Saumuri, uusi ystäväni (ehkä)

Minä olen lapsena usein nukahtanut ompelukoneen surinaan. Se oli tuttu ja turvallinen ääni. Äitini ompeli melkein kaikki vaatteemme ja hänellä oli siihen usein aikaa vasta iltaisin. Aamulla sitten saimme sovittaa melkein valmiita vaatteita. Itsestäni ne eivät useinkaan näyttäneet hyvältä sovitusvaiheessa. Äiti sanoikin, että keskeneräistä työtä ei saa arvostella. Ihan hyvä ohje, koska valmiina vaatteet sitten olivatkin sopivia. Äitini oli ja on edelleen taitava ompelija, joka jaksaa purkaa virheet ja tehdä erittäin huolellista ja tarkkaa työtä.

Kuvan ompelukone on mummoni vanha, mutta edelleen toimiva poljettava Singeri.

Äiti hankki itselleen saumurin varmaankin 90-luvun alussa. Se tuntui silloin ihmeelliseltä laitteelta. Äidin vanhaan 60-luvun Berninaan verrattuna kone ompeli uskomattoman hyviä saumoja trikoovaatteisiin. Ensimmäisiä ompeluja saumurilla kokeilin minäkin. Taisin ommella jonkun gollege-paidan (melko reilun sellaisen). Innostuinkin ompelemisesta, koska saumurilla sai nopeasti valmista. Minä kun en silloin jaksanut nyhrätä mitään. Napinlävetkin jätin äidin ommeltavaksi. Ompelu jäi sitten hieman taka-alalle nuoruusvuosina ja saumuri ja äidin ompelukone saivat rauhassa pölyttyä minun puolestani.

Valmistuttuani ammattiin sain läheisiltäni valmistujaislahjaksi ompelukoneen. Oli muuten huippuhyvä lahja. Se on ollut käytössä vaihtelevasti. Kaikki verhot ja muut sisustustekstiilit olen sillä kyllä ommellut. Vaatteiden suhteen välillä tulee puuskia ja ompelen enemmänkin. Välillä odottelen inspiraatiota tai vain aikaa ompeluun. Vaikka ompeleminen on nopeaa verrattuna neulomiseen, jotenkin se vaatii kuitenkin enemmän. Työvaiheita on useampia ja työskentelyyn tarvitaan tilaa. Ja sitä ruokapöytää kankaan leikkaamiseen, se kun ei ole juuri koskaan tyhjänä.

Äidilläni ompeleminen on jäänyt vähiin joitakin housunlahkeen lyhennyksiä lukuunottamatta. Sen vuoksi pyysinkin äidin saumurin lainaan. Viikonloppuna kokeilin ensimmäiset surautukset ja hyvinhän se toimi. Alkuun tuli kuitenkin pulmia, jostain syystä kaksi lankaa katkesi matkan varrella. Lankojen pujotukset ovat mielestäni hankalia, mutta yllätyin hyvistä merkinnöistä koneen sisuksissa. Jokainen lanka oli merkitty omalla värillään, mikä helpotti suunnattomasti pujottelua. Sain kaikki langat paikoilleen ja koneen ompelemaan. Innoissani päätin ommella pari trikoomekkoa (en siis yhtä, vaan heti kerralla kaksi ;-) Mekkoja varten koneeseen piti vaihtaa tummat langat. Vedin syvään henkeä ja päätin selviytyä lankojen vaihdosta. Muistin, että uudet langat vaihdettiin katkaisemalla lanka läheltä puolaa ja solmimalla uusi lanka vanhaan kiinni. Ei se nyt niin hankalaa ollutkaan.

Muutaman sauman ompelun jälkeen tuntuu vähän siltä, että tämähän saattaa jäädä pysyväksi kapistukseksi työhuoneen pöydälle ompelukoneen kaveriksi. Eikä pelkästään pölyttymään vaan käyttöön. Voin kertoa, että mekot ovat jo hyvällä mallilla. Lopputulokset näette varmasti pian.