Siirry pääsisältöön

Kässähamsterihaaste- heinäkuu


Kesäkuu on mennyt lomaillessa ja tehdessä onnellisesti kaikkea muuta kuin tietokoneella ja somessa oloa. Blogikaan ei ole päivittynyt, mutta käsitöitä olen tehnyt, mutta harvakseltaan, ilman valmistumispaineita. Suurin osa tekemistäni käsitöistä sopii edelleen hyvin Teresan kanssa alkuvuonna aloittamaamme kässähamsterihaasteeseen. Kaappejakin on tullut siivoiltua ja käytettyä sieltä löytyneitä materiaaleja. Ideoita tuleviin käsitöihinkin on paljon. Kesäkäsitöitä ehtii hyvin tehdä, onhan kesää vielä paljon jäljellä.


Minulla oli muutamia käytöstä poistettuja pyyhkeitä, jotka olivat jo aikansa palvelleet. En raaskinut niitä poiskaan heittää ja mietin niiden hyötykäyttöä. Vaatehuoneemme lattialla ei ole ollut vähään aikaan mattoa ja sellaista siihen kaipasin, se kun sijaitsee kylpyhuoneen vieressä. Joskus jalat saattavat olla vähän kosteat suihkun jäljiltä ja toisinaan jalkoja palelee. Matolle oli siis paikkansa. 


Leikkasin kolme kylpypyyhettä matonkuteiksi saumuroimalla. Näin suikaleen toisessa reunassa oli saumurin ommel ja toinen reuna oli huolittelematon. Saumurilla leikkaaminen sujui nopeasti. Toisaalta pyyhkeistä irtosi nöyhtää lähes koko työskentelyn ajan ja se oli kyllä maton teon haittapuoli. 


Leikatut soirot kerin ensin isoille kerille ja sen jälkeen aloin letittämään niistä lettiä. Letitin niin kauan kuin pyyhesoiroa riitti. Vihreä pyyhe oli hieman normaalia kylpypyyhettä pienempi, joten sen loppuessa päätin letityksen.


Tämän jälkeen aloin tekemään pitkästä lettinauhasta mattoa kieputtamalla lettinauhaa ympyrän muotoon. Ompelin käsin nurjalta puolelta mustalla ompelulangalla letin reunan edellisen kierroksen lettiin kiinni. Aloitin tekemisen maton keskeltä ja jatkoin koko lettinauhan loppuun asti. Valmiista matosta tuli ihan sopivan kokoinen pikkumatto. 



Onko sinun kesäkäsityösi ollut kaappien materiaaleista tehty? Tai oletko saanut valmiiksi pitkään keskeneräisenä olleen käsityön? Alla olevaan linkkilistaan voit linkittää oman blogisi tai liittyä facebookin kässähamsterit-ryhmään ja jakaa siellä kuvia valmistuneista töistä. Myös instagramissa käyttämällä tunnistetta #kässähamsterihaaste2019 voit jakaa ideoita ja kuvia meille muille hamstereille ja saada kannustusta kaappien tyhjentämiseen.

Ihania kesäpäiviä teille!
You are invited to the Inlinkz link party!
Click here to enter


Kommentit

  1. tulipa kaunis matto. Kiva idea, mulla huonot pyyhkeet menevät isännän remppatouhuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija! Niin minullakin osa pyyhkeistä ja t-paidoista menee autotalliin, mutta nyt sattui olemaan enemmän näitä kauniin värisiä.

      Poista
  2. Tämä on tosi kiva idea! Joskus aikanaan yritin leikata pyyhkeistä matonkudetta virkatakseni kylpyhuoneen maton mutta se tosiaan pöllysi niin kamalasti, että lopetin sen harrastuksen siihen. Vanhoista pyyhkeistä olen lapselle ommellut kylpytakin aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Teresa! Kyllä, pyyhkeet pöllysivät ihan kiitettävän paljon. Tein letityshommaa pihalla, joten se vähän helpotti asiaa. Työhuoneessani oli pyyhenöyhtää vielä pitkään. Kylpytakki pienessä koossa on myös hyvä idea.

      Poista
  3. Kaunis matto ja varmasti miellyttävä kosteidenkin jalkojen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti Kaija! Matto on kyllä mukavan tuntuinen. Myös kissamme tykkäävät siitä, joten silloin sen on pakko olla pehmeä.

      Poista
  4. Upea matto tuli... kierrätys on antoisaa puuhaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä :-) Kierrätysmateriaalit saavat minut innostumaan ja niistä saa kyllä monenlaista kivaa aikaiseksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin oikein neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tullut tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkave

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h