Siirry pääsisältöön

Ompeluinnostus osa 3


Kototeon Sanna käynnisti lokakuussa Renew Mama- projektin, jonka tarkoituksena oli kannustaa ompelemaan vaatteita itselle. Ryhdyin pitkästä aikaa ompelemaan oikein urakalla, siis useamman vaatteen verran. Ja olikin oikein ihanaa innostua ja tällä kertaa myös onnistua. Aikaisemmat ompeluinnostuspostaukseni tämän projektin tiimoilta löydät täältä ja täältä.



Ostin syysloman alussa Jyväskylän Kangaskaupasta raidallista trikoota paitaa varten ja merinovillaneulosta neuletakkia varten. 


Olen ommellut trikoovaatteita melko vähän, mutta näiden vaatteiden kohdalla tuli sellainen olo, että tämähän alkaa sujua. Siksi olin aika innoissani. Leikkasin trikoopaidan Ottobressä 5/2013 (malli on Autumn Mood) olleiden trikoopaidan kaavojen mukaan. Lisäsin ihan vähän väljyyttä paidan keskelle, kun epäilin mittojani. Se ei ehkä olisi ollut tarpeen, koska ommellessa sitten kuitenkin hieman pienensin saumanvaroja.


Ompelin paidan saumurilla ja sain raidatkin kohdistettua melko hyvin. Hihoissa en onnistunut täydellisesti, mutta minulle tämä taso riittää. Helman tein hieman kaarevaksi, kuten ohjeessakin oli. Paidan kangas on tosi ihanan tuntuista, pehmeää, laadukasta ja sopivan joustavaa, joten käytössä tämä on todella hyvä.

diy paita

Toinen kangas oli merinovillaneulosta, josta suunnittelin ompelevani neuletakin. Kaapissa olevat neuletakit tuntuivat olevan nyppyisiä ja nuhruisia ja kaipasin jotain lämmittävää, tyylikästä ja helposti päälle vedettävää neuletakkia. Kauppojen neuletakit ovat kyllä kaikkea muuta kuin lämmittäviä materiaaleja ja neulominen oli tähän hätään liian hidasta. Siksi päädyin merinovillaneulokseen.

ommeltu neuletakki

Olin piirtänyt jo kauan sitten neuletakkikaavat Ottobren lehdestä 5/2015 (malli on Gorgeous Grey). Samaisen takin huomasin myös Sormustimen Annin ommelleen. Tästä pääset katsomaan Annin neuletakkia. Lehdessä malli oli ommeltu juurikin merinovillasta, mutta malli on kyllä niin kiva, että sitä voisi kokeilla myös jostain muusta neuloskankaasta.


Leikkasin neuletakin omassa koossani ilman muutoksia. Olisin voinut tehdä pienemmänkin koon mukaan, koska neuletakki on hieman reilu. Toisaalta nyt sinne mahtuu hyvin alle pitkähihainen paita, eikä se kiristä mistään. Ompelin neuletakin saumurilla. Ompelukoneella tein päällitikkaukset ja ompelin hihojen ja helman käänteet.


Sain kaksi oikein hyvin arkipukeutumiseen sopivaa vaatetta ja olen näistä tosi iloinen. Samalla sain myös itseluottamusta trikoovaatteiden ompeluun. Ja innostuin (olen sen maininnut jo ehkä liiankin monta kertaa tässä postauksessa). 

Marraskuussa kaikki, mikä piristää ja innostaa, on tervetullutta omaan arkeen. Yksi piristävä juttu on myös ensi viikonlopun Tampereen Käsityömessut. Olen menossa messuilemaan lauantaina. Olisi kiva nähdä myös teitä, ihanat lukijat. Tule ihmeessä moikkaamaan, jos näet minut jossain haahuilemassa tai tule käsityöbloggareiden ja lukijoiden tapaamiseen Seminaaritila Marsiin 2. kerrokseen lauantaina klo 14.00-15.30. 

Ihanaa viikkoa ja paljon piristäviä pieniä asioita arkeen!










Kommentit

  1. Näyttää hyvältä!! Rakastan ompelua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina! Ompelu ja kaikki käsityöt on kyllä ihania. Minä en ihan vielä voi sanoa rakastavani ompelua, mutta sitä kohti ollaan menossa. Onnistumiset kyllä lisäävät positiivisia tunteita.

      Poista
  2. Tosi kauniit ja ajattoman tyylikkäät vaatteet!
    Tuollainen kerrospukeutuminen on monessa työpaikassa tarpeen. On ihana, että neuletakin alla on myös katseenkestävä ja kaunis vaate.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Mulla on monesti juuri niin, että aamulla pyöräilyn jälkeen töissä riittää yksi paita, mutta päivän aikana kylmyys lisääntyy ja on pakko lisätä ainakin neuletakki. Ja kohta huivi. Näillä vaatteilla pärjää kyllä.

      Poista
  3. Ihanaa sinistä! Käytännöllisiä vaatteita olet onnistunut tekemään. Ihastuin tuon puseron helmaan: siinä näyttäisi olevan juuri sopivan verran kaarretta, ei liikaa eikä liian vähän. Saatanpa kokeilla minäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen on ollut vaatekaappini perusväri nuoruudessa. Vuosien unohduksen jälkeen se tuntuu taas vaihteeksi oikeastaan aika hyvältä. Joo, kaarre raitapaidan helmassa oli oikein sopiva ja helppo saada onnistumaan. Kokeilepas sinäkin :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h