Siirry pääsisältöön

Kuvansiirto, mökkiaskartelut osa 2


diy lasinaluset

Edellisessä postauksessa kerroin kokeilleeni ystäväni kanssa kuvansiirtoa kesäisenä päivänä. Se oli hauskaa ja melko helppoa puuhaa. Kokeilimme kuvansiirtoa vanerille, posliinille, betoniin ja myös kynttilän kylkeen. Kuvansiirtoaineen avulla lasertulostetun kuvan sai siirtymään aika tarkastikin haluaamme pintaan. Aineen levityksen jälkeen kuvaa hangattiin vielä puisella lastalla tai jäätelötikulla, kuten me teimme. Tarkemmat ohjeet löytyy täältä. Ja askartelupäivämme lopputuloksia näette tässä.

kuvansiirto

Tein useampia lasinalustoja 10cmx10cm -kokoisista vanerilevyn paloista. Kaikki siirretyt kuvat on tulostettu ilmaisesta kuvapankista, Pixabaysta

diy kuvansiirto

Kirpputorilta ostamani valkoinen, posliininen kuppi/purkki sai pintaansa linnun kuvan. Väri ei tarttunut lasitettuun pintaan ihan tasaisesti, mutta ei se minua haitannut. Lopputulos on tarkoitukseensa ihan hyvä. Tässä tulen säilyttämään hammasharjaani.

diy kynttilänjalka

Muutama vuosi sitten teimme yhdessä betonitöitä ja silloin valmistui myös tämä pieni kynttilänjalka. Se on tehty kertakäyttömukiin, johon betonimassa laitettiin ja kuivumisen ajaksi massaan tökättiin kruunukynttilän pätkä. Kuvansiirto onnistui yllättävän hyvin epätasaiseen betonin pintaan.

vaneri kuvansiirto

Tässä vielä lisää lasinalustoja.

diy

tarjotinpohja diy

Tämän hieman isomman vanerilevyn (koko noin 30cmx40cm) koristelin voikukan hahtuvilla. Ajatuksena olisi tehdä levystä joskus tarjotin.




Pieni vanerilevy voikukan hahtuvalla saattaa päätyä ihan vain koristeeksi.

Kokeilimme kuvansiirtoa myös kynttilän pintaan. Sekin onnistui. Kuva ei siirtynyt ihan tarkasti kynttilään, mutta meille lopputulos oli riittävän hyvä.


Sudenkorennon siivet koristavat viimeistä vanerilevytyötä, josta tulee ehkä pieni tarjotin tai kynttilöiden alusta. 

Vaneri oli oikein sopiva materiaali kuvansiirtoon ja sitä oli kotona helposti saatavilla. Siksi sitä päätyi näihin töihin melko reilusti. Kuvansiirtoa olisi kyllä kiva kokeilla juuri tällä kuvansiirtoaineella vielä kankaalle. Ehkä joskus.




Kommentit

  1. Aivan ihanat!
    Ja niin kauniin yksinkertaiset kuviot! Tykkään kovasti ja tätä tekniikkaa haluaisin ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! Mä ajattelin ensin kokeilevani omien valokuvien siirtämistä vaneriin, mutta sitten löysinkin nämä ihastuttavat kasviaiheiset kuvat. Näistä tuli parempia kuin osasin kuvitella. Tekniikka oli ainakin tällä kuvansiirtoaineella tehtynä todella yksinkertaista. Ja kaikki siirtämämme kuviot onnistuivat. Kannattaa kyllä kokeilla!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h