Siirry pääsisältöön

Pikkujoulukauteen valmistautuminen

Pikkujoulukausi lähestyy ja on käsillä nopeammin kuin oikein uskookaan. Pimeys ja loppuvuoden kiireet vievät voimia, joten pikkujoulukauteen on syytä varautua ajoissa. Kiireessä saattaa tehdä huonoja valintoja, joten mekko tai muut juhlavaatteet kannattaa olla ajoissa mietittynä ja ostettuna/ommeltuna. Itselleni vaatteiden lisäksi juhlissa tärkeitä ovat korut. Siksi mietin myös juhlakorut ajoissa valmiiksi. Ja parhaimmat ovat tietysti itse tehtyjä. Tässä muutamia vuosien varrella tekemiäni koruja, jotka sopivat pikkujouluihin tai joulun ajan juhliin. Joulun lähestyessä punaista väriä voi lisätä myös arkipukeutumiseen vaikka korujen muodossa.

Tähän aikaan vuodesta kaivetaan viimeistään kausivalot (tai jouluvalot) esiin. Aina jokunen lamppu on päättänyt lopettaa toimintansa ja niitä pitää vaihtaa uusiin. Minä askartelin kynttelikön palaneista lampuista korvakorut itselleni. Täältä voit lukea ohjeita lamppukorvakorujen tekoon.

diy korvakorut

Muovipulloista tai muista muoviroskista voi tehdä kivoja, eri muotoisia koruja. Itse tein tyhjästä vihreästä muovipullosta kuusenmuotoiset pikkujoulukorut. Sulatin muovin reunoja kynttilän liekin lähellä hieman, jotta reunan terävyys pehmeni. Täällä koruista tarkemmin.

diy korvakorut

Virkkaamalla saa nopeasti näyttäviä ja kevyitä korvakoruja ja kaulakoruja. Virkkasin muutama vuosi sitten hopealangasta pyörylöitä, joita yhdistin korumetallirenkailla toisiinsa. En edes kovettanut koruja millään. Sain kivan korusetin, joka sopii loistavasti pikkumustan kaveriksi. Täällä postaus korusetistä.

koru diy

Samalla virkkausidealla olen tehnyt myös turkoosista puuvillalangasta koruja. Näitä kovetin liima-vesiseoksella. Koruista tuli tosi hyvät. Pyörylät ovat sopivan kovat, silti hyvin kevyet. Tällaiset voisi virkata punaisesta puuvillalangasta tonttulakin kaveriksi. Täällä postaus koruista.

diy koru

koru virkkaus

Puuhelmet, ja varsinkin punaiset, sopivat perinteiseen joulutunnelmaan hyvin. Tein puuhelmistä helpot korut laittamalla helmiä valmiisiin korupohjiin. Korut valmistuivat nopeasti ja niillä saa kivasti väriä pukeutumiseen. Täällä korusetistä enemmän.

puuhelmi koru

Viime vuonna pikkujouluissa minulla oli vetoketjuista tehdyt korvakorut. Niistä postaus täällä.

vetoketju kierrätys

Hopealangalla voi päällystää renkaita ja tehdä niistä itselleen säihkyvät korvakorut. Minä päällystin meikkivoidepurkin kansista leikatut pahviset renkaat. Täällä postaus näistä korvakoruista.

koru diy

Ja jos vielä ei ole kimallusta tarpeeksi, tähän loppuun vielä pikkujoulumekko muutaman vuoden takaa. Juhlissa voi vaikka pyöriä keskellä juhlatilaa ja näin ollen toimia elävänä discopallona, koska säihkettä tässä mekossa riittää. Postaus mekosta löytyy täältä.


Hauskoja hetkiä juhlavalmistelujen parissa ja myös niitä pikkujouluja!

Kommentit

  1. Sä oot niin mahtavan idearikas! <3
    Tämä oli tosi kiva ja inspiroiva kooste ja juuri tähän aikaan vuotta niin tarpeellinen.
    Itse olen sellainen viime tipassa vaatteita miettivä ja sekös vie koko perheeltä hermot. Täytyykin hieman parantaa tapojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina <3 Minäkin tunnustaudun viimetipanihmiseksi ja tunnistan tuon hermoilun. Onneksi vielä voi oppia uusia tapoja toimia :-)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h