Siirry pääsisältöön

Kumihanskoista joulukorvakorut


Jostain syystä joulun aika ja kaikki marras-joulukuun juhlat saavat minut useinkin askartelemaan itselleni juuri joulukoruja. Aikaisempien vuosien koruista voit lukea täältä. Tänä vuonna en edes ehtinyt pohtia tai suunnitella korujani, kun idea tupsahti eteen kylpyhuonetta siivotessa. Löysin nimittäin laatikosta punaiset kumihanskani, jotka ovat uskollisesti palvelleet minua jo pidemmän aikaa. Huomasin hanskojen sormissa reikiä, joten hanskat saivat lähteä roskiin. Kuten monessa muussakin vastaavassa tilanteessa, pohdin aina ennen roskiin heittämistä, voisiko näistä tehdä jotakin uutta. Niin tälläkin kertaa ja kumihanskat päätyivät askartelumateriaaliksi.


Kumihanskojen materiaali on oivallista askarteluun. Se on vähän nahkamaista, kevyttä eikä rispaannu. Väriltään nämä hanskat olivat niin jouluiset, että pakostakin mietin niistä pikkujouluihin sopivia korvakoruja. Olin nähnyt joku aika sitten Hernén Drop-korvakorut, jotka olivat jääneet mieleeni. Omistani tuli sitten vähän samantapaiset. 


Leikkasin kumihanskan varresta paloja, joista muotoilin vähän sulan tai lehden tapaiset. Yläreunaan tein nahkareiittimellä reiät. Reikään laitoin korumetallisen välirenkaan ja siihen korvakorukoukun. 


Näin sain roskasta tehtyä kivat pikkujoulukorvakorut, jotka ovat olleet jo ainakin kaksi kertaa korvissa tänä vuonna. Ainut haittapuoli näissä on se, että kumihanskojen sisäpuoli on vaaleaa, joten kevyiden korvisten keikkuessa korvissa vaalea sisäpuoli välillä pilkahtelee. Mutta se taitaa olla aika pieni haitta.


Jouluun on aikaa enää muutamia päiviä. Joulusta ei kuitenkaan kannata ottaa stressiä. Itse ajattelin noudattaa Marttaliiton ohjetta pyrkiä jouluvalmisteluissa tänäkin vuonna kohtuullisuuteen. 

Mukavia jouluvalmisteluja ja stressittömiä päiviä!

Kommentit

  1. Mikä oivallus! Ihanan syvä punainen värikin. <3

    Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maarit! Juuri tuo ihana väri saikin minut miettimään kumihanskojen uutta elämää. Rauhallista joulua myös sulle <3

      Poista
  2. Moi nätit korva korut ,ja noi kumihanskat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkäsin kumihanskoista myös tosi paljon, kun harvemmin punaisia näkee missään.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h