillä voi istahtaa glögimukin kanssa sohvalle ja nauttia hämärästä ja kynttilöistä.


Kiitos tyttärelleni käsien lainasta! Älkää siis kuvitelko, että minulla olisi noin kauniit ja laitetut kynnet.

Kommentit

  1. Kauniit lämmikkeet :) ja tyttären kädet & kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauniin ulkonäön lisäksi rannekkeet ovat onneksi myös lämpimät :-) Joo, kynsissä jouluun sopivat polka-raidat (vai miksiköhän niitä pitäisi nimittää).

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helppo pipo ohjeineen

Huomasin viikko sitten somesta, että asunnottomille oli meneillään pipojen, lapasten ja sukkien keräys. Minulla oli juuri siinä vaiheessa kesken neuletyö, johon olin vähän kyllästynyt. Kaipasin siis vaihtelua. Pengoin lankalaatikkoni läpi ja löysin neljä pientä kerää jämälankoja, jotka olivat suunnilleen samanpaksuisia (vastasivat paksuudeltaan ehkä Novitan Isoveli-lankaa) ja sopivat väreiltään jotenkin yhteen. Päätin osallistua hyväntekeväisyysprojektiin neulomalla pipon.  Malttamattomana en jaksanut tehdä mallitilkkua ja loin summittaisesti silmukoita. Muutaman kerroksen jälkeen totesin pipon olevan lasten kokoa ja purin työn. Toisen kerrankaan jälkeen silmukoita ei ollut tarpeeksi. Kolmannella kerralla onnistui. Tästä opin taas kerran sen, että nopeammin olisin saanut valmista, jos olisin malttanut mieleni ja tehnyt edes pienen mallitilkun.  Loin onnistuneeseen pipoon 90 silmukkaa 3,5:n puikoille. Olen saanut jonkun käsityölehden kylkiäisenä Prymin ergonomiset puiko

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Elämäni ensimmäinen neulottu hame

Sain joku aika sitten KlompeLOMPE-kirjan arvioitavaksi ja ihastuin kirjaan välittömästi. Sen tyyliin, sopivan tuntuisiin ohjeisiin ja suloisiin kuviin. Kirjasta bongasin neulotun hameen ohjeen, joka sai ajatukseni liikkeelle. Eipä ollut aikaisemmin tullut edes mieleen neuloa hametta. Se tuntui jotenkin mahdottomalta. Toisaalta, käytänhän trikoista hametta, miksen siis neulottuakin. Lisäksi talvisin palelen töissä jatkuvasti, joten lämmittävät vaatteet eivät olisi pahitteeksi. Miksi siis hame ei olisi seuraava neuleprojekti? Lainasin kirjastosta toisenkin KlompeLOMPE- kirjan, Ihania neuleita lapsille. Sieltä löytyi Siksak- hame mielestäni vielä kauniimmalla pintaneulekuviolla. Se siis valikoitui lopulta neulottavakseni. Ostin Neuloosista Langin Novena baby alpaca- lankaa, joka on hyvälaatuista ja kestää jonkin verran kulutusta. Vyötteen tietojen mukaan lanka kestää jopa 30 asteen hellävaraista konepesua. Hame joutuu paljon kovempaan käyttöön kuin vaikkapa paita tai huivi, joten la